Rakkautta ennen auringonlaskua

(2004)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Rakkautta ennen auringonlaskua
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Before Sunset
Valmistusvuosi:2004
Pituus:80 min
Pisteytyksiä: 139
Tarkka arvio: 3.86

Richard Linklaterin ohjaaman elokuvatrilogian toinen teos, itsenäinen jatko-osa vuonna 1995 valmistuneelle Rakkautta ennen aamua -elokuvalle. Wienissä ensimmäistä kertaa tavanneet Jesse (Ethan Hawke) ja Celine (Julie Delpy) kohtaavat sattumalta uudestaan 9 vuotta myöhemmin Pariisissa, missä Jesse on markkinoimassa kirjaansa. Heillä on hetki yhteistä aikaa, suuria tunteita ja polttava kysymys: tarttuako tällä kertaa rakkauteen vai ei?

Arviot

Väläyttää vain ajoittain ja vaikuttaa keskeneräisenä valmistetulta jääden täysin edeltäjänsä varjoon.

Yhdeksän vuotta on pitkä aika. Niin kauan on kulunut siitä, kun kaksi elämänhalua ja ideoita täynnä olevaa nuorta tapasi toisensa romanttisessa syksynkeltaisessa Pariisissa. Tuolloin nuori jenkkipoika Jesse (Ethan Hawke) ja ranskalainen Celine (Julie Delby) tutustuivat, rakastuivat ja erosivat iäksi olosuhteiden pakosta. Ohjaaja Richard Linklater päätti kuitenkin toisin. Jatko-osa noudattaa samaa kaavaa kuin hieno edeltäjänsä asettaen […]

Arvosteltu: 23.02.2005

Kommentit & Pisteytykset

Mowgli
heikki.loytynoja
saaran
Nico
Elil
Haahuilija
anna.v
Etana
Brooke
jempha
wEEGEE
Tx4
mannapuuro
Elvis69
lenny
LadyDedlock
Teflon
Quixi
kisa
juhnu
shakk
meuhka1
kolamuki
Lennie
tikox
mauge
cilla
Ipar
Addeh
Cuagwe
viip
TatiTeThird
kallehster
TaoTao
Also Starring
rusher
Animal_Nitrate
Hooléy
ThePenttinen

Lisää luettavaa