Onnelliset

(2015)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Onnelliset
Maat:
Näyttelijät:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Onnelliset
Valmistusvuosi:2015
Pituus:75 min
Pisteytyksiä: 2
Tarkka arvio: 2.00

Ohjaaja Wille Hyvönen koki olevansa maailman onnellisin ihminen ja päätti tehdä onnellisuudestaan elokuvan. Samaan aikaan hän törmäsi onnellisuuden ympärille syntyneeseen valtavaan bisnekseen: ihmiset olivat valmiita maksamaan suuria summia onnen ammattilaisille, elämäntaitovalmentajille tullakseen entistä onnellisemmiksi. Hyvönen valitsi mielestään kaksi kiinnostavinta valmentajaa ja päätti osallistua heidän kursseilleen kuvausryhmineen. Hän tahtoi näyttää heille ja elokuvan katsojille, että oli luonnostaan onnellisempi kuin nämä onnen kauppiaat. Hyvösen kihlattu Siiri, isä Martti ja synkkä runoilijaystävä Janne saivat tulla elokuvaan hänen kanssakulkijoikseen ja keskustelukumppaneikseen.

Elokuva ja valmentajien kurssit eivät olleet päässeet kunnolla vielä alkuunkaan, kun Hyvösen käsitys omasta onnellisuudestaan joutui kyseenalaistetuksi voimalla, josta hänellä ei ollut aiemmin aavistustakaan. Se muutti totaalisesti niin elokuvan kuin päähenkilön elämänkin. Nyt Hyvösen olisi muodostettava uusi suhteensa onnellisuuteen.

Kommentit & Pisteytykset

Etana
the grandi-ma

Lisää luettavaa