Tim Burtonin painajainen ennen joulua

(1993)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Tim Burtonin painajainen ennen joulua
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:The Nightmare Before Christmas
Valmistusvuosi:1993
Pituus:76 min
Pisteytyksiä: 427
Tarkka arvio: 3.85

Kurpitsakuningas kyllästyy halloweenin järjestämiseen. Hän eksyy kaupunkiin, jossa juhlitaan joulua, ja päättää ottaa jouluvalmistelut kaupunkinsa vastuulle.

 

Arviot

Vauhdikas ja upean näköinen stop motion-animaatio on silmille iloksi koko leffan ajan.

Halloween-kaupungin arvostettu (ja muualla maailmassa kovasti kammottu) Kurpitsakuningas Jack Skellington erehtyy löytämään iloisen Joulukaupungin. Jack virkistyy juhlasta josta ei ole ennen kuullut, ja päättääkin hoitaa Joulun tänä vuonna vaihtelun vuoksi itse. Halloween-kaupungin kummajaiset auttavat häntä valmisteluissa, mutta kukaan ei ymmärrä oikeastaan koko touhun merkitystä. Painajainen ennen Joulua on Tim Burtonin näköinen elokuva kaikin tavoin. Vauhdikas […]

Arvosteltu: 27.12.2002

Herrasmiesmäinen lämpö ja empatia on haudattu jonnekin halloweenkurpitsojen sekaan.

Tim Burton aloitti uransa Disneyn animaattorina. Sittemmin hän siirtyi itse tuottamaan ja ohjaamaan elokuvia oman makunsa mukaan. Ja tätä omaa makuaan hän onkin seurannut. Gotiikalla ei voi yksistään purkaa osiin Burtonin kuvaustyyliä, siihen sekoittuu ironian, lapsekkuuden ja väripaletin lähes epäsovinnainen käyttö. Burtonin elokuvat eivät ole varsinaisesti pelottavia, ne irvailevat synkälle ihmiskäsitykselle tekemällä hahmoistaan sympaattisia ja […]

Arvosteltu: 03.07.2006

Voiko leffa enää Burtonmaisemmaksi muuttua.

Henry Selick ohjasi vuonna 1993 mainion Painajainen ennen joulua -animaation. Elokuva oli niin sanottu stop-motion animaatio, kuten Corpse Bridekin. Jälkeenpäin ajatellen Tim Burton on repinyt tästä elokuvasta kaiken suosion ja monet varmasti luulevat hänen ohjanneen tämän, mutta se ei pidä paikkansa. Burton on toki tuottanut ja käsikirjoittanut tämän, mutta ohjauksesta vastaa Henry Selick. Painajainen ennen […]

Arvosteltu: 13.03.2008

Vaikka musikaalipuoli vähän tökkii, Burtonin visioima satu on ainakin piristävä kummajainen kaupallisen joulun keskellä.

Lapsenmieltä kutittaa, kun mainitaan nimi Painajainen ennen joulua. Aika moni 80-luvulla syntynyt muistaa lapsuuden jouluistaan pienen synkänkevyen lisäsävyn, jonka Tim Burtonin käsikirjoittama animaatio on monina vuosina tarjonnut. Tarkemmin ajateltunahan vanhat kauhuklassikkohahmot tarkkaan opetellut Timppa vain sekoittaa tutut palasensa joulusoppaan. Viaton, jopa liian naiivi joulumaailma ja Halloweenin synkät varjot kättelevät toisiaan jouluaattofiilareissa ja musikaalin tiimoilta tavalla, […]

Arvosteltu: 27.09.2008

Elokuvan alkupuoli on turhan oloista lauleskelua, mutta viimein tarina pääsee alkuun Kurpitsakuninkaan löytäessä Joulukaupungin.

Tim Burtonin Painajainen ennen joulua, tai siis Henry Selickin…? Siis Burtonin ideoima ja käytännössä toteuttama elokuva, mutta ohjaaja-nimikkeen alta löytyy tälläinen Henry-setä. Ei tästä nyt ota hullukaan selvää, mutta aivan sama. Tim Burtonin Painajainen ennen joulua on stop-motion-animaatio, joka kertoo tylsistyneestä Kurpitsakuninkaasta. Elokuvan alkupuoli on turhan oloista lauleskelua, mutta viimein tarina pääsee alkuun Kurpitsakuninkaan löytäessä […]

Arvosteltu: 15.01.2015

Kommentit & Pisteytykset

Haahuilija
Pingutyyppi
Timpsi
Tjau
Leffa Timppa
mattikatti
KimmoW
Altema
surrealism
MaggotCorpse
qwaio
juhnu
Creeper234
Masu
KolmasMies
Tumppi
OZMO
S.M.F
Living dead
Cramiel
jojoke
Arsi T. Elokolikko
viltsu
WreckMe666
Addeh
ttindee
Ever-frost

Lisää luettavaa