Arvostelu

Aika puree elokuvia mutta Bond selviää siitäkin.

Bond-leffoissa on alusta saakka ollut se hyvä puoli, että toimintaa ei tarvitse odotella. Härdelli alkaa jo esipuheessa ja säpäköitä tilanteita riittää koko leffan ajan riippumatta minkä aikakauden tai pääosan esittäjän Bondista on kyse.

Octopussyssa Bond seikkailee Intia-Itä-Saksa -akselilla. Todellisten pahisten juuret ovat tietty Neukkulassa, mutta tällä kertaa Neukut ovat hoksanneet käyttää keppihevosina Sirkusta ja intialaista hyväuskoisuutta räjäyttääkseen ydinsodan käyntiin.

Aika puree elokuvia mutta Bond selviää siitäkin. Edelleenkin 20 vuotta vanha leffa jaksaa pitää töösän ääressä. Mooren Bondien aikaan elokuviin istutettiin enemmän huumoria kuin nyky-Brosnan aikaan. Conneryn Bondeihin verrattuna toiminnan laatu on naivimpaa. Vai voitteko kuvitella että ilmoille kajahtaa Tarzan-huuto kun Bond heivaa liianista toiseen jos kyseessä olisi Connery?

Octopussy äänestettiin kolmanneksi parhaaksi Bondiksi suomalaismielissä. Mielestäni kansa on tällä kertaa väärässä. Octopussy sijoittuu rutiini-Bondien joukkoon. Bond-tyttönäkin heiluva Maud Adams on pahasti sivuosassa ja rautaesirippu vie ajan hengen mukaisesti voiton tarinassa kaiken muun kustannuksella. Maailman politiittinen tilanne pääsi noihin aikoihin liikaa vaikuttamaan myös leffarintamalla.

Bond on kuitenkin uniikki tapaus jolle on maailmansivu ollut jäljittelijöitä. Ikuinen kysymys on kuka on paras Bond tai mikä on paras Bond-leffa. Tiedoksi kaikille: se on vasta tulossa. Ensimmäiset Bond-fanit pukkaa jo koiran putkea, ja hahmo elää tässä päivässä, joten on kohtuutonta odottaa että harmaa parrat tykästyisivät digiajan Bondiin. Lähipäivinä saamme jälleen uuden Bondin ihmeteltäväksi jatkumoon. Lieko paras Bond tulossa?

Pisteet: rating 70,000

Viljami
Ylläpitäjä, 232 arvostelua
Arvosteltu: 26.11.2002
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

The Raid 2: Berandal
The Raid 2: Berandal arvosana 3,99
The Raid 2: Berandal
Psyko
Psyko arvosana 4,21
Psyko
Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia
Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia arvosana 4,29
Tohtori Outolempi eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia
Uhrilampaat
Uhrilampaat arvosana 4,22
Uhrilampaat

Elokuvan tiedot

Octopussy
Octopussy arvosana 3,41
Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1983
Pituus:
125 min
Tunnetaan myös nimillä:
Octopussy - mustekala
Ohjaajat:
John Glen
Käsikirjoittajat:
George MacDonald Fraser, Ian Fleming, Michael G. Wilson, Richard Maibaum
Pääosanäyttelijät:
Kabir Bedi, Kristina Wayborn, Louis Jourdan, Maud Adams, Roger Moore, Steven Berkoff
Maat:
Iso-Britannia, USA
Kielet:
englanti, venäjä, saksa, espanja