ParaNorman

(2012)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: ParaNorman
Maat:
Ohjaajat: ,
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:ParaNorman
Valmistusvuosi:2012
Pituus:92 min
Pisteytyksiä: 48
Tarkka arvio: 3.36

Zombiet piirittävät pikkukaupungin. Kuka kutsutaan apuun? Vain paikallinen, väärin ymmärretty Norman-poika voi auttaa, sillä hän osaa puhua kuolleiden kanssa. Pelastaakseen kaupunkinsa ikiaikaiselta kiroukselta, hänen on zombien lisäksi peitottava kummitukset, noidat, ja mikä pahinta, myös typerät aikuiset. Nuori aavekuiskaaja tulee huomaamaan, että hänen yliluonnolliset kykynsä venytetään äärirajoilleen.

ParaNorman on tuotantoyhtiö Laikan toinen stop-motion-3D-animaatio; ensimmäinen oli Oscar-ehdokkaaksikin noussut Coraline.

Arviot

Kaavamaiselta vaikuttavan kuoren alta paljastuu hiljalleen puhutteleva ja syvältä kouraiseva kertomus.

on ensimmäinen vuoden kahdesta kauhuaiheisesta stop motion -animaatioelokuvasta. Sen taustalla oleva Laika-yhtiö nousi leffanörttien huomion kohteeksi taltioimalla Neil Gaimanin nuortenromaanin mykistävän kauniiksi, mutta silti pelottavaksi moderniksi saduksi. Firman nyt ilmestyvä toinen elokuva jatkaa edellisen leffan tapaan kauhun, fantasian ja koko perhettä kiehtovan kuvaston parissa käsitellessään sitä, kuinka sosiaalisessa yhteisössä vallitsevat tiukat käsitykset normaaliudesta saattavat näiden […]

Arvosteltu: 07.09.2012

Kommentit & Pisteytykset

lällälää79
AnnieBeat
Tak
Chani
QT
Nimetön
X-tyyppi
Mowgli
Rue Morgue
rise_above_hate
jossu82
Moottorisaha
apc 53
HoboGoblin
LadyManhattan
Aku
Migus
Sepponelonen
ocid
Nimetön
Altema
Mon
DRUGS
Sgt.Rane
Kandy
Pix
Etana
Elvis69
hipheijenna
jennakariina
arvili
bloody-nightmare
Modnar
xxcromxx
jalakanen
Key
sulo
Hannuzka79
eskoaarne
M16
dbgirl
kim91
ms
Addeh
Bjarska
Rayman
Slipkjovi
Kaamos

Lisää luettavaa