Arvostelu

Olisiko suhde sittenkin voinut toimia?

Pääsiäinen 2020 ja koronaeristys. Mitä mainiointa aikaa elokuvien katseluun. Siispä katsoin peräkkäisiniä päivinä Damien Chazellen kaksi ensimmäistä elokuvaa, La La Landin ja Whiplashin. Arvostelen niistä ensin katsomani, mutta jälkimmäisenä ilmestyneen La La Landin - taianomaisen värikkään musikaalin, josta tuli välittömästi valtava ilmiö ja jonka unelmoimisen kauneutta korostavat lukuisat tykkiarviotkin ovat jo miltei kanonisoineet klassikon asemaan. Kannattaakin suunnata johonkin niistä jos haluaa leffan juonitiivistelmän, sillä itseäni kiinnostaa tarinaa enemmän se, mistä elokuvassa on kyse. Minusta se ei nimittäin ole varsinaisesti musikaali, se ei kerro unelmista, eikä sen saamalla hypellä ole juurikaan tekemistä sen kanssa, mikä elokuvassa on kiinnostavaa.

Alustan kuitenkin arviotani käymällä lyhyesti läpi Whiplashin keskeisen pointin. Se kertoo nuoresta jazz-rumpalista, Andrewsta, joka uhraa vapaa-aikansa, parisuhteensa ja käsiensä ihon saadakseen mahdollisuuden vakuuttaa ankaran musiikinopettajan, joka vaatii täydellisyyttä. Pojan unelmana on jazz-tähteys. Mikään muu ei riitä ja sen saavuttaakseen hän on valmis tekemään kaikkensa, olemaan täydellinen hinnalla millä hyvänsä. Tähteyden vaatimuksena on tehdä täydellinen suoritus opettajan nähden, täydellinen performanssi, joka avaa ovet unelmiin. Se, onko unelman saavuttaminen tie onneen vaiko vain Andrew'n keino reagoida huonoon isäsuhteeseen, jää katsojan päätettäväksi.

Miksi tämä on oleellista La La Landin kannalta? Koska molemmat elokuvat käsittelevät samoja teemoja täydellisyyden tavoittelusta, pakkomielteiksi muodostuvista päämääristä sekä elämän avaintilanteiden performatiivisuudesta. On loogisempaa hahmottaa Chazellen teemoja molempien elokuvien kautta. Näkemieni trailerien perusteella myös miehen uusin, First Man, näyttäisi kulkevan temaattisesti täsmälleen samaa polkua.

Whiplashissa Andrew'n elämää määrittää tarve soittaa täydeelisesti, kyetä täydelliseen rumpusuoritukseen. La La Landin päähenkilöt, Sebastian (Gosling) ja Mia (Stone) yrittävät samoin tehdä esittävästä taiteesta itselleen uria. Sebastian uskoo vanhanaikaiseen, tinkimättömään jazziin, jonka ympärille hän haluaa perustaa klubin. Mia haaveilee näyttelijän urasta, mutta on liian naiivi teeskennelläkseen kiinnostunutta kaiken maailman kissanristiäisissä, joissa pitäisi luoda suhteita edetäkseen uralla. Kumpikin hahmoista vihaa kompromisseja.

Elokuvan alkupuoli on kuvausta siitä, miten Sebastian ja Mia tapaavat ja lopulta rakastuvat. Sitä säestävät hienot musikaalinumerot, jotka useimmat katsojat ovat kuitanneet Chazellen tribuuttina entisaikojen Hollywoodin muistolle. Ne eivät kuitenkaan ole sattumanvaraisia, päin vastoin. Siksi en myöskään miellä elokuvaa perinteisessä mielessä musikaaliksi, sillä musiikkinumeroilla on tärkeä metaelokuvallinen funktio.

Alkupuoli on täynnä paitsi niitä, myös viittauksia muihin elokuviin ja jopa kohtauksia joissa hahmot kirjaimellisesti kävelevät toisen elokuvan kuvauspaikan läpi tai käyvät muiden elokuvien, kuten Casablancan tai Nuoren kapinallisen tapahtumapaikoilla. Chazelle huutaa: elokuva elokuvan sisällä; postmodernia vieraannuttamista! Tullaan aiemmin jo mainitsemaani elämän performatiivisuuden teemaan, joka on elokuvan aiheista haastavin ja siksi kiehtovin. Elokuvansa elokuvallisuuteen banaaliuteen asti viittaamalla hän leikittelee idealla ihmisten väliseen kanssakäymiseen olennaisena osana kuuluvasta esittämisestä. Elämä on täynnä tilanteita tai pelejä, joissa tilanteen asettamat sosiaaliset odotukset ohjaavat meitä käyttäytymään tietyllä tavalla, esittämään tilanteen meille asettama rooli. Musikaaliosuudet osoittavat ne hetket, joissa elokuvan hahmot kirjaimellisesti esittävät toisilleen jotain. Mia esittäen kämppäkavereilleen olevansa itsevarma seuraavankoekuvauksen onnistumisesta. Mia ja Sebastian tavatessaan ensi kertaa, jolloin tärkeintä on antaa täydellinen ensivaikutelma. Jne. Tehokeino toimii, sillä se luo voimakkaan kontrastin päähenkilöiden ehdottomuuteen ja perfektionismiin.

Kun päähenkilöt lopulta rakastuvat, metaelokuvallisuus ja musikaalikohtaukset loppuvat. Hahmot ovat saavuttaneet yhteyden, jossa voivat olla omina itsenään toistensa kanssa. Vai ovatko? Asennonvaihto on hämäystä, sillä fasadin ylläpito jatkuu. Sebastian kuuntelee salaa Mian puhelinkeskustelua ja tajuaa tämän olevan taloudellisesti pohjilla, joten hän päättää tarttua ystävänsä työtarjoukseen: ylellistä muusikon elämää musiikkia tehden ja kiertäen, mutta kääntöpuolena on sielun myyminen kaupallisuudelle. Tätä hän ei voi Mialle paljastaa, sillä tämä ei sallisi hänen pettävän ihanteitaan. Mikä vielä pahempaa, se romuttaisi toivon unelmien parisuhteesta. He joutuisivat myöntämään toisilleen olevansa vain tavallinen pariskunta, joilla on samoja huolia kuin kaikilla muillakin. Rahan ja yhteisen tulevaisuuden eteen täytyisikin tähdä kompromisseja ja elanto hankkia paskaduunilla. On parempi olla hiljaa, esittää suhteen olevan täydellinen. Sellainen kuin Hollywood-elokuvissa.

Tapahtuu käänne, joka tekee elokuvan saamasta hypestä erityisen hämmentävän. Mia menee kumppaninsa konserttiin ja tajuaa tämän tekevän työtä, jota ei rakasta. Hän vihastuu ja pari eroaa. Hämmentävää ei ole itse ero vaan syyt, joista se johtuu. Kummallekin osapuolelle on nimittäin tärkeintä kumppaninsa unelmien tavoittelu. Se menee oman parisuhteen ylläpidon edelle, sillä kumpikaan ei salli toiseltaan kompromisseja. Kompromissit ovat elinehto parisuhteelle, mutta myrkkyä täydellisyyden saavuttamiseen. Vertailukohdat Whiplashiin tulevat jälleen ilmeisiksi. La La Landin twisti on siinä, että rakastavaiset ovat valmiita kyllä armahtamaan itsensä, mutteivät toisiaan.

Pariskunta ajautuu erilleen, mutta kumpikin saavuttaa lopulta kumpikin unelmansa: Miasta tulee menestyvä näyttelijä ja Sebastian perustaa jazz-klubin. Loppukohtauksessa viisi vuotta on kulunut. Mia päätyy uuden aviomiehensä kanssa Sebastianin klubille. Katseet kohtaavat ja seuraa takauma: mitä jos pari olisikin pysynyt yhdessä? Täyteen tunnetta ladatussa kohtauksessa taakse jätetty unelma parisuhteesta herää hetkeksi henkiin. Unenomaisessa montaasissa näytetään Mian ja Sebastianin koko yhteinen taival viimeisen kuuden vuoden ajalta. Se on täynnä glamouria, rakkautta ja menestystä. Montaasi loppuu ja kuva tiivistyy Mian haikeisiin kasvoihin. Olisiko suhde sittenkin voinut toimia?

Vastaus on ei. Sen paljastaa montaasista puuttuneet kohdat: ei riitoja, ei kriisejä, ei tylsää arkea. Unelma oli liian hyvä ollakseen totta. Elokuvan pariskunta ei koskaan oppinut olemaan aitoja toisilleen, näyttämään haavoittuvuuttaan. Heille tärkeämpää oli täydellisyys. Mutta tavoitellessaan täydellistä parisuhdetta, he ajautuivat tavoittelemaan täydellistä pintaa. Kun pinta rikkoutui, loppui suhde.

Metaforallisesti elokuvan unenomaisuus, värikylläisyys ja visuaalinen loistokkuus esittävät katsojalle, että kaikki on hyvin, kaikki menee niin kuin sokerisessa Hollywoodin rakkaustarinassa kuuluukin. Niin ihmisetkin tekevät toisilleen - pitävät yllä fasadia. Esittävät onnellista, jottei tarvitse myöntää olevansa epätäydellinen.

Elokuvan hahmoille unelmat ovat enemmän kuin unelmia: ne ovat päämääriä, ehkä jopa pakkomielteitä. Ohjaaja ei, kuten ei Whiplashissäkään, ota kantaa siihen, onko tässä mitään järkeä. Se on hienon ohjaajan merkki.

Pisteet: rating 60,000

Katmand0r
Käyttäjä, 12 arvostelua
Arvosteltu: 26.04.2020
Katsottu: Kotona

La La

 

WillKino 15.01.2017

rating 80,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Possession
Possession arvosana 3,86
Possession
Kultakuume
Kultakuume arvosana 4,19
Kultakuume
Unelmien sielunmessu
Unelmien sielunmessu arvosana 4,47
Unelmien sielunmessu
Kummisetä
Kummisetä arvosana 4,33
Kummisetä

Elokuvan tiedot

La La Land
La La Land arvosana 3,88
Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
2016
Pituus:
128 min
Ohjaajat:
Damien Chazelle
Käsikirjoittajat:
Damien Chazelle
Pääosanäyttelijät:
Emma Stone, Finn Wittrock, J. K. Simmons, Meagen Fay, Rosemarie DeWitt, Ryan Gosling
Maat:
USA
Kielet:
englanti