Pistejakauma

0%

4%

3%

8%

20%

34%

13%

13%

2%

3%

Pisteytykset

rating 40,000

gojira
Käyttäjä

rating 40,000

Huumoria, joka on huonompaa kuin alkuperäisessä trilogiassa. Hahmoja, jotka ovat pahvisempia kuin alkuperäisessä trilogiassa. Toimintaa, joka on tylsempää kuin alkuperäisessä trilogiassa. Bardem ja pahikset on siistejä.

OZMOxD
Käyttäjä

rating 40,000

Toivottavasti viimeinen Pirates of the Caribbean-elokuva alkaa lupaavasti ja lähtee rakentamaan tarinaa oikeaan suuntaan.Siihen se tarinan rakentaminen sitten oikeastaan jääkin.

Kaksi kolmasosaa elokuvasta on melkoista sekametelisoppaa,jossa juonen kannalta täysin turhat ja mihinkään johtamattomat juonikuviot seuraavat toisiaan. Lyhyesti elokuvaa katsellessa tuntui kuin olisi ollut puolentoista promillen humalassa. Mihinkään ei pystynyt kunnolla keskittymään, mutta elokuva eteni siitä huolimatta.Myös elokuvan huumoripuoli oli paikoin hävettävän kömpelöä, vaikka muutama satunnainen kohtaus sai tälläkin kertaa suupielen hieman nytkähtämään.

Uudet hahmot olivat lähtökohdiltaan mielenkiintoisia, mutta kehno käsikirjoitus johti lopulta suhteellisen pahvisiin ja aika mitäänsanomattomasti näyteltyihin lopputuloksiin, Parasta antia uusissa hahmoissa edusti Paul MacCartneyn cameo, joka jäi kuitenkin suorastaan rikollisen lyhyeksi.Edes (kapteeni) Jack Sparrow ei pystynyt pelastamaan tätä elokuvaa, sillä käsikirjoitus teki hänestä tällä kertaa oikeastaan aivan täydellisen taustahahmon, jonka sisältö rajoittui ajoittaisiin sutkautuksiin ja häröilyyn kohtausten taustalla.

Elokuva pyrkii paikkailemaan käsikirjoituksen puutteita tehosteiden ilotulituksella ja Zimmerin tutulla musiikilla, vaikka useimmat kappaleet olivatkin pitemmälti aikaisempien elokuvien kierrätyskamaa.

Kuten todettua, toivottavasti tämä elokuva päätti Karibian piraattien saagan ja antaa sarjan levätä rauhassa ilman enempiä lypsämisiä. Tämän osan katsoo kerran, mutta siihen se kyllä jää,

Addeh
Käyttäjä

rating 40,000

Jii89
Käyttäjä

rating 40,000

kolamuki
Käyttäjä

rating 40,000

RaiFFel
Käyttäjä

rating 40,000

Sgt.Rane
Käyttäjä

rating 40,000

Signup80
Käyttäjä

rating 40,000

Stranger
Käyttäjä

rating 40,000

Elokuvan tiedot

Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge
Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge arvosana 2,98

Pirates of the Caribbean: Salazar's Revenge (2017)

Alkuperäinen nimi: Pirates of the Caribbean: Dead Men Tell No Tales

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2017
Pituus:
129 min
Tunnetaan myös nimillä:
Pirates of the Caribbean: The Revenge of Salazar
Ohjaajat:
Espen Sandberg, Joachim Rønning
Käsikirjoittajat:
Jeff Nathanson
Pääosanäyttelijät:
Brenton Thwaites, Geoffrey Rush, Javier Bardem, Johnny Depp, Kaya Scodelario, Kevin McNally, Orlando Bloom
Maat:
USA
Kielet:
englanti