Passengers

(2016)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Passengers
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Passengers
Valmistusvuosi:2016
Pisteytyksiä: 93
Tarkka arvio: 3.30

Avaruuden halki kohti uutta kotia kiitävän aluksen matkustajat on vaivutettu horrostilaan pitkän rutiinilennon ajaksi. Kaksi matkustajaa herää 90 vuotta liian aikaisin aluksen toimintahäiriön vuoksi.

Kun Jim (Chris Pratt) ja Aurora (Jennifer Lawrence) tajuavat joutuvansa viettämään koko elämänsä aluksessa, missä heillä on käytössään kaikki ylellisyydet mitä kuvitella saattaa, alkavat he rakastua toisiinsa pystymättä vastustamaan toistensa vetovoimaa… kunnes heille selviää, että koko alus on vakavassa vaarassa. Pelissä on viidentuhannen uinuvan matkustajan henki, ja vain Jim ja Aurora voivat pelastaa heidät.

Arviot

Visuaalisesti kaunis deittileffa avaruudessa kylmän limun ja popcornin kyytipoikana.

Maapallon tilan heikentyminen ja loputon yksinäisyys avaruudessa. Siinä yksinkertaisuudessa idea uudelle sci-fi elokuvalle . Ensimmäinen versio käsikirjoitusversiosta tehtiin jo vuonna 2007, mutta mikään studio tai ohjaaja ei siitä aluksi ollut kiinnostunut. Vuoden 2015-1016 vaihteessa norjalainen ja elokuvilla pinnalle noussut ohjaaja Morten Tyldum päätti yhdessä käsikirjoittaja Jon Spaihtsin ja kanssa siirtää lopulta valkokankaalle. Keanu Reeves oli […]

Arvosteltu: 25.12.2016

Kaunis ja muutenkin hyvä elokuva.

Näin joulun alla Passengers on jo kolmas scifi elokuva joka tulee käytyä katsomassa elokuvissa. Onko tästä noiden kahden muun haastajaksi? Ehdottomasti. Elokuva onkin yllättäen myös paljon muuta, kuin vain scifiä. Joten jos ei sellaisista elokuvista pidä, niin tästä saattaa silti pitää. Kyseessä onkin enemmän draama, seikkailu ja romanttinen elokuva, kuin pelkkä scifi elokuva. Elokuva onkin […]

Arvosteltu: 13.01.2017

Kommentit & Pisteytykset

barros
kisa
WillKino
korkkinado
Juusak
ude
Labratoria
Nimetön
uusinnat
TatiTeThird
Pix
G_N_G
Håkan Böle
Nimetön
JulmaJuha
JoonaPrkl
jazga
UltimateJT
c4fkw294ziq
Ihan höpö jätkä
Lorcan
M16
Vilperi
Titan90
Also Starring
mike
jeremy
Tsingis
Jarno Väistö
Vosfufuteen
malahma
Taivaanvuohi
Gaz
WreckMe666
Antsa82
rise_above_hate
Jii89
arg
MustiSotakoira
Iciph3r_
batzmo
Justifier
K@ltsu

Lisää luettavaa