Arvostelu

Suurenmoinen ja tärkeä kertomus ajastaan. Sodan kauheus on tuotu näyttävästi esille.

Merkittävän italialaisohjaaja Federico Fellinin ja Sergio Amidein käsikirjoittama Rooma -avoin kaupunki on Roberto Rossellin pääteos, jonka vaikutus neorealismiin on merkittävä. Se on kuin elokuvaksi naamioitu dokumentti ajastaan. Viimeistään tämän kautta ihmiset tajusivat olevansa yhtä, pelkoineen ja haaveineen kaikkineen. Rooma -avoin kaupunki on moniulotteinen ja realistinen tarina ihmisistä, jotka vasten tahtoaan kamppailevat rauhan puolesta saksalaismiehitystä vastaan 1940-luvun Roomassa. Pääosia esittävät Aldo Fabrizi, Anna Magnani ja Marcello Pagliero.

Elokuvan vaikutus aikalaisyleisöönsä on etenkin Italiassa ollut suurenmoinen. Vaikka en itse ole sota-aikana onnekseni elänyt, saatoin tuntea tämän kautta noihin kuviin ikuistettuja ihmisiä kohtaan hyvin paljon myötätuntoa. Heistä huokuu aitoa inhimillisyyttä sekä syvällisyyttä. Kaiken surun keskellä jaksetaan jopa nauraa. Tämä osoittaa ihmisen luonteen lujuuden aidolla tavalla. Filmissä sankareita ovat me tavalliset ihmiset. Voimme nähdä lukuisia sotakertomuksia, joissa ohjaaja kikkailee kameran kanssa niin ja näin, mutta aito kosketus ihmisyyteen saavutetaan kaikkein yksinkertaisimmalla tyylillä: mennään ihmisten ääreen ja kuvataan.

Rooma -avoin kaupunki on monen personaan näkökulmasta kuvattu kertomus. Jokaisen henkilön näkökulma on niin samanlainen, että eroa tuskin edes huomaa. Ei liene epäselvää, miten yhtenäisiä näiden sorrettujen italialaisten ajatukset olivat ja miten heidän elämäntilanteensa sitoivat heitä sisimmissään yhteen. Ilojen ja surujen jakaminen oli enemmän kuin helpotus. Jos en tietäisi, että kyse on tositapahtumasta, voisin todennäköisesti arvata sen. Kuten jo mainittua, Rossellini on naamioinut tämän dokumentista elokuvaksi tavalla, johon vain harvat kykenevät. Juuri tämä seikka on koko elokuvan ydinavain. Sen johdosta tunnelma on käsin kosketeltavaa, dialogi ja käsittelytapa aitoa eikä mitään tyylillisiä virheitä löydy. Myös selkeän juonen puuttuminen vahvistaa asiaa.

Tämä ei ole vain ohjaajan kertomus, tämä on koko kansan kertomus ja merkittävä yhteinen kokemus, valistusprosessi ja kritiikki, murhenäytelmän realisointi. Elokuva on kauhea nimenomaan realistisuutensa vuoksi, sillä kaikki kauheus on suoraan nähtävillä, niin kuin se oli nähtävissä kotimaassaan Italiassa. Tämä on puolestaan se huomion arvoinen seikka, mikä saa meidät 2000-luvunkin katsojat vakuuttuneeksi sota-ajan karuista oloista nostattaen tätä kautta myös itse elokuvan tunnetasoa. Mitään ei ole fiktionalisoitu, vaan ainoastaan jätetty näyttämättä. Eikä tämä taideteos sitä kovin paljon tee. Aikalaisyleisö varmasti kuunteli, miten elokuvan henkilöt puhuivat toki toisilleen, mutta vielä enemmän katsojilleen.

Kukaan toimintafani tuskin edes eksyy harkitsemaan tätä katseltavakseen, mutta jos näin on, niin varoitan vielä etukäteen. Sota on aina sotaa, mutta tässä ei ole esitettynä kahta aluetta, kotirintamaa ja taistelutannerta. Tässä kotirintama on taistelutanner. Jälleen yksi syy elokuvan vahvaan julmuuteen. Monta mieleenpainuvaa kuvaa ja kohtausta tästä löytää helpostikin. Etenkin loppu on kuin suoraan verrattavissa Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Siinä on ihmisillä se vääryyden tunne, jolloin heidän omatuntonsa herää. Sitä me koemme päivittäin, oli se sitten väistettävissä tai ei.

Näyttelijät ovat mahdollisimman luonnollisia jokainen enkä siksi pysty määrittelemään, kuka heistä teki parhaimman roolisuorituksen, ketä istuin kenen hahmon ja miksi. Ei, juuri yleinen luonnollisuus tekee heistä kaltaisiamme enemmän kuin niin ikään unohtumattomia loistonäyttelijöitä. Ilman tätä leffa ei toimisi, ei missään nimessä, koska pohjana on dokumentaarinen lähestymistapa. Huomioiden vielä Fellinin ja Amidein, kehun käsikirjoitusta. Tarina on hyvin kirjoitettu eikä mikään yksittäinen kohtaus syö muiden tapahtumien aikaa. Henkilöt on otettu huomioon heidän luonteenpiirteitään selkeästi ilmentäen ja teksti lyö Rossellinin tyylin kanssa liki täydellisesti yhteen. Käsikirjoitus on tehty siis varta vasten tätä elokuvaa varten.

Rooma -avoin kaupunki ei pureudu ainoastaan sota-ajan ihmisten elämään, vaan toimii kunnioitettavana osoituksensa siitä ihmeellisestä voimasta tai epätoivosta ynnä muista tunteista, joita me hädän hetkellä koemme. Se on ajaton draama-, sota- ja dokumenttielokuvan keinot viimeisen päälle täydentävä puolustuspuhe kaikkien itseään vähäisemmäksi tuntevien puolesta eikä se yritä olla mitään, ollakseen jotakin. Juuri siksi, sen yksinkertaisuudessa elävän kauniin syvyyden ja viisauden vuoksi se on aito tarina, josta jokainen löytää paikkansa nyt ja aina. Harva elokuva pystyy oikeasti loistamaan yksinkertaisuudellaan ammentaen yksinkertaisuudesta omat tyylikeinonsa. Se tekee tästä niin ainutlaatuisen, neorealistisen mestariteoksen. Vaikka leffaa on myöhemmin pidetty melodramaattisena, mitä se jossain määrin ehkä onkin, on mielestäni kyse enemmän neorealismista. Tiivistettynä sanoisin tätä "neorealistiseksi tragediaksi". Kun katsoo elokuvan surumielisiä ihmisiä, lapsia ja vanhuksia, voi vain huokaista ja toivoa ettei itse joudu koskaan samanlaiseen tilanteeseen. Kaiken lisäksi elokuva on poliittisesti ja historiallisesti tarkka. Kukaan tuskin epäilee, kenen puolella ohjaaja on ollut.

Pisteet: rating 100,000

James_Bond
Käyttäjä, 70 arvostelua
Arvosteltu: 19.06.2012
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Ikiru - tuomittu
Ikiru - tuomittu arvosana 4,34
Ikiru - tuomittu
American History X
American History X arvosana 4,27
American History X
Taksikuski
Taksikuski arvosana 4,10
Taksikuski
Kummisetä
Kummisetä arvosana 4,34
Kummisetä

Elokuvan tiedot

Rooma - avoin kaupunki
Rooma - avoin kaupunki arvosana 3,79

Rooma - avoin kaupunki (1945)

Alkuperäinen nimi: Roma, città aperta

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1945
Pituus:
100 min
Ohjaajat:
Roberto Rossellini
Käsikirjoittajat:
Federico Fellini, Sergio Amidei
Pääosanäyttelijät:
Aldo Fabrizi, Anna Magnani, Marcello Pagliero
Maat:
Italia
Kielet:
italia, saksa