Muumit Rivieralla

(2014)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Muumit Rivieralla
Maat: ,
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Moomins on the Riviera
Valmistusvuosi:2014
Pituus:80 min
Pisteytyksiä: 57
Tarkka arvio: 3.06

Niiskuneiti on haikaillut pääsevänsä matkoille, niinpä Muumit, Niiskuneiti ja Pikku Myy päättävät lähteä seikkailulle merelle. Myrskyn jälkeinen taifuuni lennättää heidän pienen purjeveneensä Rivieralle, missä he päätyvät Le Grandin kuninkaalliseen sviittiin. Muumipappa alkaa käyttää nimeä de Moomin ja pääsee piireihin. Niiskuneiti on imarreltu kosmopoliitin playboyn liehittelystä. Pinnalliseen elämänmenoon ja glamouriin tympääntynyt Muumimamma muuttaa mustasukkaisuuden kourissa kamppailevan Muumin kanssa asumaan perheen vanhan veneen alle. Ensimmäistä kertaa perheen yhtenäisyys on vaakalaudalla.

Arviot

Leppoisa tarina, jossa on omat ulottuvuutensa.

Xavier Picardin ohjaama Muumit Rivieralla on saanut kukkahattutädit kauhistumaan ja vaahtoamaan Iltalehdessä. Hyvä näin, sillä muuten en varmaankaan olisi lähtenyt katsomaan koko elokuvaa. Sehän oli mainio! Piirrosjälki oli kaunista katsottavaa väreineen, juoni oli kertaallinen ja muumiperheen edesottamukset olivat hauskaa katsottavaa, Riviera kun ei heille ollutkaan mikään sopivin paikka. Muumipappa lankeaa viskiin, Niiskuneiti paikalliseen pelimieheen; mamma […]

Arvosteltu: 26.10.2014

Hieman erilainen Muumi-elokuva, joka on virkistävää katseltavaa.

Vuoden 2014 Muumit Rivieralla perustuu Tove Janssonin luomaan Muumiperhe Rivieralla tarinaan. Muumit ei varmaankaan tarvitse mitään esittelyjä, koska kaikkihan me nyt Muumit tiedetään. Valkoiset otuksen, jotka ovat muuten alasti, mutta uidessa käyttävät vaatteita? No, joka tapauksessa tarina kulkee näin: Niiskuneitiä alkaa kyllästyttää Muumilaaksossa oleminen ja hän tahtoisi lomalle. Kun Niiskuneiti, Pikku Myy ja Muumiperhe ovat […]

Arvosteltu: 14.03.2017

Kommentit & Pisteytykset

lällälää79
Anzalone
Miihkali
Kaamos
Koski
Addeh
Chani

Lisää luettavaa