Arvostelu

Satiirinen aikuistensatu, joka jokaisen itseäänkunnioittavan ihmisen pitää elämässään nähdä ja kokea.

Tim Burtonin nimi DVD:n kyljessä yleensä tuppautunut tarkoittamaan hyvää elokuvaa. Pakkohan tämäkin oli käydä hankkimassa kun niin moni on sitä jo päässyt kehumaan. Varauduin taas sellaiseen goottisävyiseen kaihoisan romantikan tai kirkkaiden pastellivärien roiskeeseen, jota esimerkiksi elokuvat huippu Batman ja vuoden loistoleffa Big Fish tarjosivat. Ja elokuva alkaa.

Kosmetiikkamyyjä Peggs asuu perheensä kanssa pastellivärein ironiaa pursuavassa ihannelähiössä synkän vuoren kuppeessa. Eräänä huonona työpäivänä Peggs uskaltautuu käymään tuolla synkällä vuorella olevassa synkässä linnassa. Linnan puutarha lyökin Peggsin ällikällä: Se on täynnä eräänlaisia pensasmuodostelmia, tai oikeammin "pensasveistoksia". Eivätkä yllätykset tähän jää, sillä linnan sisältä löytyy värjöttämästä rujo, mutta vaaraton, saksikädet omaava Edward. Peggs päättääkin viedä hänet kotiinsa. Lähiöelämä alkaa maistua Edwardille kaikessa (katoavassa) kauneudessaan, kun seudun ihmiset alkavat pitää Edwardia jonkinlaisena kiintoisana erikoistapauksena. Hänestä tulee koko alueen kuumin nimi, eikä vähiten hänen tekemiensä pensaspatsaiden, vaan myös hiustenleikkuu puuhiensa ansiosta. Samalla Edward maistaa karun palasen elämää, kun hän rakastuu Peggsin tyttäreen, Kimiin. Alusta asti tuhoontuomitusta rakkaudesta muodostuukin elokuvan yksi kantavista tekiöistä.

Elokuva nimeltä Saksikäsi Edward oli todellakin sitä, mitä monet ihmiset ovat sanoneet sen olevan, kaunis ja erittäin koskettava.

Ohjaus on jälleen tuttua Burtonia, mutta nyt hän pääsee todella kultasuoneen kiinni. Hän ohjaa mestarillisesti ja hänen huoleton, mutta silti tarkka tyylinsä näkyy selvästi. Herkkä alku, rento keskivaihe, kokoajan kiristyvä tunnelma ihan lopun suorastaan paniikki pisteessä olevaan ristiriitojen käyristymiseen, josta päästään ehkä elokuva historian kauneimpaan loppuun, jonka olen nähnyt. Elokuva on myös käsikirjoitettu ja leikattu hyvin.

Näytteliät tekevät myös vahvaa työtä, suuri ihastukseni Johnny Depp tekee erinomaista työtä, samoin Dianne West, mutta parhaiten mieleen jäävä henkilö oli minusta Winona Ryderin kaunis, herkkä ja koskettava roolisuoritus. Tämä likka tosiaan osaa näytellä ja hän oli aivan ihana roolissaan.

Kaikin puolin kyseessä on erinomainen työ, jollaisen vain Burton osaa tehdä. Mestariteos se on, sitä ei voi kiistää. Hyvin koskettava ja satiirinen aikuistensatu, joka jokaisen itseäänkunnioittavan ihmisen pitää elämässään nähdä ja kokea.

Ja lopuksi täytyy myöntää: Elokuvan loputtua istuin yhä sohvallani. Paidalleni tipahti pisara. Minä itkin! kyyneleet noruivat pitkin poskiani ja silmälasini olivat huurussa. Olin kokenut jotain koskettavaa, jotain kaunista, jotain aivan mahtavaa.

nimimerkki: Sadra Dee

Pisteet: rating 100,000


Vieras Arvosteltu: 29.05.2005
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

Kaupungin valot
Kaupungin valot arvosana 4,11
Kaupungin valot
Leon
Leon arvosana 4,34
Leon
Nykyaika
Nykyaika arvosana 4,19
Nykyaika
Murskattuja kukkia
Murskattuja kukkia arvosana 4,30
Murskattuja kukkia

Elokuvan tiedot

Saksikäsi Edward
Saksikäsi Edward arvosana 4,26

Saksikäsi Edward (1990)

Alkuperäinen nimi: Edward Scissorhands

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1990
Pituus:
100 min
Ohjaajat:
Tim Burton
Käsikirjoittajat:
Caroline Thompson
Pääosanäyttelijät:
Dianne Wiest, Johnny Depp, Kathy Baker, Robert Olivieri, Vincent Price, Winona Ryder
Maat:
USA
Kielet:
englanti