Arvostelu

Outouksia pursuava ja syvästi koskettava henkilökuva rakkauden ennakkoluulottomuudesta ja selittämättömyydestä.

Groovaavan Boogie Nightsin (1997) ja upean henkilögallerian omaavan Magnolian (1999) jälkeen ohjaaja Paul Thomas Anderson päätti siirtyä romantiikan pariin. Vuonna 2002 ilmestynyt Punch-Drunk Love tiivistää Andersonin tavaramerkin, suuren henkilögallerian, yhteen hyvin tärkeään henkilöön ja muutamaan vähemmän tärkeään sivuhenkilöön. On hyvin hassua huomata Andersonin tekevän monimutkaisten suhdevyyhdielokuvien jälkeen koskettavan henkilökuvan, jossa kantaa otetaan moneenkin hyvin arkaluotoiseen asiaan kihelmöivän salamyhkäisesti ja piilokantaisesti. Punch-Drunk Love ei ole täysiverinen satiiri - tuskin Anderson semmoista olisi halunnutkaan väsätä. Asiat tuodaan katsojalle hyvin eriskummallisella tavalla, joka melkeinpä pakottaa katsojan ajattelemaan kokonaisuutta itsekseen pohdiskellen ja pähkäillen.

Tarina kertoo sosiaalisesti ja henkisesti rajoittuneesta pienkaupan omistajasta Barry Egenista (Adam Sandler), jonka elämä pyörii hallitsemattomassa karusellissä, seitsemän siskonsa ja päättämättömyyden kourissa vailla suuntaa taikka määränpäätä. Barry ei hallitse henkisiä tunteitaan ja ne tuntuvat harmittavankin usein ottavan vallan hänessä. Viha, levottomuus ja arkuus korostuvat niin päivittäisen työstressin kuin eriskummalisten pakkomielteiden lomassa ja Barryn rakkauselämä keikkuu pahemmin laidasta laitaan kuin täyteen buukattu Silja Line. Sekamylskäisen emotiotunnelin päässä näkyy kuitenkin valoa. Sattuman seurauksena Barry tapaa viehkeän naisen Lenan (Emily Watson), joka tuntuu ymmärtävän Barrya paremmin kuin mies itseään. Tunteet heittävät rajusti volttia ja Barryn epävarmuus senkuin pahenee. Voiko jatkuvan vihan ja levottomuuden tunteet korvata suloisen puhtailla ja kauniilla rakkauden väreillä, ja voiko mies kokea täydellisen henkisen muutoksen pelkän rakkauden tähden?

Päähenkilö Barryn tavoin katsoja tuntuu olevan täysin hukassa ensimmäisen kymmenen minuutin katsomisen jälkeen. Eriskummallisen omituisen aloituksen jälkeen ohjaaja Anderson ei tunnu löytävän oikeaa suuntaa elokuvalleen. Kokeilun ja epävarmuuden maku paistaa pahasti sekavasta alusta läpi ja yltyy Andersonin tyylille omaisiin omalaatuisiin sekoituksiin. Elokuvan kuluessa tarina löytää itselleen sopivat raamit ja katsoja tuntuu ymmärtävän edes jotain. Anderson ei todellakaan ole luonut helposti omaksuttavaa sydänsuklaarasiaa vaan monimutkaisen tarinan, jossa varsinainen rakkaus piiloutuu muiden teemojen alle vuoroaan odottaen. Rakkautta on monenlaista ja kaiketi Anderson haluaa tuoda esille elokuvassaan tavallista erikoisemman näkökulman siitä.

Barry Eganin sisäisiä tunnesotkuja tuli esittämään suurin epäilyksin ja osoitteluin Adam Sandler. Mielipiteet kahtia jakavan näyttelijän aiempia elokuvia on joko rakastettu tai vihattu ja täten valinta pääosarooliin voi herättää joissakin pientä närkästystä. Kuitenkin Sandlerin pelottomasti esille tuoma hahmonsa henkinen kypsymättömyys ja epävarmuus on niin koskettavan aitoa ja sympatiaa herättävää, että aiemmat ennakkoluulot Sandleria kohtaan voi unohtaa tyystin. Sandler omaksuu hahmonsa elkeet kiitettävästi ja tuo katsojan silmille surumielisen ja empatiaa herättävän hahmon. Sosiaalinen ja henkinen rajallisuus on aiheena arka ja pienimuotoinen tabu, mutta Sandler tuo sen katsojan silmille rohkeasti, vailla epävarmuutta. Sandlerin henkilöhahmon syvällisyys peittää harmittavasti alleen muut hahmot. Varsinkin Emily Watsonin esittämä Lena on mystinen rakastajar ja hahmona varsin pinnallinen. Tunteet kulkevat liiankin kaavamaisesti, eikä katsoja pysty luomaan sidosta hahmon ja itsensä välille. Myös muut sivuhahmot ovat sivuseikkoja, Andersonin keskittyessä täysillä päähahmoonsa. Jopa pikaisen sivuroolivisiitin tehnyt Philip Seymour Hoffman tuskin jää pahemmin katsojan mieliin.

Alun hapuilun ja keskivälin ryhdistymisen jälkeen outo tarina jatkaa eriskummallisuuksin sävyttämää matkaansa kohti merkillistä loppuaan, jossa ohjaaja Anderson jättää asiat miellyttävän aukeamattomiksi ja antaa katsojalle täten hiukan tilaa omaan pohdiskeluun. Katsojan olo mieltymisen suhteen on melko ristiriitainen ja selvää onkin, että kaikki eivät välttämättä ymmärrä täysin Punch-Drunk Lovea. Ehkä Anderson ei ole tehnyt elokuvaansa täysin ymmärrettäväksi ja on täten halunnut näyttää katsojalle rakkauden monimutkaisuuden ja selittämättömyyden.
Kokonaisuutena Punch-Drunk Love on outoksia pursuava ja syvästi koskettava henkilökuva rakkauden ennakkoluulottomuudesta ja selittämättömyydestä.

Pisteet: rating 70,000

E-Mies
Tykittäjä, 50 arvostelua
Arvosteltu: 25.01.2009
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Vihreä maili
Vihreä maili arvosana 4,39
Vihreä maili
Umberto D. - elämän vanki
Umberto D. - elämän vanki arvosana 4,16
Umberto D. - elämän vanki
Taivas ja helvetti
Taivas ja helvetti arvosana 4,33
Taivas ja helvetti
Iivana Julma
Iivana Julma arvosana 3,98
Iivana Julma

Elokuvan tiedot

Punch-Drunk Love - rakkauden värit
Punch-Drunk Love - rakkauden värit arvosana 3,46

Punch-Drunk Love - rakkauden värit (2002)

Alkuperäinen nimi: Punch-Drunk Love

Genret:
Komedia,
Valmistusvuosi:
2002
Pituus:
96 min
Ohjaajat:
Paul Thomas Anderson
Käsikirjoittajat:
Paul Thomas Anderson
Pääosanäyttelijät:
Adam Sandler, Emily Watson, Luis Guzmán, Mary Lynn Rajskub, Philip Seymour Hoffman
Maat:
USA
Kielet:
englanti