Pistejakauma

0%

7%

2%

7%

5%

35%

30%

11%

2%

2%

Pisteytykset

rating 70,000

RevyFan
Käyttäjä

rating 70,000

Tämähän on juuri sitä mitä toimintaelokuvan kuuluukin olla! Draaman puolellakin on silti toimivia asioita eikä elokuva ole tauotonta räiskettä. Ei mitään erikoista mutta toimiva elokuva.

rillijulle
Tykittäjä

rating 70,000

Hieman pistää harmittamaan Paul Andersonin palkkaaminen taman elokuvan ohjaajaksi. Potentiaalia olisi ollut vaikka mihin, mutta tällaisenaan tämä on tasokkaampaa viihdettä. Suurin syy lienee ohjaajassa, minkä vuoksi tätä ei voi toimintascifiä syvällisemmäksi katsoa.

Kurt Russel esittää Toddia, kylmäksi koulutettua supersotilasta. Alun ihan komeasti toteutettu, mutta paikoin kustu koulusosuus kertoo kaiken tarpeellisen päähahmoista. Draamaa tulee siinä vaiheessa kun ihmissotilaat meinataan korvata keinotekoisilla sotilailla vailla inhimillisyyttä, tosin eipä sitä paljoa näiltä oikeiltakaan löydy. No, Todd heitetään romukoppaan (eli jollekin jäteplaneetalle) kun sitä luultiin kuolleeksi, löytää planeetalta asutusta, ystävystyy ja alkaa olemaan entistä enemmän ihminen.

Ehkä Russel ei ole oikea mies tällaiseen rooliin, mutta helvetin kova jätkä silti. Tässäpä juuri se, että pehmoa ei ainakaan Andersonin Pale kaverista saanut, vaan parhaimmillaan Russel muistuttaa jenkkien omaa Takeshi Kitanoa vähäeleisyytensä loistaessa. Ei se huono asia sinänsä ole, mutta kun sitä potkua olisi ollut paljon massiivisempaakin teokseen.

Näin ollen tämä kohoaa hyvää paremmaksi toimintarymistelyksi, jossa Russel on kuin Commando suoraan kaheksytluvulta ja loppusota on herkkua toimintapuolella. Toivottavasti joku ottaa tämän vielä työn alle, taitavampi ohjaaja saisi tästä varmasti varsin mehukkaan tapauksen aikaiseksi.

Villetys
Käyttäjä

rating 70,000

Soldier tarjoaa hyvin onnistuneen sci-fi toimintaelokuvan 90-luvun lopusta Paul W.S. Andersonilta. Juonessa Kurt Russellin esittämä sotilas nimeltä Todd korvataan uusilla bio-ohjatuilla taistelijoilla ja miehen eloton ruumis lähetetään roskankuljetusaluksen mukana toiselle planeetalle. Planeetalla asustaa joukko ihmisiä piilossa sotilailta, jotka pelastavat Toddin hengen. Samalla uudet robottisotilaat kiertävät ympäri planeettoja hakien kokemusta taistelusta ja he eksyvät samalle planeetalle Toddin kanssa. Elokuva rakentaa alkupuolella ihan toimivaa draamaa ja lopussa päästää kunnolla taistelemaan. Lopun taistelut onkin hienosti tehty ja Kurt Russell on hyvä valinta ilmeettömän sotilaan rooliin. Väkivalta on myös mukavan veristä ja räjähdyksiä löytyy hyvin elokuvasta.

barros
Käyttäjä

rating 70,000

batzmo
Käyttäjä

rating 70,000

burningwolle
Käyttäjä

rating 70,000

cronenberger
Tykittäjä

rating 70,000

Edelweiss
Käyttäjä

rating 70,000

Ertzi
Käyttäjä

rating 70,000

jaamas
Käyttäjä

rating 70,000

Jugger
Käyttäjä

rating 70,000

kerpele
Käyttäjä

rating 70,000

lonelyrider
Käyttäjä

rating 70,000

pilkutsalo
Käyttäjä

rating 70,000

Rainafriikki
Käyttäjä

rating 70,000

Taavitti
Käyttäjä

rating 70,000

tony22
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

Soldier
Soldier arvosana 3,05
Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1998
Pituus:
99 min
K18
Ohjaajat:
Paul W.S. Anderson
Käsikirjoittajat:
David Webb Peoples
Pääosanäyttelijät:
Connie Nielsen, Gary Busey, Jason Isaacs, Jason Scott Lee, Kurt Russell
Maat:
USA
Kielet:
englanti