Pistejakauma

2%

0%

0%

1%

9%

13%

17%

34%

9%

15%

Pisteytykset

rating 50,000

dbgirl
Käyttäjä

rating 50,000

Leffa yrittää olla vähän kaikkea, minkä vuoksi se ei kokonaisuutena toimi, minkä päälle tulee vielä nämä Argenton perusongelmat. Kaikkein omituisimpana vikana pitäisin kuitenkin tällä kertaa rockmusiikkia joka latisti tunnelmaa, joka on äärimmäisen tärkeä, oikeastaan tärkein, elementti hänen töissään. Mutta samalla se että se oli vähän kaikkea, teki tästä myös mielenkiintoisen. On yliluonnollista kauhua, väkivaltaista kauhua, "realismia" (hyönteistutkimusta), draamaa (kiusaaminen), dekkaria ja jopa scifiäkin.

Leffa käsittelee jälleen mielenterveyden horjumista ja niin kuin ainakin Verenpunaisen kauhun kohdalla, myös vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Teemat tässä olivat melko hurjia käsiteltäväksi vain yhdessä leffassa: hylätyksi tulemisen tunne, kiusaaminen, mielenterveyden kadottaminen, monet eri fobiat (itse ainakin pelkäsin aina luokkaretkellä jääväni pois kyydistä, pelkään myös sitä että jokin nappaa minua jalasta kun olen uimassa).

Olisin halunnut että kun Jenniferillä on se kyky, että sitä oltaisiin sitten myös käytetty. Nyt se idea meni vähän hukkaan.

Näyttelijät olivat OK, tarinassakin oli järkeä ja muutamat kohtaukset olivat kivan mieleenpainuvia. Pidin eniten alkukohtauksesta sekä vikasta tunnista.

HAL9000
Käyttäjä

rating 50,000

Donald Pleasence vanhana ja Jennifer Connelly nuorena Argenton ''yllättäen'' kouluun sijoittuvassa tappotarinassa. Hyviä ja tunnelmallisia hetkiäkin löytyy, mutta jotenkin ohjaajan ote herpaantuu liian usein. Kasarihevi pauhaa koomisesti ikään kuin kevennyksenä. Vaikea sanoa, mitä musiikilla on haettu elokuvaan.

Mowgli
Tykittäjä

rating 50,000

Ehkäpä vähän liikaa kaikkea yhdistelevä Argento-pätkä, mutta katsottava kumminkin. Pienoinen mahalasku kuitenkin tätä edeltävän erinomaisen Tenebraen jälkeen. Ohjaajalle tuttua kasvottoman murhaajan mysteerin ratkontaa on luvassa, tosin mukana on nyt myös yliluonnollista hyönteisteemaa, mutanttipenska, puukon kanssa heiluvaa apina ja ties mitä. Aikamoinen sillisalaatti siis, eikä kässäri oikein onnistu kattamaan kaikkea mitenkään järkevästi. Visuaalisesti paikoin tosi hienojakin kohtauksia löytyy muutama, ja elokuvan teemamusiikki on tunnelmallinen. Vastavuoroisesti hyvin kökösti tehtyä toteutusta löytyy ja myös musiikkipuolella on onnistu sössimään. Ei vain voisi olla mitään epäsopivampaa, kuin jännän kohdan taustalle pärähtävää Iron Maidenia ynnä muuta hölmöä kasarijytää.

Jennifer Connelly on hauska nähdä näinkin nuorena näyttelemässä ja Donald Pleasancekin miellyttävämpää katseltavaa, kuin aina iänikuisena tohtori Loomiksena Michael Myersin perässä tönkköillen. Viimeiset kymmenen minuuttia ovat aikamoisen kovaa settiä, mutta kokonaisuutena Phenomena on ailahteleva. Elementtejä on vain liikaa ja juonenpätkiä jää roikkumaan sinne tänne myös ihan pelkästään typerien tai epäloogisten tilanteiden lisäksi. Oli tässä silti jotain kiehtovaakin, minkä vuoksi ei ihan lyttyynkään voi haukkua.

Elvis69
Käyttäjä

rating 50,000

heikki.loytynoja
Käyttäjä

rating 50,000

Kivilärvi
Käyttäjä

rating 50,000

Niklas K.
Käyttäjä

rating 50,000

sulo
Käyttäjä

rating 50,000

Elokuvan tiedot

Phenomena - Ilmiö
Phenomena - Ilmiö arvosana 3,85

Phenomena - Ilmiö (1985)

Alkuperäinen nimi: Phenomena

Genret:
Kauhu
Valmistusvuosi:
1985
Pituus:
111 min
Ohjaajat:
Dario Argento
Käsikirjoittajat:
Dario Argento, Franco Ferrini
Pääosanäyttelijät:
Dalila Di Lazzaro, Daria Nicolodi, Donald Pleasence, Jennifer Connelly, Patrick Bauchau
Maat:
Italia
Kielet:
englanti