Pistejakauma

0%

0%

7%

7%

7%

21%

57%

0%

0%

0%

Pisteytykset

rating 70,000

sulo
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan lähtökohdat on todella kiinnostavat ja onkin sääli miten elokuva ei lunasta mielenkiintoisen alun aiheuttamia kovia odotuksia.

Major Dundeeta lähdettiin tekemään siten, että käsikirjoitus ei ollut valmis ja luotettiin siihen, että sitä voi samaan aikaan kirjoittaa. Se ei kuitenkaan sitten ihan onnistunut.

Kun on kyseessä Hestonin elokuva, niin odotin jotain sankarillista western elokuvaa, mutta Peckinpahin ohjauksessa Hestonkin löytää rooliinsa muutakin kuin sitä sankaruutta. James Coburnille on löytynyt mainio yksikätisen tiedustelijan rooli ja häntä olisikin voinut katsoa enemmän, niin hyvin Coburn hommansa hoitaa.

Villetys
Käyttäjä

rating 70,000

Major Dundee tarjoaa ihan hyvin onnistuneen lännenelokuvan ja se on hyvää keskitasoa Sam Peckinpahin elokuvien joukossa. Juonessa seurataan Charlton Hestonin esittämää ratsuväen upseeria, joka saa tehtäväkseen pysäyttää Teksasin sotilastukikohtia ryöstävät Apache-intiaanit. Hommaa hankaloittaa myös samaan aikaan käytävä Yhdysvaltojen sisällissota Meksikon kanssa. Kunnossa olevat miehet ovatkin vähissä ja mukaan taisteluun joudutaan ottamaan vankeja avuksi. Charlton Heston tekee hyvän roolisuorituksen Majuri Dundeena ja myös Richard Harris on hyvä kapteeni Benjamin Tyreenä. Potentiaalia elokuvalla olisi ollut vielä paremmaksikin westerniksi, mutta taso heittelee elokuvan sisällä liikaa, joka rajoittaa katselunautintoa.

barros
Käyttäjä

rating 70,000

D-McH
Käyttäjä

rating 70,000

dale_cooper
Käyttäjä

rating 70,000

Raato-A
Tykittäjä

rating 70,000

Ville
Tähtääjä

rating 70,000

Vilperi
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

Majuri Dundee
Majuri Dundee arvosana 3,15

Majuri Dundee (1965)

Alkuperäinen nimi: Major Dundee

Genret:
Seikkailu,
Valmistusvuosi:
1965
Pituus:
132 min
Ohjaajat:
Sam Peckinpah
Pääosanäyttelijät:
Ben Johnson, Charlton Heston, James Coburn, Jim Hutton, Richard Harris, Warren Oates
Maat:
USA