Lumikki ja metsästäjä

(2012)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Lumikki ja metsästäjä
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Snow White and the Huntsman
Valmistusvuosi:2012
Pituus:127 min
Pisteytyksiä: 152
Tarkka arvio: 2.80

Lumikki herää henkiin kauniimpana ja uljaampana kuin koskaan eeppisessä fantasiaseikkailussa. Kristen Stewart (Twilight-elokuvat) on Lumikki, jonka kauneus on uhka maata otteessaan pitelevälle pahalle kuningattarelle (Oscar®-voittaja Charlize Theron). Ilkeä hallitsija lähettää metsästäjän (Chris Hemsworth, Thor 3D) surmaamaan Lumikin, mutta tämä jättääkin tytön henkiin ja opettaa hänet tarttumaan miekkaan ja lähtemään taisteluun maan kohtalon puolesta. Lumikin lumovoima ja rohkeus saavat valtaansa myös prinssin (Sam Claflin, Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä).

Tämän täysin uudenlaisen Lumikki-tarinan takana ovat Liisa Ihmemaassa -elokuvan tuottaja Joe Roth ja Sam Mercer (Kuudes aisti). Elokuvan on ohjannut mainoselokuvien parissa kannuksensa kerännyt ja visuaalisesta otteestaan tunnettu Rupert Sanders.

Arviot

Satua on uudistettu ja pääosanäyttelijät tekevät hienot roolit, mutta moni lupaus jää silti täyttymättä.

Vaikka itse Grimmien kirjasta Lumikista ei olisikaan luettu, tarina on monille tuttu. Lukuisat muut versioinnit ovat puhaltaneet satuun uutta henkeä. Melkomoinen joukko on nähnyt varmasti Disneyn kunnianhimoisen animaatiotulkinnan aiheesta. Ei-animoidun Lumikin ja metsästäjän tekijät tarttuvat samaan satuun rautahanskoin, heittävät vähän kuraa sen päälle ja panevat miekkansa takaisin tuppeen juuri, kun heidän tulkintansa alkaa osoittaa persoonallisuuden […]

Arvosteltu: 07.06.2012

Epäonnistunut teos joka osa-alueella.

Epäonnistunut monen genren ja monen eri määränpäähän pyrkivän ihmisen tekemä ”sipellys”. Kliseisyyksiä löytyy pakettiautollinen ja vähän on varastettu niin Narniasta kuin Taru Sormusten Herrastakin. Olipa kerran kuningatar, joka talvella puutarhassaan kävellessä näki pienen ruusun. Kuningatar satutti itsensä ruusun piikkiin ja kolme veripisaraa putosi maahan. Siispä kuningatar toivoi hänelle syntyvän lapsi, jonka iho olisi valkea kuin […]

Arvosteltu: 19.06.2012

Kommentit & Pisteytykset

pinja
Tsingis

Lisää luettavaa