Pistejakauma

0%

0%

0%

2%

3%

13%

19%

33%

12%

16%

Pisteytykset

rating 60,000

Boy From Shadows
Tykittäjä

rating 60,000

Selvästi heikompi kuin kolme vuotta aiemmin ilmestynyt debytantti. Alussa näytetään pitkä 5 minuutin pätkä edellisen leffan lopusta, josta lyhyempi otos olisi riittänyt muistutukseksi. Sen jälkeen meno on kuin hyvästä komediaelokuvasta ja itse ainakin repesin nauruun muutamaan otteeseen. 40 minuutin jälkeen aletaankin painumaan koko ajan vakavahenkisempään suuntaan ja lopulta meno on täyttä draamaa ja lopulta matsataan jälleen Apollon kanssa, mutta tällä kertaa ottelukin on vedetty hieman korniksi.

Rocky II ei löydä omaa raidettaan missään vaiheessa, eikä Stallone nyt aivan ohjauksessaan onnistunut. Keskiverto raina, ei missään nimessä huono.

dbgirl
Käyttäjä

rating 60,000

Yllättävän hyvä ollakseen jatko-osa. Henkilökohtaisesti pidän tätä ehkäpä jopa parempana kuin ensimmäistä osaa. Tutulla kaavalla mennään, mikään ei yllätä, mutta draama toimii ja leffa on koskettava perheongelmineen ja -iloineen. Stallone on Rockynä hyvin sympaattinen ja hauska, hyvin luonnollinen. Tosin tässä tehtiin Rockystä ehkä turhankin tyhmä, mikä hieman pänni minua mutta ei nyt niin paljoa. En yhtään ihmettele leffa(sarja)n suosiota, sillä leffan päähenkilöön on helppo samaistua kenen tahansa ja kun se loppu sitten koittaa, vaikka kuinka tietääkin ottelun lopputuloksen, niin sitä on kiva katsella kun siitä tulee itsekin onnelliseksi. Leffa, jonka katselusta saa lopuksi hyvän mielen.

onni
Käyttäjä

rating 60,000

Olihan tämä melkoista vanhan toistoa. Alku juttelua ja rakkaushöpinöitä, loppu treenaamista ja ottelu. Eli aika samanlainen kuin edellinen osa. Meredith edelleen paras.

rafaovicristiano
Käyttäjä

rating 60,000

Edellä kirjoittaneen nimimerkki James_Bondin kanssa hyvin pitkälti samoilla linjoilla. Ykkönen oli täydellinen elokuva, mutta tämä ei vaan kykene herättäämään samaa fiilistä uudelleen. Muutamia upeita hetkiä löytyy ja nimenomaan musiikki toimii edelleen. Eikä tämä elokuvana muutenkaan merkittävästi huonompi ole, mutta kärsii rajusti siitä, että Rocky "tyrmäsi" ykkösosassa katsojansa jo kertaalleen.

TomCruise
Käyttäjä

rating 60,000

Tyrmäävää, hakkaa-päälle-viihdettä, joka on myös loistava ylistys täynnä huumoria, tunteita ja non-stop jännitystä, vaikka siitä löytyy jonkin verran toistoa. 3/5

Also Starring
Käyttäjä

rating 60,000

Angel Eyes
Käyttäjä

rating 60,000

anna.v
Käyttäjä

rating 60,000

arkistomies
Käyttäjä

rating 60,000

Bewlay
Käyttäjä

rating 60,000

Blaze
Käyttäjä

rating 60,000

CeeÄs
Käyttäjä

rating 60,000

Chukki
Käyttäjä

rating 60,000

Dainis Kula
Käyttäjä

rating 60,000

Dickey
Käyttäjä

rating 60,000

Don Carmon
Käyttäjä

rating 60,000

Edelweiss
Käyttäjä

rating 60,000

Eetwartti
Käyttäjä

rating 60,000

gerbba
Käyttäjä

rating 60,000

Grinch
Käyttäjä

rating 60,000

heinomi3
Käyttäjä

rating 60,000

henquli
Käyttäjä

rating 60,000

Ipar
Käyttäjä

rating 60,000

Jabberwock
Käyttäjä

rating 60,000

jakubias
Käyttäjä

rating 60,000

jedimind
Käyttäjä

rating 60,000

JohnGabriel
Käyttäjä

rating 60,000

Josef Knecht
Käyttäjä

rating 60,000

Kivilärvi
Käyttäjä

rating 60,000

kolamuki
Käyttäjä

rating 60,000

kuningas
Käyttäjä

rating 60,000

lakku
Käyttäjä

rating 60,000

mcleffa92
Käyttäjä

rating 60,000

meilo
Käyttäjä

rating 60,000

Michelle78
Käyttäjä

rating 60,000

mikelawry
Käyttäjä

rating 60,000

Mikkiviis
Käyttäjä

rating 60,000

Mötley
Käyttäjä

rating 60,000

NitroPupu
Käyttäjä

rating 60,000

Nutipää pohjolasta
Käyttäjä

rating 60,000

Onesimus
Käyttäjä

rating 60,000

Pamela
Käyttäjä

rating 60,000

Pertsa69
Käyttäjä

rating 60,000

Psykoloki
Käyttäjä

rating 60,000

puli
Käyttäjä

rating 60,000

RanmaConan
Käyttäjä

rating 60,000

roskisprinsessa
Käyttäjä

rating 60,000

Rutanen
Käyttäjä

rating 60,000

SeagalFani
Käyttäjä

rating 60,000

ShadowDragon
Käyttäjä

rating 60,000

sulo
Käyttäjä

rating 60,000

TaoTao
Käyttäjä

rating 60,000

Team Mb
Käyttäjä

rating 60,000

Termis85
Käyttäjä

rating 60,000

TMNT
Käyttäjä

rating 60,000

Trinity
Käyttäjä

rating 60,000

Tunkki Tane
Käyttäjä

rating 60,000

Vigilante
Käyttäjä

rating 60,000

villeri
Käyttäjä

rating 60,000

Villetys
Käyttäjä

rating 60,000

Vilperi
Käyttäjä

rating 60,000

Elokuvan tiedot

Rockyn uusintaottelu
Rockyn uusintaottelu arvosana 3,93

Rockyn uusintaottelu (1979)

Alkuperäinen nimi: Rocky II

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1979
Pituus:
119 min
Tunnetaan myös nimillä:
Rocky II - uusintaottelu, Rocky II - Rockyn uusintaottelu
Ohjaajat:
Sylvester Stallone
Käsikirjoittajat:
Sylvester Stallone
Pääosanäyttelijät:
Burgess Meredith, Burt Young, Carl Weathers, Joe Spinell, John Pleshette, Sylvester Stallone, Talia Shire, Tony Burton
Maat:
USA
Kielet:
englanti