Arvostelu

Piristysruiske, jonka asenne lienee toisesta maailmasta bongattu.

Hollykylän tutustuessa 20-luvulla vallankumoukselliseen äänielokuvaan oli meno julmaa. Ne starat, joille ei saundi sopinut, olisivat mennyttä (esimerkiksi Buster Keatonin ura törmäsi tällöin seinään). Meininki oli niin kaoottista, että hullunmyllystä duunattiin myöhemmin komediakin - hittimusikaali Laulavat sadepisarat.

Don Lockwood (Kelly) ja Lina Lamont (Hagen) ovat ison luokan megatähtiä mykkäfilmeissä. Lehdet kertovat näyttelijöiden rakastuneenkin, vaikka tosielämässä Donnie Linasta viis veisaa. Hän on iskenyt nimittäin silmänsä Kathy Seldoniin (Reynolds), vaikkei mimmi tunnukaan oikein ymmärtävän elokuvan päälle. Äänielokuvan aika koittaa, eikä sen tekeminen ole helppoa - ei ainakaan, kun Lina kuulostaa kituvalta minnihiireltä...

Laulavat sadepisarat on käytännössä hölmönhauska piristysruiske, jonka positiivinen asenne lienee toisesta maailmasta bongattu. Etenkin O'Connor vetää Cosmo Brownina sellaista showta että huhhuh. Elokuvan yleisilme on mukavan 50-lukuisa, värikäs ja innostunut. Leikkaus on aikaansa nähden vauhdikasta ja musiikkinumerot ovat todella näyttäviä. Tarina liikkuu eteenpäin kiitettävää vauhtia, joskin loppusuoran Broadway-visualisointi on ulkoasustaan huolimatta aivan tuskastuttavan pitkä tanssiskene.

Dialogi on runsasta ja terävää, täynnä nokkelaa sanailua. Vaikka leffan huumori onkin suurimmilta osin melkoista pelleilyä, siitä löytyy oma hauska fiiliksensä. Muutama mahtinaurattajakin löytyy, kuten elokuvassa tehdyn elokuvan huonosti synkattu ääninauha. Aiheesta on revitty irti paljon. Musiikki on enimmiltään hyvää, löytyyhän pläjäyksestä se legendaarinen "Singin' in the rain"-kohtauskin.

Vaikka musikaalit eivät yleensä uppoaisikaan, saattaa Laulavat sadepisarat yllättää letkeydellään iloisesti. Klassikko viihdyttää taitavasti katsojan iästä riippumatta; teinien ja vanhusten lisäksi myöskin meikäläisen kolmevuotias siskontytär on tapittanut steppaavaa Gene Kellyä useasti innoissaan.

Pisteet: rating 80,000

Pingutyyppi
Ylläpitäjä, 247 arvostelua
Arvosteltu: 04.01.2004
Katsottu: DVD

Saman kategorian TOP-leffoja

Diktaattori
Diktaattori arvosana 4,15
Diktaattori
Neljä naurettavaa naapuria
Neljä naurettavaa naapuria arvosana 3,92
Neljä naurettavaa naapuria
Toy Story 2
Toy Story 2 arvosana 3,74
Toy Story 2
Kaunotar ja hirviö
Kaunotar ja hirviö arvosana 4,10
Kaunotar ja hirviö

Elokuvan tiedot

Laulavat sadepisarat
Laulavat sadepisarat arvosana 3,94

Laulavat sadepisarat (1952)

Alkuperäinen nimi: Singin' In The Rain

Genret:
Komedia,
Valmistusvuosi:
1952
Pituus:
103 min
Ohjaajat:
Gene Kelly, Stanley Donen
Käsikirjoittajat:
Adolph Green, Betty Comden
Pääosanäyttelijät:
Cyd Charisse, Debbie Reynolds, Donald O'Connor, Gene Kelly, Jean Hagen, Millard Mitchell, Rita Moreno
Maat:
USA
Kielet:
englanti