Power Rangers

(2017)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Power Rangers
Maat: ,
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Power Rangers
Valmistusvuosi:2017
Pituus:124 min
Pisteytyksiä: 24
Tarkka arvio: 1.85

Saban’s Power Rangers -elokuva seuraa viittä tavallista lukiolaista. Heidän elämänsä muuttuu täysin, kun heille selviää, että he pystyvät muuntautumaan voimakkaiksi supersankareiksi. Avaruusolennot uhkaavat tuhota niin heidän kotikylänsä, kuin koko maailmankin. Kohtalon valitsemat sankarimme saavat pian selville, että vain he voivat pelastaa maailman. Onnistuakseen heidän täytyy päästä yli keskinäisistä ongelmistaan ja lyöttäytyä yhteen Power Rangers -ryhmäksi, ennen kuin on liian myöhäistä.

Arviot

Näin tylsän ja mielikuvituksettoman elokuvan tekeminen vaatii jo jonkinlaista erityistä neroutta.

Jahas, se on menoa taas. Jälleen yksi Hollywoodin täysin turhista nostalgialla rahastavista ysärirebooteista. Tällä kertaa elokuvaviihteen suureen makkarakoneeseen on joutunut itseironisen ysäricampin klassikko nimeltä . Mikäli alkuperäissarjan perusidea ei ole ollenkaan tuttu, kehotan lukemaan vaikka alkuperäisen [movie=1995]Power Rangers[/movie] -elokuvan arvosteluni johdantokappaleen tai käyttämään Googlea. Ei jaksa tässä alkaa toistamaan itseään. Joka tapauksessa mistään hirveän ryppyotsaisesta […]

Arvosteltu: 08.04.2017

Kommentit & Pisteytykset

Grinch
The Sam1
Miihkali
IsoVauva
UltimateJT
Altema
G_N_G
Addeh
Xsamid
KaiZeri
Brutus
Nimetön
varmuuskopio
Uytp7
andy
Antsa82
QT
Nico
JVDS
Juusak
-Testament-
Masu
Tupolev79
eskoaarne

Lisää luettavaa