Arvostelu

Suuri osa elokuvasta uhrataan Jeesuksen kärsimysten kuvaamiseen.

Raamattuun perustuvat elokuvat eivät ole vuosikymmeniin vetäneet väkeä elokuvateattereihin. Nyt Mel Gibson on elokuvallaan The Passion of the Christ tehnyt uskonnollisista teemoista jälleen suuren yleisön viihdettä. Yksikään iso Hollywood-studio ei halunnut ottaa The Passion of the Christia levitykseen. Kaupalliseksi itsemurhaksi etukäteen tuomittu elokuva on nyt elokuvahistorian suurimpia taloudellisia menestyksiä. Ison riskin ottaneen Gibsonin tuotantoyhtiön kassaan kilisee satoja miljoonia dollareita.

The Passion of the Christ keskittyy Jeesuksen elämän viimeisiin 12 tuntiin. Kyseessä ei ole mikään vaihtoehtoinen tarina Jeesuksesta kuten Scorsesen Kristuksen viimeinen kiusaus, vaan vanhoilliskristillinen Gibson on halunnut tehdä alkutekstiin ja katoliseen opetukseen perustuvan tulkinnan.

Elokuvassa puhutaan englannin sijaan arameaa ja latinaa. Aluksi se kuulostaa oudolta mutta itse asiassa tuo tarinaan autenttisuutta. James Caviezel pääroolissa vastaa ulkonäöltään perinteistä Jeesus-kuvastoa. Historian tutkijoilla on varmaan erilainen käsitys miltä Jeesus näytti, mutta mielestäni Caviezel sopii rooliin. Hänen katseessaan on paitsi lempeää karismaa myös voimakkuutta ja arvokkuutta.

Uskontoaiheiset elokuvat ovat yleensä herättäneet kiivasta keskustelua. The Passion of the Christia on syytetty juutalaisvastaisuudesta. Juutalaiset fariseukset ovatkin elokuvan hieman kliseemäisiä pahiksia. Pontius Pilatus (Hristo Naumov Shopov) sen sijaan on fariseuksia inhimillisempi tyyppi. Pöllämystynyt Pilatus katselee ja kuuntelee fariseusten Jeesus-ajojahtia enemmänkin viran puolesta eikä oikein ymmärrä mistä moinen into tuomita nasaretilainen kuolemaan.

Visuaaliseen ilmeeseen on haettu inspiraatiota Caravaggion Raamattu-aiheisia maalauksista. Moninkertaisen Oscar-ehdokkaan Caleb Deschanelin kuvaus onkin komeaa työtä. Etenkin alun unenomainen tunnelma sumuisessa Getsemanen puutarhassa on vaikuttava.

Elokuvan väkivalta on myös herättänyt keskustelua. Ajatus vain aikuisille sallitusta Jeesus-elokuvasta saattaa tuntua erikoiselta, mutta The Passion of the Christ ei todellakaan ole mikään pyhäkouluelokuva.

Suuri osa elokuvasta uhrataan Jeesuksen kärsimysten kuvaamiseen. Roomalaisten sotilaitten käsittelyssä ruoska viuhuu ja repii ihon verille. Verta vuotaa saavikaupalla. Loputtomalta tuntuvan sadistisen kidutuksen ja kymmenien raipaniskujen jälkeen Jeesus on kuin jyrän alle jäänyt. Ja pahin on vielä edessä eli marssi Golgatalle ja ristiinnaulitseminen. Nekin näytetään käyttämällä yhtä brutaalia kuvastoa. Kuuden tuuman rautanaulat iskeytyvät lähikuvissa käsien läpi.

Kaikkea tätä katsellessa herää kysymys, että eikö Gibsonilla ole ollut muuta keinoa kertoa Jeesuksen kärsimyksistä kuin läväyttää kaikki katsojan silmille, jolloin mielikuvitukselle ei jää lainkaan tilaa. Kenties tarkoituksena on herättää katsojassa voimakkaita tunteita, mutta kokemus on pikemminkin turruttava.

Kärsimysnäytelmän välissä on takautumia Jeesuksen lapsuudesta, vuorisaarnasta ja viimeisestä ehtoollisesta, mutta muuten Jeesuksen puheet ja opetukset jäävät taka-alalle. Pahan ruumiillistuma seuraa tapahtumia sivusta. Rosalinda Celentanon esittämä androgyyni kummajainen muistuttaa Bergmanin Seitsemännen sinetin Kuolemaa ja on aika karmiva ilmestys.

The Passion of the Christ voi olla heräte monenlaiselle teologiselle debatille, mutta elokuvana elokuvien joukossa siinä ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa. Siitä puuttuu elokuvallisia oivalluksia, jotka tekisivät tarinasta mielenkiintoisen valkokankaalla. Taloudellinen menestys on jo varmaa, mutta taiteellisen menestyksen kanssa on vähän niin ja näin.

nimimerkki: Jussi Huhtala

Pisteet: rating 60,000


Vieras Arvosteltu: 27.03.2004
Katsottu: Teatterissa

Saman kategorian TOP-leffoja

Harakiri
Harakiri arvosana 4,38
Harakiri
The Holy Mountain
The Holy Mountain arvosana 4,06
The Holy Mountain
Seitsemäs sinetti
Seitsemäs sinetti arvosana 3,97
Seitsemäs sinetti
Unelmien sielunmessu
Unelmien sielunmessu arvosana 4,47
Unelmien sielunmessu

Elokuvan tiedot

The Passion of the Christ
The Passion of the Christ arvosana 3,52
Genret:
Draama
Valmistusvuosi:
2004
Pituus:
128 min
K18
Tunnetaan myös nimillä:
Kristuksen kärsimyskertomus
Ohjaajat:
Mel Gibson
Käsikirjoittajat:
Benedict Fitzgerald, Mel Gibson
Pääosanäyttelijät:
Jim Caviezel, Maia Morgenstern, Monica Bellucci
Maat:
USA
Kielet:
aramaic, latina, heprea