Peto II (1998)
Alkuperäinen nimi: Species II
- Ohjaajat:
- Peter Medak
- Pääosanäyttelijät:
- Justin Lazard, Michael Madsen, Natasha Henstridge
- Maat:
- USA
Arvostelut
Leffan taso on ihan puhdasta tissi- ja visva-astetta
Aikoinaan Alien-leffojen myötävirrassa tekaistiin pläjäys nimeltä Peto. Teema ja aihe aina H.R.Gigerin osallistumisia myöten apinoitiin suoraan Alienista. Pääörkkinä leffassa toimi lähinnä muotilehtien sivuilta pyllistellyt Natasha Henstridge. Ihmisen ja Alienin ristisiitos siis pyllähti jostain päin avaruutta lisääntymään maankamaralle. Petoa sitten jahtasi erinäisten heebojen joukko eri erikoistaitoineen. Kokonaisuudessaan tekele oli suhteellisen kauheata katseltavaa.
Jatko-osan suhteen odotuksista ei voi puhua, kunhan nyt vaan tulee töllöteltyä. Suorasta jatko-osastahan tässä kuitenkin on kysymys. Samalla kökkölinjalla jatketaan nytkin. Marsilta palaavat astronautit tuovat mukanaan jotain örkkikamaa ja ein aikaakaan kun uuden peto-oliorodun siittäminen voi alkaa. Apuun käytetään laboratorioiden petokasvattia geenivalmistettua kloonia Eveä. Noh, kaikki ei suju tietenkään ihan niinkuin piti...
Amatöörinä ammattimaista kriitikkokieltä käyttäen voidaankin todeta tämän kakkososan olevan täyttä paskaa. Harvoin tulee kuitenkin leffoja katsomaan alettua keskeytettyä ja tämä oli kyllä siinä ja siinä. No, katsottua kuitenkin tuli. Välillä on ihan hyvä todeta minkälainen on todella huono elokuva. Yhden (minimi!!!) laukauksen sijaan voisin irvistää leffalle!
Näyttelijät ovat yliammuttuja karakterisoituja sarjakuvahahmoja. Tekeekö täysikasvuiset ihmiset todellakin tällaista kamaa? Näyttelijöiden kohdalla täytyy kuitenkin pysähtyä Michael Madsenin kohdalle ja huutaa: MIKSI?? Äijällä jäi siis Reservoir Dogsit päälle, tätä ei todellakaan tarvitse Peto 1:n ja 2:n yksin todistaa. Sen voivat myös tehdä mm. Getaway, Gun for Hire jne. Machoilu kärsii jo äijän kohdalla pahaa inflaatiota. Ei voi muuta kuin harmitella.
Leffan taso on ihan puhdasta tissi- ja visva-astetta. Kumpaakaan ei siis säästellä. Ensin "paritellaan" ja sen jälkeen tapahtuu mitä ihmeellisempiä "kuoriutumisia" ja multiploitumisia. Petojen kiima on kauheata katseltavaa. Esipuberteettinen nenänkaivaja saa varmasti pläjäyksestä ne omat kicksinsä, ei epäilystäkään.
Kustaa
Ylläpitäjä, 226 arvostelua
Arvosteltu: 20.04.2002
Katsottu: Kotona
Veri ja örkkitahna roiskuu niin ettei mitään rajaa.
Peto ykkönen sai jostakin syystä jatkoa tarinalle jossa avaruuden örkki ottaa ihmisruumiin pesiintymispaikakseen. Kuinka omaperäistä!
Aliens-sarja säilytti neljänteen osaansa saakka jonkinmoisen tyylikkyyden tuoda aihe valkokankaalle. Splatterin sijaan, siinä sarjassa jätettiin jotain katsojan mielikuvituksen varaan.
Peto 2:ssa vajotaan yksinkertaisimpaan ratkaisuun. Veri ja örkkitahna roiskuu niin ettei mitään rajaa. Kun juoneen kuuluu vielä, että örkit ilmestyvät aina kun virusta kantava ihminen kuhnii, niin ollaan leffajuonien ö-osastolla. Tissi vilahtaa kuhnimisjaksoissa kunnes mamma räjähtää punkkaan, örkin räpsähtäessä vatsanahasta läpi. Karvanoppa-wunderbaum -osastolle säälittävä raina saattaa iskeä, mutta enpä näe juuri muuta kohderyhmää Peto 2:lle.
H.R. Giger loi Aliens -örkit, ukkelin käsi on luonut (kopioinut) myös Peto 2:n kummajaiset. Se joka on tutustunut Gigerin kirjoihin ja luomuksiin tarkemmin, voisi olettaa että Peto 2:n käsis on tehty Gigeriä varten. Genitaalit ja kuhnimissessiot ovat suoraan sveitsiläisen taiteesta. Kuvista on siirretty valkokankaalle ne mitkä Alienseista jäi varastoon.
Ohjaaja on täysi mysteeeri ennen ja jälkeen leffan katsomisen. Vauhtia ja verta piisaa, eikä touhusta ota oikein selvää. Nähdyn perusteella olisi ollut parempi jos Peter Madek olisi tullut tutuksi vaikka Peter Jacksonin alkuaikojen tuotannon kaltaisilla splattereillä. Raja uskottavan ja paskan leffan välillä on tässä genressä hiuksen hieno.
Ainoa tilanne missä Peto 2 puolustaa paikkaansa on Huonoimpien Scifi-Elokuvien Teemaillassa.
Viljami
Ylläpitäjä, 232 arvostelua
Arvosteltu: 09.04.2002
Katsottu: Kotona
Videot
Kuvat
Suosituksia
Kommentit
santura98
Käyttäjä
JohnRambo
Käyttäjä
jossu82
Käyttäjä
WreckMe666
Käyttäjä




Kommentit
santura98
Käyttäjä
06.11.12 klo 22:08
ei vittu mitä paskaa
JohnRambo
Käyttäjä
09.07.12 klo 17:06
Silkkaa b-leffaskeidaa, mutta jostain syystä erittäin viihdyttävää sellaista. En osaa sanoa miksi, mutta Species-leffat ovat mun guilty pleasure-osastoo
jossu82
Käyttäjä
13.06.11 klo 14:52
ihan ok
WreckMe666
Käyttäjä
07.11.09 klo 23:07
Ei mitenkään erikoinen leffa...
Rocky
11.09.08 klo 10:48
Vielä surkeampi jatko-osa. Miksi ihmeessä Madsen on mennyt tälläiseen edes mukaan.
Ei tätä
20.02.07 klo 21:01
Herää vain kysymys siitä, miksi tällaista ylipäänsä tehdään... Muutenkin tämä asettaa ihmisyyden rajat kyseenalaisiksi. Yksi huonoimmista elokuvista maailmassa.
dsf
11.01.06 klo 01:02
Hei, tehdäänpä me porukalla tahallaan maailman huonoin elokuva ja katsotaan minkälaisen vastaanoton ja arviot se saa. Pistetään elokuvan nimeksi vaikka Peto II.
Juu-u ja joku vielä tykkää, pitäisikö minunkin, pohjanoteerausta ei voi enää tehdä.
Al
19.07.05 klo 19:28
Boobs!
Jk
02.07.05 klo 12:58
Natashan takia 3 pistettä.
S kidi.
09.04.05 klo 22:53
Typerä mutta tätä katsoessa ei kuitenkaan tule aika pitkäksi.
Ei! Peto 2:lle
28.01.05 klo 15:34
Hyi, heIvetti mikä elokuva! Varmasti maailman huonoimpia!
Jucifer83
22.10.04 klo 22:17
No, eipä kumpaakaan osaa voi juurikaan kehua...
zzz...
17.10.04 klo 23:03
Karsee leffa! Pelkkää potaskaa koko p@$ka!
blääh
18.08.04 klo 18:19
surkea...
kauhu poika
12.08.04 klo 17:49
se nainen on ihan nolo miksei nolompaa oo löytyny?
jerbus
28.07.04 klo 15:36
Kaikkien aikojen paskin leffa tai ainakin lähetlä liippaa..
jade_1989
26.07.04 klo 16:43
Ainoa pointsi tulee alastomasta "naisesta"
Jaska
08.06.04 klo 12:26
Ihan paska.
Space Cadet
10.04.04 klo 15:56
hmmmmjaah....
kökkö
07.04.04 klo 13:43
Turha ja paska elokuva.. ala-asteelaisille tissin nälkäsille poikasille ihan ok kamaa...ei muille.. jos haluatte maineenne säilyttää älkää ihmeessä kattoko tätä leffaaa
Ihan SICK
13.03.04 klo 14:05
Sairaan huono. Turhaa ajanvietettä. Ei mitään kiinnostavaa. Mua aina rupee ärsyttämään jos mä katon huonoja leffoja..
John
21.11.03 klo 21:06
...nais näyttelijän rintavarustus.. siitä..
tietäjä
05.10.03 klo 18:06
Ei muuta hyvää kuin naisnäyttelijä
MadMax
12.08.03 klo 15:31
ykkösosan vielä jaksoi katsoa, mutta tämä sukeltaa vieläkin syvemmälle sontaan...tuntuu kuin elokuvan tekijöillä olisi vain näyttää mahdollisimman paljon Natashan etuvarustusta...siinä olikin tämän rainan "valopilkku"
Leffa-arvostelija
05.05.03 klo 16:29
paska kuten muutkin peto elokuvat
jake
09.03.03 klo 12:06
Surkea. Ei voi muuta sanoa.
Ash
12.01.03 klo 23:49
Miksi huonolle kauhuelokuvalle täytyy tehdä vielä huonompi jatko-osa. Rahan takia kuten aina. Yleensä käy niin, että jatko-osa pilaa hyvän ykkösosan, mutta tämän elokuvan kohdalla niin ei käy, sillä tämän ykkösosa oli jo paska. Yksinkertaisesti kamala elokuva.
hartza
08.01.03 klo 16:38
Tämä oli sentään kunnon kauhua. miten joku ei voi tykätä tästä?
maxey
02.01.03 klo 21:03
Tämä on kuin pornoelokuva, joka on naamioitu kauhuksi. Todella surkea ja avuton jatko-osa.
-supe-
28.04.02 klo 17:16
iha surkee...
Criiticco
23.04.02 klo 19:44
Aika tyhjän päiväinen alienkopio. Elokuvassa nussitaan ja hässitään... itse raakuuksia on kohtuuvähän. Peto 1 olisi varmaan parempi, mutta jotenkin se on jäänyt katsomatta.
Riku T
09.04.02 klo 15:46
Heikko,älytön,sekava,innoton ja huonolla juonella varustettu leffa. Ainoa leffan valopilkku on Michael Madsen, mutta miten ihmeessä mm. Reservoir Dogsissa loistanut hemmo on saatu mukaan näin huonoon leffaan?