Arvostelu

Pysähdys lapsuuden mansikkapaikalle puhuttelee papparaista ja nuorempaakin sukupolvea.

Suurin osa elokuvista lienee suunnattu nuorille. Bergmanin Mansikkapaikka on niitä harvoja, joiden päähenkilö elää elämänsä ehtoossa ja puhuttelee jo senkin kautta vanhempaa katsojakuntaa. Mutta! Mieleltään (tai varreltaan) nuorenkin voi odottaa pitävän tästä leffasta, joten sitä ei kannata missään nimessä sivuuttaa. Mansikkapaikka on pieni helmi.

Elokuvan kertoja ja päähenkilö on omiin oloihinsa vetäytyvä professori Isak Borg (Sjöström). Vanhuksen päivärytmiin tulee muutos, kun hänen pitää lähteä Lundiin. Ukko on saamassa tunnustuksen elämäntyöstään lääketieteen parissa. Matkaan pitäisi lähteä lentokoneella, mutta äijä herää tavanomaista aiemmin, kesken kummallisen painajaisen, ja päättääkin lähteä autolla. Mukaan tuppautuu miehen nuori ja kaunis miniä (Thulin), jota Isak ei erikoisemmin arvosta. Matkasta tulee pitkä. Koska professorin kellossa ei enää ole viisareita, hänellä ja miniällä on aikaa poiketa proffan lapsuuden mansikkapaikassa. Kaikki ajat kohtaavat ja muistot suorastaan rymistävät päälle.

Vaikka elokuvassa onkin lukuisia flashbackejä ja unikohtauksia ne eivät tunnu teennäisiltä. Henkilöiden, joita elokuvassa riittää huoltoaseman miekkosesta (nuori von Sydow) aina mm. Saraan ja Saraan (hehkeä Andersson), taustoja ja luonteita selvennetään niillä onnistuneesti. Bergman ei yritä tässä itse kirjoittamassaan tarinassa järkyttävän mahtipontisia saippuaoopperamaisuuksia. Leffa soljuu kuin vesi kevätpurossa ja käsittelee samalla hyvinkin tärkeitä asioita.

Elokuvan näyttelijät ovat kaikin puolin loistavia. Victor Sjöström, joka Charlie Chaplinin mukaan oli maailman paras ohjaaja, teki ikääntyneenä professorina elämänsä roolin. Elokuva jäi vuonna 1960 kuolleen Sjöströmin viimeiseksi.

Pisteet: rating 100,000

Söpö
Ylläpitäjä, 780 arvostelua
Arvosteltu: 08.02.2004
Katsottu: VHS

Saman kategorian TOP-leffoja

Rita Hayworth - avain pakoon
Rita Hayworth - avain pakoon arvosana 4,54
Rita Hayworth - avain pakoon
Leon
Leon arvosana 4,34
Leon
Auringonlaskun katu
Auringonlaskun katu arvosana 4,10
Auringonlaskun katu
Tiikerikissa
Tiikerikissa arvosana 4,10
Tiikerikissa

Elokuvan tiedot

Mansikkapaikka
Mansikkapaikka arvosana 4,03

Mansikkapaikka (1957)

Alkuperäinen nimi: Smultronstället

Genret:
Draama
Valmistusvuosi:
1957
Pituus:
90 min
Ohjaajat:
Ingmar Bergman
Käsikirjoittajat:
Ingmar Bergman
Pääosanäyttelijät:
Bibi Andersson, Folke Sundquist, Gunnar Björnstrand, Ingrid Thulin, Jullan Kindahl, Max von Sydow, Victor Sjöström
Maat:
Ruotsi
Kielet:
ruotsi, latina