Lapsi 44

(2015)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Lapsi 44
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Child 44
Valmistusvuosi:2015
Pisteytyksiä: 24
Tarkka arvio: 2.42

Trilleri ajasta, jolloin itse valtio oli vaarallisempi kuin sen pahimmat rikolliset.

Stalinin ajan Neuvostoliitto yrittää kaikin voimin olla työläisten paratiisi, ylläpitää yhteiskuntaa jossa kansalaisten ei tarvitsisi pelätä mitään, esimerkiksi rikollisia. Mutta silti kansalaiset pelkäävät, eivät tosin rikollisia vaan valtiota itseään. Väärä sana väärälle ihmiselle, kielletyn kirjan omistaminen – jo pelkkä epäilys vie tuhansia ihmisiä elinkautisvangeiksi tai teloitettavaksi pakkotyöleireille.

Leo Demidov on sotasankari ja työssä valtion turvallisuuspalvelussa, joka takaa Leolle ja hänen vaimolleen varsin ylellisen arjen. Leo on idealisti, joka uskoo että vain valtion viholliset sortuvat rikoksiin. Ja heitä Leo on ansiokkaasti kuulustellut ja pidättänyt. Mutta sitten Leo törmää johonkin mitä ei pitäisi olla olemassa, etenkään Neuvostoliitossa. Joku näyttää murhanneen useita ihmisiä. Ja murhaa yhä.

Kun Leo Demidov ryhtyy tutkimaan tapauksia, hän huomaa itse muuttuneensa valtion viholliseksi. Ei Neuvostoliitossa ole tällaisia rikollisia, jo sellaisen väittäminen on rikos. Pelastaakseen itsensä Leo Demidovin on pakko löytää murhaaja.

Kommentit & Pisteytykset

Grantarver
Thorazine
UltimateJT
tirehtööri
Mustaoinas
rise_above_hate
Nico
Altema
eskoaarne
Ipar
Jii89
lenny
andy
Demonic
Miliisi
Arwin
sulo
Paranoid
uusis
Keräilijä
Vilperi
QT
Feline
Antsa82

Lisää luettavaa