Sisko tahtoisin jäädä

(2010)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Sisko tahtoisin jäädä
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Sisko tahtoisin jäädä
Valmistusvuosi:2010
Pituus:110 min
Pisteytyksiä: 276
Tarkka arvio: 2.91

Marja Pyykön vahva esikoiselokuva on todentuntuinen tarina kiltin 15-vuotiaan Emilian (Ada Kukkonen) muuttumisesta ja kapinasta, joka saa yllättävän hurjia ilmenemismuotoja. Kun pikkusiskostaan säntillisesti huolehtiva Emilia tapaa 16-vuotiaan Siirin (Sara Melleri) kesäloman viimeisenä viikonloppuna, tyttöjen elämässä kääntyy uusi lehti. Uskaltava ja itsenäinen Siiri on kaikkea sitä mitä Emilia haluaisi olla. Tyttöjen ystävyys syvenee lähes riippuvuussuhteeksi, eikä heidän tekemisistään kohta määrää enää kukaan. Sara Mellerin rooli huomioitiin parhaan naissivuosan Jussi-palkinnolla.

Arviot

Tarina on loputtoman tuttu ja ennalta-arvattava, mutta myös yksi parhaista oman genrensä kotimaisista kuvauksista

Jokainen, joka on joskus ollut 15-vuotias myöntänee, että teini-ikä on aika pelottavaa. Ei oikein tiedä kuka on tai kuka pitäisi olla, odotukset monelta taholta ovat elämänkokemukseen nähden kohtuuttomat, eikä tulevaisuus ole muuta kuin pelottava musta aukko. Sitten kun lisätään ensimmäiset päihdekokeilut, ihmissuhdesotkut ja hallitsemattomat hormonit, niin onko se ihme että ahdistaa. Näitä nuoruuden tuntoja käsitteleviä […]

Arvosteltu: 04.08.2010

Todentuntuisesti näytelty nuoren kasvutarina.

Numerot laskevat, vanhus saa turpiinsa, yöt hillutaan ties missä. Pyhä Sylvi, mikä lienee tyttölapseen mennyt? Millaisella manauksella kiltistä perhetytöstä pahanlaiseksi pissaliisaksi muuttunut nuori on pelastettavissa? Sisko tahtoisin jäädä kuvaa ysiluokkalaisen Emilian (Kukkonen) elämää – ei papin tai dokumentaristin näkökulmasta, kuten Manaajassa tai Tanjuska ja 7 perkelettä -dokumentissa – vaan hänen omasta näkökulmastaan. Mistään kauhupätkästä ei […]

Arvosteltu: 04.08.2010

Kommentit & Pisteytykset

wednesday
veronica222
hhenna.
Rane87
nasu23
Pinles
TheNameless
IronMaiden
astralic
|Plop|
Kampis
vasara88
BeNI
EL_Wray
arska
Tjau
Hoplaa
juzzigotc
TeeP
sykkeys
Bamsenaattori
Kristiina68
töttöröö
Herman Tottooro
Pummi666
jennni

Lisää luettavaa