Arvostelu

Piristävän erilainen elokuva.

Itävaltalaisen vuorikiipeilijän Heinrich Harrerin elämäkertaan perustuva elokuva Seitsemän vuotta Tiibetissä sijoittuu 2. maailmansodan aikakauteen. Himalajalla kiipeilevä Harrer joutuu sotavangiksi ja päätyy lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen ulkomaalaisilta kiellettyyn Tiibetiin ystävystyen itsensä Dalai Laman kanssa. Itsekkäälle oman tien kulkijalle tiibetiläisten rauhallinen ja ihmisiä kunnioittava elämäntyyli toimii lopulta kasvattavana herätyksenä.

Seitsemää vuotta Tiibetissä pidetään yleisesti tylsänä ja ylipitkänä eepoksena. Minullakin oli play-nappulaa painaessa aika lailla ennakkoluuloja leffaa kohtaan, mutta nuo tuntemukset karisivat nopeasti pois ja tilalle astui jälleen kerran epäymmärrys suuren yleisön mielipiteitä kohtaan.

Seitsemän vuotta Tiibetissä on piristävän erilainen elokuva. Leffa on erittäin mielenkiintoinen, vaihteleva ja monipuolinen. Kaiken lisäksi eepos toimii monella eri tasolla. Se on visuaalisesti kaunis, historiallisesti mielenkiintoinen ja tuo myös erinomaisesti esiin syvällisempiä pointteja ihmisluonnosta. Minusta elokuvalta ei paljon tämän enempää voi vaatia.

Brad Pitt on oiva valinta päärooliin ja myös muut näyttelijävalinnat ovat onnistuneita. Heinrich Harrerin persoona on mielenkiintoinen ja yksi suuri syy elokuvan toimivuuteen. Harrerilla on onneksi ollut sopivan itsekriittinen ote lähes uskomattomista elämänkokemuksista kirjoittaessaan.

Suureksi mysteeriksi jää miksei tämä massasta erottuva raina voittanut koskaan katsojia puolelleen. Tämän tykittäjän leffa-arkistosta Seitsemän vuotta Tiibetissä saa joka tapauksessa kunniapaikan. Räikeän aliarvostettu eepos kaikin puolin.

Pisteet: rating 90,000


Vieras Arvosteltu: 19.05.2003
Katsottu: VHS

Saman kategorian TOP-leffoja

Yksi lensi yli käenpesän
Yksi lensi yli käenpesän arvosana 4,34
Yksi lensi yli käenpesän
American Beauty
American Beauty arvosana 4,09
American Beauty
Tähtien sota
Tähtien sota arvosana 4,16
Tähtien sota
Seitsemän samuraita
Seitsemän samuraita arvosana 4,34
Seitsemän samuraita

Elokuvan tiedot

Seitsemän vuotta Tiibetissä
Seitsemän vuotta Tiibetissä arvosana 3,44

Seitsemän vuotta Tiibetissä (1997)

Alkuperäinen nimi: Seven Years in Tibet

Genret:
Seikkailu,
Valmistusvuosi:
1997
Pituus:
139 min
Ohjaajat:
Jean-Jacques Annaud
Käsikirjoittajat:
Becky Johnston, Heinrich Harrer
Pääosanäyttelijät:
B. D. Wong, Brad Pitt, Danny Denzongpa, David Thewlis, Ingeborga Dapkunaite, Mako, Victor Wong
Maat:
USA, Iso-Britannia, Argentiina, Itävalta, Chile
Kielet:
englanti, saksa, mandariinikiina, tiibet, hindi