Ocean’s 13

(2007)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Ocean’s 13
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Ocean's Thirteen
Valmistusvuosi:2007
Pituus:122 min
Pisteytyksiä: 343
Tarkka arvio: 3.16

Danny Oceanin (George Clooney) ystävä Reuben Tishkoff (Elliott Gould) joutuu julman petoksen uhriksi. Las Vegasin vihatuimman liikemiehen Willy Bankin (Al Pacino) punoma juoni on koitua Reubenin kohtaloksi, ja niinpä Ocean ja hänen joukkionsa päättävät kostaa Willy Bankille vanhan vihollisensa Terry Benedictin (Andy Garcia) avulla. Kyse ei ole rahasta. Tällä kertaa rikos tehdään henkilökohtaisin perustein.

Arviot

Tärkeimmäksi tarkoitukseksi näyttää muodostuneen sarjan pelastaminen heikolta kakkososalta.

Vuosituhannen alussa valmistunut Ocean’s Eleven oli sellaista elokuvaherkkua missä Hollywood on omimmillaan: tähtinäyttelijöiden pääosittavaa pilke silmäkulmassa tehtyä puhdasta viihde-elokuvaa. Ensimmäinen jatko-osa näki liikaa vaivaa erinäisiin juonenkäänteisiin ja maisemanvaihdoksiin. Taso laski ykkösosaan nähden valtavasti. Twelve lisäsi tähtikaartiin pari lisänimeä. Ocean’s Thirteen palaa piristävästi takaisin kasinomiljööseen ja uhkapelipalatsien pääkaupunkiin. Panoksia on korotettu ja iso-Al nähdään pahana kasinopamppuna. […]

Arvosteltu: 24.06.2007

Tästä elokuvasta muistuu jälkikäteen mieleen pirullisen hauska huumori.

Daniel Oceanin (George Clooney) rosvojoukkiosta kertova elokuvasarja venyi sitten kolmanteen(toista) osaansa, monien muiden elokuvien tapaan juuri kesällä 2007. Yksi kysymys hakkasi takaraivossa salin pimentyessä. Onnistuuko edellisosan suvannosta nouseminen? Kyllä vain! Soderbergh on saanut käsikirjoittajien kanssa asiat tärkeysjärjestykseen: ensin viihdyttävyys, sitten raha-asiat. Omahyväinen kasino- ja hotellipamppu Willie Bank (Al Pacino) aiheuttaa Reubenille (Elliot Gould) nuljaskamaisella tempulla […]

Arvosteltu: 30.06.2007

Kommentit & Pisteytykset

annetin
Sonix
Ronnie C
unikko
farrell, depp & heath
Leffafriikki2000
Also Starring
Knihti
kerpele
Malebug
akinnah
wildwind
mcleffa92
donBarletta
eltsu
barros
kisa
lyso
Zoidberg
Nico
Nanopoli
Zäqma
X-tyyppi
OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode
Signup80
Dooplaster
Chinook
eskoaarne
Ipar
n4ssikka
Haahuilija
SuperJoni93
Slacker
meze1
Dargorin
sulo
haxor
Timangi
Kaakeli
Mr.Nobody
Tittatar
POER
AngelEyes

Lisää luettavaa