Psyko III (1986)

Psyko 2:sen mielenkiintoisen loppukohtauksen jälkeen tekijätiimi oli pakotettu valmistamaan trilogian täydentävä osa. Ohjaajan pallille kapusi yllättäen pääosan näyttelijä Anthony Perkins, joka siis heiluu jälleen tuttuun tapaan myös Normanin roolissa. Kolmososa ei ymmärrettävästi yllä likimainkaan kahden edellisen osan rinnalle, koska aihe on jo loppuun kulutettu, ja uusien juonitwistien tuominen trilogiaan tuntuisi jo turhan uuvuttavalta rahastukselta. Psyko 3 tekee prikulleen sen mitä siltä pyydetäänkin, eli lopettaa Norman Batesin uran valkokankaalla kunnialla ennen kuin olisi menty naurettaviin rahastusjatko-osiin.

Edellisessä osassa äitinsä uudelleen löytänyt Norman Bates pyörittää jälleen Batesin motellia omalla, ehkä hieman kyseenalaisellakin tavalla, mutta mikäs siinä kunhan toiminta vain on kannattavaa. Sivuosissa nähdään Normanin uusi blondi-ihastus Maureen (Scarwid) ja motellin uusi apupoika Duke (Fahey), sekä tietenkin.. hänen äitinsä.

Niin kuin aiemmin jo mainitsin, oli tekijäpoppoolla edessään mahdoton tehtävä, kun kaksi edellistä teosta osoittautuivat mestariteoksiksi. Psyko 3 ei kuitenkaan elokuvana ole ollenkaan huono, vaikka alkaakin käyttämään modernin kauhun keinoja yhä useammin. Murhat on toteutettu verisemmin ja puukko heiluu tiuhempaan tahtiin kuin edellisissä osissa. Hitchcockmainen piinaava kerronta, jota myös Franklin käytti kakkososassa, on tipo tiessään eikä Perkinsin ohjaaminenkaan vakuuta edellisten herrojen tapaan.

Psyko 3 on perinteinen kasarikauhu, joka luottaa hyvin paljon mystisyyteensä ja musiikilla leikittelyyn. Psykoottisuuteen nojaudutaan vahvasti Franklinin kakkososan tapaan, ja tunnelma käy välillä jopa hyvin ahdistavaksi. Perkins tekee jälleen hullun upeaa työtä Normanin roolissa ja hänen itsensä kanssa käymisiin kamppaluihin ollaan pureuduttu kiitettävästi kaiken puukon heiluttamisen ohella. Loppu on myös hyvällä tavalla karmeaa katseltavaa, kun Perkins kunnioittaa hänet valokeilaan nostanutta Hitchcockia käyttämällä yhtä hänen vaikuttavimmista tempuistaan.

Kyseessä on keskivertoa parempi kauhupläjäys, joka on "must see" Psyko-faneille ja suositeltava ostos kaikille kasarikauhuista pitäville tyypeille.

"We all go a little mad sometimes."

Pisteet:
Arvosteltu: 24.10.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Boy From Shadows
Tykittäjä
143 arvostelua

Norman on kaiken aiemmin koetun jälkeen ehdottomasti kunnossa, mutta kun äitimuori käskee ”hankkiutumaan eroon siitä häiritsevästä pikkuhuorasta”, voi siinä herkkä mieli järkkyä. Ainakin sen verran, että Psykon kolmas osa saadaan väännettyä kunnialla kokoon.

Ohjaajan tehtävät hoitaa yllättäen vanha vihasilmä eli Norman Batesin rooliin jämähtänyt Anthony Perkins. Montaa ohjausta herra ei enää ehtinyt tekemään, ennen kuin AIDS korjasi hänet rauhallisemmille vesille. Psykon perinteitä kunnioittaen Perkins ohjaa debyyttinsä varman päälle, tietoisena siitä, että aihe alkaa olla jo melko kulunut. Lisänä edellisiin osiin saadaan ainakin paikallinen urheilutapahtuma ja motellin väenpaljous, joka mahdollistaa useamman puukonheilautuksen.

Hitchcockin hidastempoisen piinan ollessa poissa, kolmososa tyytyy toteuttamaan saman veristen kohtausten ja shokeerausyritysten voimalla. Alastonkohtauksilla haeskellaan kai lisäyleisöä. Leffassa naistenkaatajan roolin vetävä Jeff Fahey tosin kieltäytyi omasta osuudestaan vastoin käsikirjoitusta, mutta mm. varsin mitättömän leffauran tehnyt Marie Cummins juoksentelee ruudulla pitkät tovit alastomana ennen kuin… niin, arvatkaapa mitä tapahtuu, jos juoksentelee alastomana Batesin motellin liepeillä.

Tuotannollisesti leffa kohtasi useita vastoinkäymisiä: Perkinsin yritykset saada leffasta ykkösosaa kunnioittaen mustavalkoinen kaadettiin kerta toisensa jälkeen ja pistipä sikariporras leffan lopunkin uusiksi hetki ennen maailman ensi-iltaa. Siinä sitä on kerrakseen ongelmaa, varsinkin kun käsikirjoittajana häärii niin lupaava mies kuin Charles E. Pogue (mm. Fly Cronenbergin kanssa).

Pitemmittä puheitta ja ilman kiertelyjä ja kaarteluja ilmaistuna Psyko III on edelleen ”psykoottisia perinteitä” kunnioittava teos, jossa sataa yllättävän paljon. Perkins haahuilee Batesina viimeisen kerran, sillä onneton nelososahan keskittyi jo höppänän nuoruusvuosiin. Ykkösosaa ei vieläkään häpäistä, vaikka sen ehdoilla kuljetaankin. Oikeastaan loppu on äärettömän tyylikäs... kierous ja hulluus suorastaan paistavat ruudulta.

PS. Lauloikos Juliet Jonesin Sydän joskus laulun nimeltä ”Miksi naiset aina rakastuvat psykoihin?”. Jos lauloi, niin vain se voi selittää Normanin maagisen vetovoiman uhreihinsa näissä Psyko-leffoissa…

Pisteet:
Arvosteltu: 01.11.2004
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
702 arvostelua