Last Cannibal World (1977)

70-80 -luku oli kannibaalielokuvien kulta-aikaa, jolloin syntyi (ikävä kyllä) todella monta viidakkoon sijoittuvaa, pääosin rahastusmielessä tehtyä, erittäin raakaa väkivaltaa ja aitoja eläintappoja sisältävää shokeerausfilmiä. Ruggero Deodatosta tuli legendaarinen kannibaalielokuvallaan Cannibal Holocaust, mutta sitä ennen mies ohjasi pienemmälle huomiolle jääneen Ultimo Mondo Cannibalen, joka kulkee myös maailmalla nimillä Last Cannibal World ja Jungle Holocaust.

Leffan juoni on aika suora. Neljän hengen seurue laskeutuu lentokoneellaan viidakkoon vain huomatakseen, että näiden paikan päällä leiriä pitävät ystävät on julmasti teurastettu. Toinen miehistä tietää kertoa alueella elävistä viimeisiin kuuluvasta kannibaaliheimoista, ja kun pian alkaa retkueen päitä pudota, käynnistyy verinen kotiinpaluumatka ja armoton eloonjäämiskamppailu, jossa sivistykseen ja mukavuuksiin tottuneilla miehillä ei vaikuttaisi olevan pienintäkään mahdollisuutta. Vai olisiko ehkä sittenkin..?

Elokuva yrittää (ja onnistuukin siinä oikein uskottavasti) kertoa tarinan siitä, kuinka viidakossa hienoinkin nykyaikainen ihminen muuttuu alkukantaisessa selviytymistaistelussa lopulta aina kivikautisen alkuasukkaan kaltaiseksi, ja kuinka täällä jokainen elävä olento on vain osa ravintoketjua. No, tässä voi tosiaankin tekijöiden metodeja asian esittämisen suhteen miettiä. Siinä missä esimerkiksi Cannibal Holocaustissa eläintapot hoidettiin nopeasti ja tuskattomasti (?), on Deodato tässä päättänyt käyttää hiukan toisenlaisia ratkaisuja. Last Cannibal Worldin tekijät näyttävät näes olevan ääripäässä olevia sairaita paskiaisia, jotka eivät tunnu arvostavan MITÄÄN elävää pätkän vertaa! Puolustelkaa tätä aivan millä tavoin haluatte, mutta onko eläinten hengiltä kiduttaminen keino tehdä elokuvaa? Onko oikein viillellä ja nylkeä krokotiili hitaasti kuoliaaksi, kameran oikein kuvatessa että kyllä sen sydän vieläkin lyö? Onko tässä jumalauta MITÄÄN järkeä??? Mitä jos itse kuvaisin elokuvan, jossa vaikkapa minut lukittaisiin Deodaton kanssa kellariin, ja kiduttaisin tämän rituaalisesti hengiltä, elokuvan opetus: no muutakaan ruokaa ei ollut, ja kellarissa elelevä muinaiskelttiläinen piru oli käskenyt minua uhraamaan toisen mahdollisimman raa´asti? Minä joutuisin vähintään loppuelämäkseni vankimielisairaalaan. Miksi siis eläimiä saa kohdella näin rankaisutta, oli motiivi sitten mikä ikinä hyvänsä?

Juu. Elokuva oli kuitenkin äärimmäisen hienosti tehty, siitä ei voi päästä yli eikä ympäri... Siinä oli upea musiikki ja persoonallinen ohjaus, näyttelytyö oli kelvollista (aika pitkälti samaa porukkaa tässä on kuin muissakin lajin leffoissa) ja siinä oli erittäin jännittävä ja käsin kosketeltava tunnelma. Onkin erittäin ihmeellistä, että näinkin hieno elokuva mennään ryssimään niin totaalisesti moisella edellämainitulla sadismilla. Jos eläintapot olisi jätetty kokonaan pois, tai vaikkapa lavastettu, tämä olisi lähes täydellinen ja äärimmäisen nautittava elokuvaelämys. Se osasi näyttää todella hienosti, miten helposti ihminen ääriolosuhteissa lopulta siirtyykään ajassa kymmenientuhansien vuosien päähän, ainoana tavoitteenaan pysyä hengissä vaikka väkisin. Toisaalta, saman tarinan kertoo vähintään yhtä hienosti myös Robert Zemeckisin elokuva Cast Away, ja erityisesti ilman tälläistä julmuutta.

Pisteet:
Arvosteltu: 06.06.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

kurkkuharja
Käyttäjä
44 arvostelua