Rogue One: A Star Wars Story

(2016)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Rogue One: A Star Wars Story
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Rogue One: A Star Wars Story
Valmistusvuosi:2016
Pituus:133 min
Pisteytyksiä: 170
Tarkka arvio: 3.34

Lucasfilmin ROGUE ONE, joka sijoittuu aikaan ennen STAR WARS: A NEW HOPE -elokuvan tapahtumia, kertoo ryhmästä kapinallisia, jotka lyöttäytyvät yhteen hengenvaarallista tehtävää varten. Heidän tavoitteenaan on varastaa pelätyn Kuolemantähden piirustukset.

Arviot

Lisää Star Warsia

Star Wars on jälleen tällä ja viime kerrasta on ehtinyt kulua vasta vuosi. Star Wars -fanit elävät nyt kulta-aikaa, kun joka vuosi tulee uusi elokuva. Nyt kyseessä on kuitenkin itsenäinen Star Wars -elokuva, mikä ei siis ole jatkoa viime vuonna nähdylle Star Wars: The Force Awakens -elokuvalle. Rogue Onen tapahtumat sijoittuvat episodien kolme ja neljä […]

Arvosteltu: 15.12.2016

Viimeistelty sotaleffa kaukaisessa galaksissa.

Nerokas tiedemies Galen Erso (Mads Mikkelsen) pettyi palvelemaansa hallintoon ja otti hatkat. Kyseisen hallinnon korkealla oleva pomo Krennic (Ben Mendelsohn) haki ukon takaisin töihin ja samainen tapahtuma johti perheen hajoamiseen. Vuosia myöhemmin, tylyn miehitysvallan ja sodan riehuessa em. nerokkaan tiedemiehen tytär Jyn Erso (Felicity Jones) sotketaan isoon rähinään, sillä fanaattinen ja varsinaisesta vastarintaliikkeestä erottautunut Saw […]

Arvosteltu: 17.12.2016

Kauan kauan sitten hengettömässä galaksissa

Disneyn ostettua Lucasfilmin alkoi Star Wars -elokuvien tuotantorattaat taas pyörimään. Vuosi sitten ilmestynyt Force Awakens oli tehty alkuperäistrilogian hengessä vaikkakin liikaa kopioiden. Uusi Rogue One jatkaa samalla tyylillä joka sijoittuu osien III ja IV välimaastoon. Jyn Erso on nuori kapinallistaistelija jonka isä, Galen Erso on rakentamassa Imperiumin kuuluisaa Kuolemantähden superlaseria, jolla pystyy tuhoamaan kokonaisia planeettoja. […]

Arvosteltu: 22.12.2016

Voi Disney minkä teit taas.

Muistan kun yhteen aikaan -tarkemmin sanottuna episodien 1-3 ilmestymisen jälkeen- oli todella muodikasta manata ia ja niitä pahuksen epäonnistuneita prequeleja alimpaan haadekseen, eikä kai ihan syyttä sittenkään. Lucashan ei perinteisesti ole ollut mikään kaksinen kynäilijä; tiettävästi jo ensimmäisen in aikaan useat näyttelijät kirosivat käsikirjoituksen kamalaa dialogia, jota sitten paikan päällä jouduttiin panemaan uusiksi. Ohjaajanpallinkin mies […]

Arvosteltu: 01.01.2017

Mukana on alkuperäisen trilogian tyyliä!

Star Wars: The Force Awakensin suosio sai Disneyn tekemään heti seuraavana vuonna seuraavan Star Warsin. Tällä kertaa ei ole kyse Episodi 8:sta vaan A Star Wars Storysta. Rogue One: A Star Wars Story sijoittuu Uuden toivon ja Sithin koston väliseen aikaan. Se perustuu tavallaan Uuden toivon alkuteksteihin. Alkuteksteistä puheenollen tällä kertaa ei nähdäkkään ikonisia keltaisia […]

Arvosteltu: 19.03.2017

Kommentit & Pisteytykset

Jii89
leopets
Artblast
Antsa82
Juki
Patu74
Addeh
korkkinado
stranger in this town
Bad Lieutenant
Arz
M16
Dread
TeeP
FinnPoro
Sinipiika
Pummi666
lafleurdumal
Luffy
Juusak

Lisää luettavaa