Prinsessa

(2010)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Prinsessa
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Prinsessa
Valmistusvuosi:2010
Pituus:100 min
Pisteytyksiä: 176
Tarkka arvio: 3.11

Prinsessa-elokuvan tarina pohjautuu tositapahtumiin. Sijaiskodista toiseen riepoteltu Anna Lappalainen päätyy mielisairaalahoitoon, ja pian selviää, että Lappalainen kärsii voimakkaasta harhasta. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista. Prinsessan hovin muodostavat joukko potilastovereita. Hänen hallintoalueensa ulottuu aina Kellokosken kylään ja sen pankin johtajaan asti. Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pääse sovintoon siitä, onko Prinsessan harhan kanssa myötäeläminen parhaaksi Lappalaiselle. Lääkäri Grotenfelt kannattaa moderneja hoitomuotoja, ja uusi keksintö, lobotomia, tekee tuloaan myös Suomeen.

Arviot

Nostattaa esiin kysymyksiä ihmisarvosta, hyvyydestä ja (mielen)terveydenhuollosta.

On vuosi 1945. Puut ovat lehdessä, pirssi kiiltää auringonvalossa. Sen kyydissä saapuu nuori nainen suuren kivirakennuksen pihaan. Paikka on outo, ja vielä oudomman käsityksen siitä saa, kun pujahtaa sisään rakennuksen sivuovesta. Tulokas kavahtaa kauhusta, kun yksi kääröksi kapaloidusta rakennuksen asukeista loihe lausumaan: ”Mooninkia!” Vähän myöhemmin tulokas avaa oman sanaisen arkkunsa. Hän on Bukinhamin palatsista Suomeen […]

Arvosteltu: 09.09.2010

Kellokosken siniverisen kabareelaulajan elämäntarina.

Prinsessa on suomalaisohjaaja Arto Halosen ensimmäinen näytelmäelokuva. Ohjaaja on aikaisemmin työskennellyt dokumenttien parissa ja dokumentaarinen tyyli on tarttunut myös tähän elokuvaan. Tositapahtumiin perustuva elokuva on suomalaisittain suuri projekti. Prinsessan käsikirjoituksesta vastasi Halosen lisäksi myös sivuroolissa nähtävä Paavo Westerberg. Entinen kabareelaulaja ja hieroja Anna Lappalainen (Katja Kukkola) luulee olevansa oikea siniverinen ja prinsessa. Hänet lähetettään Kellokosken […]

Arvosteltu: 13.03.2012

Hyvä elokuva, mutta pienet puutteet nakertavat.

Hulluus on vaikea teema ja aihe käsiteltäväksi. Anna Lappalainen (Katja Kukkola), mihin tästä eteenpäin viitataan Prinsessana elää lyhyesti sanoen omassa harhaamailmassaan. Asian suorastaan ymmärrettävänä seurauksena hän eli Kellokosken mielisairaalassa erittäin pitkään. Arto Halonen ohjaa hänestä elokuvan mikä enemmän tai vähemmän tuo mieleen mielisairaalaklassikon [movie]Yksi lensi yli käenpesän[/movie] ja ainoastaan hyvässä mielessä. Arto Halosen ohjaustyössä on […]

Arvosteltu: 10.08.2013

Missä kulkee hulluuden ja onnellisuuden näkymätön raja?

Kapea, ahdistava käytävä, jonka päässä avautuu ovi tuomaan valoa. Valkotakkiset, enemmän tai vähemmän virkaintoiset lääkärit. Kopisevat askeleet, riuhtova mielenterveysongelmainen potilas ja hänet hylkäävä, välinpitämättömän oloinen äiti. Näin alkaa tarina Anna Lappalaisesta (Katja Kukkola), josta alun puhumattomuuden jälkeen paljastuu energinen, elämänhaluinen nainen, joka jakaa tätä innostustaan myös ympäröiville ihmisille. Sivuseikkana on vain pieni poikkeama verrattuna keskivertokansalaisiin […]

Arvosteltu: 17.08.2013

Kommentit & Pisteytykset

ratisti
TeeP
kisa
Miggo92
Joukkoruhoase
jordgubbssylt
Nietvart
kewanhammer
Juki
Vilperi
HANSGI
humanity
Titan90
Karvainen Setämies
xero
Disney Teppo
paranoia
Linkous
Satu-Marja
Rinsq
SubutexWiller
dakota
Slipkjovi
Kuulintu
arpum
Duke

Lisää luettavaa