Pako viidakkoon

(2003)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Pako viidakkoon
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Rundown
Valmistusvuosi:2003
Pituus:104 min
Pisteytyksiä: 230
Tarkka arvio: 3.03

Velkojenperijä yrittää kuitata omat velkansa hakemalla rikollispomon pojan keskeltä Amazonia. Tämä on kuitenkin kiinnostuneempi etsimään legendaarista aarretta kuin palaamaan kotiin. Lisäksi kaksikkoa jahtaa paikallista kaivoskaupunkia hallitseva tyranni.

Arviot

Sanoisin että varsin viihdyttävä elokuva on kyseessä ja suosittelen vahvasti jos haluaa kunnon toimintaa.

Nyt kun Arska on astumassa sivuun toimintaleffoista, on etsittävä uusia tähtiä. Tällainen viittaus onkin laitettu Pako Viidakkoon elokuvan alkuun, kun Arska kävelee Rockin ohi ja sanoo tälle ”pidä hauskaa”. Tähän elokuvaan on siis otettu tähdeksi lähinnä ns. ”pellepainista” tunnettu The Rock. Elokuvassa siis palkkionmetsästäjä Beck (Rock) haluaa vihdoinkin päästä eroon työstään ja saakin tähän tilaisuuden, […]

Arvosteltu: 13.10.2004

Ihan viihdyttävä toimintaleffa. The Rock saattaa jopa sopia iso-Arskan suuriin saappaisiin.

Beck (The Rock) on entinen palkkasoturi ja on aikeissa perustaa ravintolan. Homma ei kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaan. Beck tarvitsee rahaa ja hänelle tarjotaan rahakasta keikkaa. Hänen pitäisi mennä Amazonin viidakkoon hakemaan erään rikkaan hepun poika Travis (Scott). Homma ei kuitenkaan suju ihan helposti. Eräs paikallinen ahne kaivosomistaja Hatcher (Walken) on pistämässä kapuloita rattaisiin. Eikä […]

Arvosteltu: 19.07.2006

Rymistelyä ja naurua.

Beck (Dwayne Johnson) on ulosottomies. Hänen pomonsa on Walker (William Lucking) ja Beckin pitää hakea pomon poika Travis (Seann William Scott) takaisin kotiin viidakosta. Porkkanana on iso palkkakuitti ja keppinä se että pomo ei Walker ei siedä epäonnistumisia. Perillä kaikki menee pieleen juuri pahimmalla mahdollisella hetkellä ja tavalla. Beck sotkeutuu paikalliseen meininkiin urakalla ja kukkona […]

Arvosteltu: 21.01.2012

Teennäisen huumorin, sekavan toiminnan ja kliseiden keitos.

[I]Pako viidakkoon[/I] ([I]The Rundown[/I]) on mainio esimerkki 2000-lukulaisesta actionleffasta, jossa teennäinen huumori, sekava toiminta ja kliseet sekoittuvat yhdeksi keitokseksi. Elokuvaa voi myös pitää ”raaka-aineiden” väärinkäyttönä, sillä esimerkiksi loistavia pahisrooleja näytellyt Christopher Walken on jollain ihmeen keinolla saatu projektiin mukaan. Mutta kuten Hollywoodissa usein on, suurilla rahasummilla voi hommata melkein kenet vain mukaan elokuvaan. Harmi vain, […]

Arvosteltu: 30.12.2012

Kommentit & Pisteytykset

Jautsi
Tupolev79
Termis85
tykki
Unt wor
Vigilante
losersgame
recreazion
jm_fallin
Anzalone
Iciph3r_
tump3lo
jarred_09
akemanni
Kivilärvi
AAnyway
The Sam1
AP
Grantarver
Jedi-Brony
Wendel
ambbe
Emilhilt
LeFa
Psycholic
Mr.Nobody
milkman
alejandro
AlexZ
anna.v

Lisää luettavaa