Oma taivas

(2009)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Oma taivas
Genret: , ,
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:The Lovely Bones
Valmistusvuosi:2009
Pituus:139 min
Pisteytyksiä: 139
Tarkka arvio: 3.21

Alice Seboldin romaaniin pohjautuvan fantasiatrillerin alussa tyttökertoja toteaa tulleensa murhatuksi vuoden 1973 joulukuussa ja seurailevansa maailman menoa nyt autuaammilta laidunmailta. 14-vuotias Susie Salmon päätyy kuoltuaan taivaalliseksi olennoksi, joka pystyy ilmenemään surevalle isälle ja ystävättärelle etiäisinä. Murhaaja on vielä vapaalla jalalla, ja vain Susie tietää syyllisen.

Arviot

The Lovely Bones on vuoden 2009 kovimpia draamoja

Peter Jackonin uusin ohjaus ei ole mustaa huumoria eikä fantasiaa, vaan draamaa parhaimmillaan. Elokuva perustuu Alice Seboldin best-seller esikoisromaaniin, joka on saanut paljon suosiota yhdysvalloissa. Henkilökohtaiset odotukset leffaa kohtaan olivat suuret, enkä pettynyt leffaan ollenkaan. Päinvastoin The Lovely Bones on 2009-vuoden kovimpia draamoja. Susie Salmon on 14-vuotias tyttö, joka pitää valokuvaamisesta ja haaveilee urasta valokuvaajana. […]

Arvosteltu: 04.02.2010

Minun omassa taivaassani ei hypetetä tälläisiä elokuvia

Ennen Taru sormusten herrasta adaptaatioita Peter Jackson tunnettiin lähinnä hirveän tasoisista b-leffoista ja muutamasta kohtuullisesta trilleristä 1990-luvulla. Trilogian jälkeen hän taas siirtyi luomaan uusintaversion King Kongista, joka kyllä takoi rahaa mutta raiskasi alkuperäisen elokuvan pointin täysin. Siksi ei olekaan erityisen vakuuttavaa, että hänen uusin elokuvansa, Oma taivas, yrittää olla vakavasti otettava draama, vaikka mikään hänen […]

Arvosteltu: 17.02.2010

Niin kaunis on taivas, niin kliseinen on maa.

Peter Jackson on mies, jota ainakin yksi leffakävijäsukupolvi kumartaa hobittivarusteissaan syvään aina hamaan loppuunsa saakka. Jacksonin Oma taivas paljastaa, että tämä Uuden-Seelannin pörröpää on paatunut romantikko. Alice Seboldin romaanin pohjalta Jacksonin itsensä ja kahden naisen, Fran Walshin sekä Philippa Boyensin, naputtelema käsikirjoitus kertoo Susie Salmonin (Ronan) karmeasta lopusta. Tai noh, eihän se niin karmealta lopulta […]

Arvosteltu: 05.03.2010

Kommentit & Pisteytykset

BlaizerTM
ketsu
Appuru
Söpö
chocopop
Telavaho
arvili
Calvero
lurde
Also Starring
Nizaa
Uytp7
noorah
SMK
Mowgli
tonsa
mizyka
Key
Taika-Jacques
AnnieBeat
wednesday
andy
tokiotaku
cronenberger
John Smith
Larno
pekkiss-
Nimetön
haisku
Kuulintu
MadMike
metalhead90
Felos
gyakujou
Linkous
hipheijenna
WreckMe666
Lindeman
muovijeesus

Lisää luettavaa