Sotaleikit

(1983)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Sotaleikit
Genret: , ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:WarGames
Valmistusvuosi:1983
Pituus:110 min
Pisteytyksiä: 54
Tarkka arvio: 3.25

Arviot

Mikä merkittävintä, missään ei vielä pyöri Windows, joten järjestelmä hipoo täydellisyyttä.

“Jonne Pahakinkun” hyppysiin sattui kerran kovasti mielenkiintoinen aihe: kolmas maailmansota. Koska tämä aihe tippui miehen käsiin teknisesti edistyneellä 80-luvulla, voimme olla siitä vain iloisia. Mukaan saatiin tietysti päivän huipputekniikkaa ja päähenkilöksi tarinalle nousi ehta tietokonenörtti. Nörttiä esittämään palkattiin nössähtävän oloinen Matthew Broderick. Nykyaikana, jos kompuutteritarinaa aletaan kyhätä, tarvitaan vähintään kolme söpö-Sandraa ja kaksi Keijo Komistusta […]

Arvosteltu: 11.08.2003

Kyseessä on yksi jännittävimmistä sekä hienoimmista kuvauksista mitä 80-luvulla tehtiin kyseisestä aiheesta.

Kultaisella 1980-luvulla tuntui olevan yksi aihe ylitse muiden Hollywoodissa: ydinsota ja sen seuraukset. Tähän aiheeseen pureutuu myös John Badhamin (mm. Saturday Night Fever sekä Stakeout – Kyttäyskeikka) vuonna 1983 ohjaama WarGames – Sotaleikit. Erona moniin muihin samaa asiaa käsitteleviin elokuviin on Sotaleikkien pohdiskeleva, ei niinkään toimintaan pohjaava tarina. Matthew Broderick näyttelee lukioikäistä David Lightmania, joka […]

Arvosteltu: 06.07.2006

Jännittävä ja todella hyvä scifi-leffa ilman turhaa väkivaltaa.

WarGames – Sotaleikit on televisiosarjojen ohjaajana aloittaneen John Badhamin kolmas kokopitkä elokuva. Johnin luultavasti kuuluisin elokuva on Saturday Night Fever, joka on myös hänen ensimmäinen leffansa. 1980-luvulla yleinen puheenaihe oli 3. maailman- ja ydinsota ja siitä tämä Badhamin ohjaama elokuva kertookin, vieläpä aivan loistavasti. Toiminnan ja räjähtelyiden sijaan elokuva keskittyy pohtimiseen ja fiilistelyyn; juuri tämän […]

Arvosteltu: 18.12.2008

Vanhentunut näössä, mutta ei hengessä.

[I]”Shall we play a game? ”[/I] David (Matthew Broderick) ei pärjää koulussa loistavasti vaikka älyä häneltä löytyy. Joka tapauksessa tämä nörttien esivaari yrittää tehdä vaikutuksen Jenniferiin (Ally Sheedy) taidoillaan ja löytääkin erään mielenkiintoisen pelin intterwebbin teksti- ja modeemipohjaisesta edeltäjästä: Global Thermonuclear War. Valitettavasti palvelin on NORAD:in keskellä oleva WOPR ja se on kytketty oikeisiin ydinohjuksiin. […]

Arvosteltu: 11.01.2014

Kommentit & Pisteytykset

ms
Joku
AP
Markku11

Lisää luettavaa