Arvostelu

Stalkerin katsojassaan herättämiä mystisiä tuntemuksia on mahdotonta pukea täysin sanoiksi.

Se onkin asia kuulkaas niin, että tässä taitaakin olla oman Tarkovski-maratonini vihoviimeinen päätepiste, sillä kaksi viimeistä mestarin ohjaustyötä tulin harmikseni arvostelleeksi jo poikavuosinani vailla parempaa tietoa ja ymmärrystä aiheesta. Andrei Tarkovskille Stalker sen sijaan oli alkua jollekin uudelle useammallakin eri tavalla. Tätä elokuvaahan alettiin suunnitella jo pitkään ennen Peilinkään valmistumista, mutta perineuvostoliittolaisten tuotanto-ongelmien ja kankean byrokratian vuoksi varsinainen työ siirtyi siirtymistään vuosikaupalla tulevaisuuteen. Joutoaikanaan ohjaajanero käväisi koettamassa taitojaan teatterinkin puolella Hamlet-produktion muodossa, kertoman mukaan myös varsin muikealla menestyksellä.

Mutta edellinen onkin vasta alkua maestron teoksen legendaarisiin mittasuhteisiin paisuneisiin tuotanto-ongelmiin nähden. Heti alkuun Tarkovski esimerkiksi hermostutti Strugatskit poistamalla käsikirjoituksesta kaiken ylimääräisen scifimäisyyden ja tiivistämällä tarinaa vain pieneen osaan itse alkuperäisteoksesta. Matkan varrella teksti muuttui vielä niinkin paljon, että kirjailijakaksikko ilmaisi lopullisen tarinan olevan enemmän mestariohjaajan kuin itsensä käsialaa. Siinä sivussa kaksi kameramiestä päätti sanoutua irti tuhoon tuomitulta näyttäneestä projektista, suuri taiteilija itse sai sydänkohtauksen ja kertaalleen kuvattu materiaalikin tuhoutui, jolloin koko kupletti jouduttiin aloittamaan kahdesta kolmeen otteeseen alusta ilman kunnollista budjettia.

Oikeastaan on pieni ihme, että Stalkeria ylipäänsä on olemassa, mutta vieläkin mielenkiintoisempaa on huomata sen huikea laatu, joka jopa Tarkovskin itsensä mittapuulla huitelee aivan omissa sfääreissään yhdessä Peilin kanssa. Tällä kertaa kaikenlainen omaelämänkerrallisuus kuitenkin loistaa täysin poissaolollaan ja allegorisen tarinan pystyy siksi ymmärtämään helposti tuntematta tarkemmin ohjaajan itsensä persoonaa tai henkilöhistoriaa. Edellinen ei kuitenkaan tarkoita, että maestro olisi lähtenyt erilaisesta näkökulmastaan huolimatta tinkimään visionsa symbolisuudesta ja filosofisuudesta pätkääkään, sillä kyseessä saattaa tässä mielessä olla jopa mestarin tuotoksista väkevin ja syvällisin.

Nimellisesti tarina kertookin kolmesta miehestä, jotka matkaavat kohti armeijan ulkomaailmalta sulkemaa, Vyöhykkeeksi kutsuttua aluetta. Näiden lopullisena päämääränä on löytää salaperäinen huone, jolla on sanottu olevan kyky toteuttaa sinne matkaavan salaisimmatkin toiveet. Miehistä toinen on intuitiivinen käsikirjoittaja ja toinen rationaalinen professori, näiden opas on salaperäinen, Stalkerina tunnettu mystikko ja uskova, joka salakuljettaa elääkseen ihmisiä ja esineitä Vyöhykkeelle ja sieltä takaisin. Vertauskuvallisella tasolla kysymys on Graalin maljan etsintää vastaavasta hengellisestä kertomuksesta, jossa henkilöhahmot edustavat lähinnä yleismaallisia arkkityyppejä, elokuvan rähjäinen maailma sielullista tunkiota ja Vyöhyke jonkinlaista erityistä mystistä henkistä tilaa. Ehkä kyseessä onkin kuvaus hengellisestä etsinnästä sosialistisessa yhteiskunnassa, Tarkovskihan tunnetusti oli mystiikkaan ja hengellisyyteen taipuvainen persoonallisuus.

Mutta riittäköön jo löpinät! Puhutaanpa hetkinen tämän taideteoksen audiovisuaalisesta loistavuudesta sekä sen herättämistä tunteista. Kaikista Tarkovksin ohjaustöistä Stalker näyttää ja kuulostaa omiin aistielimiini kaikkein komeimmalta, alkaen vaikka alkupuolen kauniissa seepianväreissä kuvatuista lohduttomista hitaan näyttävistä maailmanlopun näyistä, jatkuen aina Vyöhykkeen kaatopaikkaa muistuttaviin salaperäisen värillisiin fantasiasävyihin, sen vettä ja ruostetta tihkuviin luolastoihin sekä tietysti tuohon mystiseen huoneeseen itseensä. Kaikessa edellisessä on jotain aavemaisen vetoavaa ja mystisen kaunista, jota ei oikein itse osaa itselleenkään täysin selittää. Matkaa säestävä hiljaisuus yhdessä taustalla kuultavien vesipisaroiden sekä virtaavan veden kanssa huumaavat mielen sekä kielen vielä itänaapurin ihmemiehen taide-elämyksen itsensä loputtuakin.

Kohtauksista itselleni ikimuistoisin on luonnollisesti keskivaiheilla tuleva lyhyt unijakso, jossa kamera hitaasti liikkuen kuvaa lammikon pohjalla olevaa romua vain nostaakseen pian katsettaan takaisin matkalaisiin ja näiden mukaan ilmestyneeseen koiraan. Mitä tämä kaikki tarkoittaa tai miksi tällainen näennäisen merkityksetön kohtaus piti lisätä jo valmiiksi lähes kolmetuntiseen teokseen, jäi itselleni täydelliseksi mysteeriksi, mutta onpahan upea elämys - kuten koko muukin kokonaisuus. Aleksandr Kadjanovskin huikea roolisuoritus Stalkerina ansaitsee aivan erityisen lisämaininnan, sillä kyseessä on vähintäänkin elokuvan itsensä tasoista ja tuntuista jälkeä vailla heikkouksien häivääkään.

Stalkerin alitajunnassa herättämiä tuntemuksia on kovin vaikea pukea täysin sanoiksi, mutta se koskettaa jollain erityisen salaperäisellä ja selittämättömällä tavalla suoraan sieluun, hypnotisoi ja päättyy vähintään yhtä hämyisesti kuin alkoikin antamatta tietenkään turhan suoria vastauksia oikeastaan yhtään mihinkään. Oikeasti niitä ei jää kaipaamaankaan, sillä Tarkovskin elokuvallinen mystiikka tarjoaa katsojalle omanlaisensa sielullisen tyydytyksen silkalla olemassaolollaan. Stalkerin katsominen onkin parhaimmillaan kuin uneksimista, sen pystyy katsastamaan loputtomia kertoja uudelleen ja uudelleen aina löytäen jotain uutta pohdiskeltavaa. Viihdettä tämä ei perinteisessä mielessä kuitenkaan ole, joten mikäli leffan aikana suusta kajahtaneet kikatukset ja käkätykset ovat minkäänlainen mestariteoksen mitta, lukeutuu käsillä oleva taide-eepos todennäköisesti tässä mielessä alimpaan roskaluokkaan.

Kuten jo alussa taisinkin mainita, oli Stalker ohjaajalleen alkua monessakin mielessä: toisaalta mestari alkoi näillä main vähitellen irtautua monista perinteisistä teemoistaan, mutta toisaalta tämän kuvaukset tiesivät myös tekijälleen kirjaimellista lopun alkua. Kuvauspaikan läheisyydessä toimineesta voimalaitoksesta oli nimittäin vuotanut myrkkyjä läheiseen vesistöön ja Stalkerin kuvaustiimi harvenikin seuraavina vuosina nopeaan tahtiin erilaisiin sairauksiin ja syöpäkasvaimiin. Myöhemmin Eurooppaan muuttanut Tarkovski itse menehtyi keuhkosyöpään vain 54-vuotiaana 29. joulukuuta 1986.

Pisteet: rating 100,000

Brutus
Käyttäjä, 811 arvostelua
Arvosteltu: 04.02.2019
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Terminator 2 - Tuomion päivä
Terminator 2 - Tuomion päivä arvosana 4,44
Terminator 2 - Tuomion päivä
K-PAX
K-PAX arvosana 3,97
K-PAX
Apinoiden planeetta
Apinoiden planeetta arvosana 3,98
Apinoiden planeetta
Metropolis
Metropolis arvosana 4,01
Metropolis

Elokuvan tiedot

Stalker
Stalker arvosana 4,18

Stalker (1979)

Alkuperäinen nimi: Сталкер

Genret:
Sci-fi
Valmistusvuosi:
1979
Pituus:
163 min
Ohjaajat:
Andrei Tarkovski
Käsikirjoittajat:
Andrei Tarkovski, Arkadi Strugatski, Boris Strugatski
Pääosanäyttelijät:
Aleksandr Kadjanovski, Alisa Frejndlih, Anatoli Solonitsyn, Nataša Abramova, Nikolai Grinko
Maat:
Neuvostoliitto
Kielet:
venäjä