Pistejakauma

8%

0%

0%

0%

25%

33%

25%

8%

0%

0%

Pisteytykset

rating 60,000

Sinipiika
Käyttäjä

rating 60,000

Aiemmin näkemistäni elokuvista, jotka käsittelevät rotuerottelua (ja suoranaista orjuutta), suurin osa on sijoittunut Missisippin lähiympäristöön tai plantaaseille - kenenkään kokemuksia vähättelemättä, tämä tositarina ei ollut niin raju. Väkivalta loistaa poissaolollaan, elokuva on siinä ja monessa muussakin mielessä lapsiturvallinen.

Näyttelijät on valittu hyvin, erityisesti Richardia esittävä Joel Edgerton, joka on tarpeeksi tavallisen oloinen rooliin. Sanoisin yksinkertainen, mutta positiivisessa mielessä. Tulee mieleen suomalainen perusmies.

Juoni etenee hyvin maltillisella tahdilla, ja olisin ehkä itse toivonut hahmojen tuovan voimakkaammin ilmi omia ajatuksiaan. Nyt kokonaisuus jäi jotenkin hiljaiseksi ja vaatimattomaksi. Toisaalta, voisi kuvitella että käsikirjoitus on haluttu pitää mahdollisimman uskollisena alkuperäisille tapahtumille ja henkilöille - mikä on tietenkin kunnioitettava tavoite, ettei lähdetä värittämään tai arvailemaan. Elokuvassa oli kyllä kaikki draaman ainekset, mutta mahdollisuudet jätettiin aika lailla käyttämättä. Jonkun toisen ohjaajan käsissä tulos olisi voinut olla hyvinkin erilainen.

Jos kaipaa oikeussalidraamaa aiheesta, joutuu etsimään toisen elokuvan. Sanoisin että tämä on ennen kaikkea rakkaustarina ja pala historiaa, ei kummassakaan suhteessa siirappinen eikä rönsyilevä, vaan hillitty ja pelkistetty.

Herman Tottooro
Käyttäjä

rating 60,000

junu
Käyttäjä

rating 60,000

kolamuki
Käyttäjä

rating 60,000

Elokuvan tiedot

Loving
Loving arvosana 2,88
Genret:
Draama
Valmistusvuosi:
2016
Pituus:
123 min
Ohjaajat:
Jeff Nichols (VI)
Käsikirjoittajat:
Jeff Nichols (VI)
Pääosanäyttelijät:
Joel Edgerton, Ruth Negga, Will Dalton
Maat:
Iso-Britannia, USA
Kielet:
englanti