Arvostelu

Jatko-osa, joka pääsee todella lähelle ykkösen nerokkuutta.

Tällä hetkellä odottelemme innolla Saw V:n rantautumista elokuvateattereihin halloweenina, joten voisipa tässä ajankuluksi arvostella tämän kakkososan. Itse pidän kaikista Saw-elokuvista ja niiden laatu ei vain huonone. Saw IV:kin on loistava leffa, jopa melkein ykkösen tasoinen. Toivon tosiaan että niin käy Saw V:llekkin. Mutta kuten muutkin tämä kakkonenkin on loistava leffa. Totuttuaan ykkösen pesuhuoneeseen, voi tuntua oudolta siirtyä isoimpiin tiloihin ja isompiin jengeihin, mutta hyvin siinä on onnistuttu. Ykkösessä niin sanottuja pelaajia ei ollut kuin kaksi, nyt niitä on kahdeksan.

Salaperäisesti kadonnut Jigsaw (Tobin Bell) on nyt palannut. Poliisit tutkivat raakaa poliisin vasikan kuolemaa ja tietävät sen olevan Jigsawin tekosia. Etsivä Eric Matthews (Donnie Wahlberg) on yksi noista poliiseista. Vaimonsa on jättänyt hänet ja hän riitelee jatkuvasti poikansa kanssa. Poliisit saavat vihdoin Jigsawin kiinni, mutta selviääkin, että eräänpäiväinen riitely saattoi osottautuakkin Ericin ja hänen poikansa viimeiseksi tapaamiseksi, sillä Jigsawilla on uusi peli käynnissä, ja yksi hänen pelinappuloistaan on Ericin poika. Ericin tehtävä olisi vain kuunnella Jigsawia kaksi tuntia ja sitten hän näkisi poikansa vapaana. Eric ei voi tietenkään uskoa sitä, JIgsawin tuntien ja koska heillä on tietokoneruudut josta he näkevät mitä talossa tapahtuu, ja talossa alkaakin tapahtua, sillä ihmisiä alkaa kuolla. Yksi kerrallaan ja aikakin alkaa käydä vähiin...

Ykkösessä pikkuroolissa Jigsawina vilahtanut Tobin Bell näyttelee mahtavasti. Vanhasta iästään huolimatta, hän hoitaa Jigsawin roolin kunnialla ja karmivasti. Donnie Wahlbergkin on ihan hyvä, mutta ei vedä vertoja ykkösen Tr. Lawrencen näyttelijälle tai Danny Gloverille. Itse olisin valinnut rooliin jonkun muun. Ykkösessäkin uhrina ollut Shawnee Smith, hoitaa roolin loistavasti loppuun asti. Ja Franky G:kin hoitaa kaikessa iljettävyydessään ja ilkeydessään roolinsa hyvin.

Ohjaus on lähes ykkösen tasoa ja nyt tähän asti kaikki jatko-osat neloseen asti ohjannut Darren Lynn Bousman tekee hyvää työtä. Musiikit ovat hyvät, varsinkin elokuvan piinaava tunnari, joka on kyllä yksi parhaista tunnareista koko elokuvahistoriassa.

No Saw II:han on mukavaa kauhua. Ykkösen tavoin se ei ole pelottava, mutta jännittävä toki. En ole itse heikkohermoisimmasta päästä, mutta heikkohermoisimmat saattavat tätä hyvinkin säikkyä. Loistava jatko-osa, joka pääsee todella lähelle ykkösen nerokkuutta, mutta kyllä ykkönen tulee aina olemaan näistä paras.

Pisteet: rating 60,000

QT
Käyttäjä, 31 arvostelua
Arvosteltu: 16.03.2008
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Carrie
Carrie arvosana 3,76
Carrie
Shaun of the Dead
Shaun of the Dead arvosana 3,94
Shaun of the Dead
Videodrome - tuhon ase
Videodrome - tuhon ase arvosana 3,77
Videodrome - tuhon ase
Re-Animator
Re-Animator arvosana 3,85
Re-Animator

Elokuvan tiedot

Saw II
Saw II arvosana 3,50
Genret:
Kauhu
Valmistusvuosi:
2005
Pituus:
93 min
Ohjaajat:
Darren Lynn Bousman
Käsikirjoittajat:
Darren Lynn Bousman, Leigh Whannell
Pääosanäyttelijät:
Donnie Wahlberg, Franky G, Shawnee Smith, Tim Burd, Tobin Bell
Maat:
USA, Kanada
Kielet:
englanti