Pistejakauma

2%

3%

4%

7%

7%

23%

21%

20%

5%

8%

Pisteytykset

rating 40,000

Dickey
Käyttäjä

rating 40,000

!980-luvun lopulla tehty Jeesuksen viimeisistä tunneista kertova elokuva on selvästi parempi kuin tämä vaikka muistikuvat ovatkin kyseisestä elokuvasta. Mel Gibson on selvästi näyttelijänä lahjakkaampi, kuin ohjaajan puikoissa, vaikka Braveheartissa hän onnituikin. Hän on väsännyt suorastaan törkeän väkivaltaisen uskonnollisen elokuvan. Elokuvan alku vaikutti kohtuullisen kiinnostavalta, mutta loput 95minuuttia katsojalle vain hetki takaumaa- ruoskintaa-takaumaa ruoskintaa-takaumaa ruoskintaa- ja lopuksi tottakai ristiinnauliminen. Ei tämä miellyttävää katsottavaa ole ja ei varmasti ole tarkoituskaan. Uusinta katsomiskertaa tälle enää tuskin tulee ja tuskin tämä kenenkään muunkaan suosikkielokuviin kuuluu. Pääosa näyttelijä kuitenkin näytteli todella vakuuttavasti.

Hiisi
Käyttäjä

rating 40,000

Alkaa ihan lupaavasti, mutta heikkenee loppua kohden koko ajan. Draamaltaan vajaa, joten elokuvan kaikki valtit jäävät hienoon ulkokuoreen ja sadistiseen väkivaltaan, joka sekin on aika vaisua. Loppulöpinät ristilläkin olivat väkinäistä tuubaa. Uskonnollisena leffana tämä ei ole paljon Brianin Elämää uskottavampi.

markus aki berg
Käyttäjä

rating 40,000

Mel "Mad Max, Tappava Ase" Gibson osaa myös ohjata hienosti elokuvia mutta ei tämä siltikään mikään loistoteos ollut.

Vetokoukkukukko
Käyttäjä

rating 40,000

Suorastaan naurettavan tyhmä raina. Tulee vain kiusaantunut myötähäpeän tunne, kun päähenkilön rispaantuneeseen nahkaan otetaan kunnolla zoomia ja sitten joku vielä pistää siihen keihäällä siten, että saamme nähdä kivan verisuihkunkin. Elokuvataiteen häpeäpilkku. Yäk.

wolf87
Käyttäjä

rating 40,000

liian paljon väkivaltaa, enkä iha käsitä mikä tän leffan idea on ollu. kuka haluaa kattoa 2tuntia pelkkää verta, tuskaa ja hakkaamista?? ois ollu paljon parempi jos vaikka "jessen" muistoja olisi ollu paljon enemmän ja kidutuskohtia vähemmän.. Rosalinda Celentano kuitenkin saa pisteet paholaisen hahmostaan, joka on todella tyylikkäästi toteutettu ja näytelty, ois saanu olla enemmänkin esillä..

astralic
Käyttäjä

rating 40,000

Edelweiss
Käyttäjä

rating 40,000

Elvis69
Käyttäjä

rating 40,000

Jedi-Brony
Käyttäjä

rating 40,000

Michelle78
Käyttäjä

rating 40,000

Mikaro
Käyttäjä

rating 40,000

Miliisi
Käyttäjä

rating 40,000

opaa
Käyttäjä

rating 40,000

rustuid
Käyttäjä

rating 40,000

Elokuvan tiedot

The Passion of the Christ
The Passion of the Christ arvosana 3,52
Genret:
Draama
Valmistusvuosi:
2004
Pituus:
128 min
K18
Tunnetaan myös nimillä:
Kristuksen kärsimyskertomus
Ohjaajat:
Mel Gibson
Käsikirjoittajat:
Benedict Fitzgerald, Mel Gibson
Pääosanäyttelijät:
Jim Caviezel, Maia Morgenstern, Monica Bellucci
Maat:
USA
Kielet:
aramaic, latina, heprea