Maissilasten paluu

(1995)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Maissilasten paluu
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Children of the Corn III: Urban Harvest
Valmistusvuosi:1995
Pituus:89 min
Pisteytyksiä: 38
Tarkka arvio: 1.93

Kolmas elokuva pahuudesta Gatlingissä, Nebraskasta on täällä. Mutta nyt kauhu kasvaa maissipellosta ja valtaa suurkaupungin. Keskellä Chicagoa!
Onnellinen adoptoiva Porterin pariskunta adoptoi kaksi orpoa lasta Gatlingista; Elin ja Joshuan. Mutta pariskunta ei tiedä kaikkea lapsista. Että Eli murhasi oman isänsä. Että hän on Gatlingin riivaajan opetuslapsi. Että hän on viljellyt maissipellon Porterien talon viereen missä pahuus jälleen versoo.
Uuden hypnoottisen voimansa ansiosta Eli noituu luokkakaverietaan aikeessaan muuttaa heidät tappaviksi aseikseen tuhotakseen kaikki aikuiset. Ainoa joka hänet voi pysäyttää on Joshua. Nyt molemmat veljekset kohtaavat verisessä kamppailussa hyvän ja pahan välillä – pellolla, jonka ainoa sato koostuu ihmisruumiista.

Arviot

Tomaattikastikeverta ja maissimurhia.

Onko jokaisen leffasarjan pakko toistaa suuruudenhullu visio alkuperäisidean viemisestä kaupunkiin? Jopa Jurassic Park upposi sauropodin painolla maan alle kaupunkiympäristössä. Joten entäpä sitten Maissilapset, jonka vetovoima pohjaa vielä voimakkaammin maissipeltojen ympäröimään maalaismaisemaan kuin dinoviihde eksoottisiin saniaismetsiin. Gatlinin haamut siirtyvät Urban harvestin eli Maissilasten paluun (kuka nämä muka-traagiset nimet keksii?) myötä kahden amish-orpolapsen kyydissä kaupunkiin ja jopa […]

Arvosteltu: 24.04.2008

Veri lentää, raajat irtoilevat ja meno on sopivan päätöntä pienen budjetin kauhuiluun.

Kahden ensimmäisen maissileffan ala-arvoisuuden vuoksi toivo tuntui jo menetetyltä, varsinkin kun seuraavat jatko-osat olivat keränneet osakseen vielä enemmän negatiivisia sanamääreitä. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin katsoa vielä saagan kolmannen elokuvan, jota tituleerataan nimellä . Suureksi hämmästyksekseni pidin tästä tekeleestä huomattavan paljon enemmän kuin sen kahdesta edeltäjästä. Vanhempansa menettäneet Eli ja Joshua Porter lähetetään […]

Arvosteltu: 20.10.2011

Kommentit & Pisteytykset

Kivilärvi
Joku
Pamela
Rambo2
Kustaa
ms
Char
puli
Stain84
Arsi T. Elokolikko
mattikatti
dekoni
tony22
bablous
Ely
kyber
F_Spaz
Kilimanjaro
-Greed-
uusis
Blastmaster
lällälää79
sandna
Boy From Shadows
Nimetön
Elvis69
lovehorror
Hassuvaras
Jalkor
Nanopoli
Boo
Bjarska
liliano
Repo-Renki
c4fkw294ziq
darkside
tepa99
moovimies

Lisää luettavaa