Pistejakauma

2%

2%

3%

9%

15%

23%

23%

14%

6%

4%

Pisteytykset

rating 50,000

stranger in this town
Käyttäjä

rating 50,000

Oho. Elokuvassa ei toimi oikein mikään!

Aiheena mielenkiintoinen, toteutus ontuu joka osa-alueella. Ei herätä juurikaan minkäänlaisia tunteita. Henkilöhahmot jäävät pintapuolisiksi ja kylmiksi.

Elokuvassa ei sinänsä suurta vikaa ole oikein missään, mutta henkilöhahmojen kerronta jää niin latteaksi, ettei oikein mistään saa kiinni. Kohtauksesta toiseen juostaan vailla juuri minkäänlaista päämäärää synkkyyttä ja surua jakaen. Surukaan ei elokuvassa kauheasti katsojaa kosketa, koska henkilöhahmoissa ei ole henkeä.

päänäyttelijät hoitavat osansa kohtalaisesti ja Laura Birnissä on kykyä, vaikka vähän puutteellisia ne vielä ovatkin olleet lupausta tehdessä. Nykyään Laura on jo naisnäyttelijöittemme eliittiä. Hanna Lekander oli uusi tuttavuus ainakin minulle ja aistin hänessäkin paljon potentiaalia näyttelijänä. Tuoreet, viattomat ja vähäeleisesti elävät kasvot. Käsikirjoitus, musiikki ja Leikkaus ovat elokuvan suurimmat viat. Joistakin kohtauksista tulee mieleen heikon saippuasarjan henki ja herää kysymys, mitä taas yritettiin tällakin kohtauksella sanoa? Oliko tarpeellinen kohtaus? Musiikin liian alleviivaava teema häiritsee suuresti joitain kohtauksia. Hiljaisuus olisi toiminut paremmin?

Lotat tekivät tärkeää työtä, joo, mutta olisi voinut heidän taistelujaan paremminkin kuvata!

Ei oikein herätä tunteita tämä elokuva, vaikka sinänsä hetkittäin toimiikin. Paljon kaikkea suru-muottiin painettua vailla syvyyttä ja henkeä. Sääli. Lotat ansaitsevat paremman filmatisoinnin!

AlexZ
Käyttäjä

rating 50,000

Apple
Käyttäjä

rating 50,000

CLOSEThero
Käyttäjä

rating 50,000

cronenberger
Tykittäjä

rating 50,000

Domini
Käyttäjä

rating 50,000

E-Mies
Tykittäjä

rating 50,000

Elvis69
Käyttäjä

rating 50,000

GeGGuLi
Käyttäjä

rating 50,000

Hoplaa
Käyttäjä

rating 50,000

kolamuki
Käyttäjä

rating 50,000

lällälää79
Käyttäjä

rating 50,000

Roostercock
Käyttäjä

rating 50,000

RoyalWithCheese
Käyttäjä

rating 50,000

Ryakar
Käyttäjä

rating 50,000

vasara88
Käyttäjä

rating 50,000

Elokuvan tiedot

Lupaus
Lupaus arvosana 3,25