Pistejakauma

1%

1%

1%

6%

7%

16%

15%

26%

12%

14%

Pisteytykset

rating 50,000

johnny depp
Käyttäjä

rating 50,000

Aika lailla samaa mieltä Lorcanin kanssa

Lassomies
Käyttäjä

rating 50,000

Hidas kiihdytyshän ei ole synti itsessään, mutta kyvyttömyys tempaista mukaansa kylläkin. Omituisine leikkauksineen (ihmeen välinpitämättömästi seuraavaan kohtaan siirtyminen kesken pelottavien hetkien), kerrontavalintoineen (Burken off-screen kuolema), musiikista lähes kuiviin rutistettuine soundtrackeineen ja kahden tunnin pituudeltaan vain hetkittäin kuumottavuuteen yltyvine kohtineen Manaajassa on vaan sellainen flow ja rytmi, jota en kai koskaan tule ymmärtämään. Käteen jää enemmän olo luennosta kuin jännittävästä elokuvasta. Toki luennostakin voi saada jotain hyödyllistä irti, ja Manaajaa voi katsoa joko hurjana vertauskuvana murrosiän kasvukivuista tai uskon horjumisesta tieteen ja henkimaailman välisen kamppailun keskellä. Myös Jason Millerin persoonallisissa kasvonpiirteissä ja nyrkkeilevän isä Karrasin hahmossa on jotain hyvin Daredevil-mäistä potentiaalia vaikka muunkin genren tarinoihin.
Mutta haluaisihan sitä jotain tunteakin, ja ehkä joutua puristamaan penkin reunoja.
Tilannetta on vaikea kokea uhkana viimeistään siinä vaiheessa, kun Karras alkaa leiskauttaa Pazuzun kanssa lämpimikseen läpänderiä ja riivaajalta tulee lähinnä jotain South Park -materiaalia muistuttavia sammakoita suusta.
Manaaja ei siis nouse omalla kohdallani pettymyksen alhosta vielä kolmannellakaan katsomalla. Rajoja rikkovan ja ovia aukovan merkkipaalun kauhuleffojen armoitetulta vuosikymmeneltä odottaisi räjäyttävän tajunnan muullakin kuin illuusiolla 44-vuotiaasta Max von Sydow'sta iäkkäänä uskonmiehenä.

Miketti
Käyttäjä

rating 50,000

Vaikka kuinka haluaisin, niin en pitänyt tästä elokuvasta kovinkaan paljon. Manaaja on enemmänkin huvittava kuin pelottava elokuva.

Tupolev79
Käyttäjä

rating 50,000

Vaikka klassikko onkin niin on vähän tylsähkö.

Antsudu
Käyttäjä

rating 50,000

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä

rating 50,000

Arz
Käyttäjä

rating 50,000

Crouse
Käyttäjä

rating 50,000

Devastatia
Käyttäjä

rating 50,000

Domini
Käyttäjä

rating 50,000

hhenna.
Käyttäjä

rating 50,000

hiippari_
Käyttäjä

rating 50,000

holis
Käyttäjä

rating 50,000

janddi
Käyttäjä

rating 50,000

JelunK1
Käyttäjä

rating 50,000

Madmasa
Käyttäjä

rating 50,000

milkman
Käyttäjä

rating 50,000

MKGa
Käyttäjä

rating 50,000

Ogichi
Käyttäjä

rating 50,000

Peacemaker
Käyttäjä

rating 50,000

Perus_mimmi
Käyttäjä

rating 50,000

Rinsq
Käyttäjä

rating 50,000

Roslyn82
Käyttäjä

rating 50,000

rossma
Käyttäjä

rating 50,000

RoyalWithCheese
Käyttäjä

rating 50,000

Sad_Ex
Käyttäjä

rating 50,000

Salluskainen
Käyttäjä

rating 50,000

Sney
Käyttäjä

rating 50,000

sterlok
Käyttäjä

rating 50,000

Teeeemu
Käyttäjä

rating 50,000

teekupponen
Käyttäjä

rating 50,000

Tek-
Käyttäjä

rating 50,000

Ville
Tähtääjä

rating 50,000

Waki
Käyttäjä

rating 50,000

Wesley
Käyttäjä

rating 50,000

Yezebel
Käyttäjä

rating 50,000

Elokuvan tiedot

Manaaja
Manaaja arvosana 3,68

Manaaja (1973)

Alkuperäinen nimi: The Exorcist

Genret:
Kauhu,
Valmistusvuosi:
1973
Pituus:
127 min
Ohjaajat:
William Friedkin
Käsikirjoittajat:
William Peter Blatty
Pääosanäyttelijät:
Ellen Burstyn, Jack MacGowran, Jason Miller, Kitty Winn, Lee J. Cobb, Linda Blair, Max von Sydow
Maat:
USA
Kielet:
englanti, latina, arabia, kreikka