Pistejakauma

1%

1%

1%

3%

3%

12%

14%

26%

20%

21%

Pisteytykset

rating 90,000

AlexZ
Käyttäjä

rating 90,000

Tästä alkaa musikaalien uusi aika.

IsoVauva
Käyttäjä

rating 90,000

Iski paljon kovempaa kuin etukäteen odotin. Musikaalit kun yleensä eivät ole minun juttu.. Olisi pitänyt kuitenkin luottaa loistavan Whiplashin ohjaajaan, sillä La La Land on häikäisevän kaunis elokuva. Sen läpi vallitsee unenomainen, jopa satumainen tunnelma, joka naulitsee katsojan penkkiin.
Ohjaus ja kuvaus on leffassa käsittämättömän korkealla tasolla. Silmä lepää pitkissä ja monimutkaisissa otoissa, jotka tekevät Los Angelesista todella sen kuuluisan unelmien kaupungin. Jo alun lallatus keskellä Losin ruuhkia oli uskomaton kuvauksen taidonnäyte, kameran syöksyessä pitkin moottoritietä minuuttien ajan. Elokuvan värimaailma on lumoava ja leikkaus silmittömän hienoa. Helposti yksi visuaalisesti vaikuttavimpia filmejä, joita olen moneen vuoteen nähnyt.
Ryan Gosling ja Emma Stone todistavat jälleen kerran, että heidän kemiansa on suorastaan sähköisä. Parhaimpia koko leffamaailmassa. Vaikka hahmot tyypillisiä Losin unelmien tavoittelijoita olivatkin, oli heitä ilo seurata. Varsinkin Stone tekee kirkkaasti uransa parhaan roolisuorituksen ja puhkuu vähän perinteiseen hahmoon paljon eloa ja ilmeikkyyttä.

Tarina ei ole leffan keskiössä ja hyvä niin. Se on kliseinen, mutta tarkoituksella. Whiplashin tavoin se keskittyy unelmien tavoittelemisen ympärille ja niiden saavuttamisesta maksettavaan hintaan. Se ei kuitenkaan käsittele asiaa lähimainkaan niin synkästi kuin Whiplash. Päinvastoin. Se suorastaan hehkuu lämpöä. Loppu oli haikean kaunis. Unelmat saavutettiin, mutta millä hinnalla? Kumpi on lopulta ihmiselle tärkempää, elinikäisten unelmian saavuttaminen vai sen yhden ja ainoan tosirakkauden säilyttäminen? Kumman menettäminen sattuu lopulta enemmän?
Jos kuitenkin pitää valita, niin kyllä Whiplash oli loppupeleissä se puhuttelevampi pätkä.

Jotain kitisemisen aihetta, niin kuten ennalta-arvasin, itse musikaaliosuudet toimivat itselleni heikoiten. Älkää ymmärtäkö väärin, ne olivat kaikin puolin huikeasti toteutettuja. Biisit olivat todella hyviä, joista useampi jää varmasti päiviksi soimaan päähän. Oli niin kaunista ja herkkää balladia, kuin menevämpääkin rallatusta. Kylmät väreet valtasivat kehon useammin kuin kerran.
Tuommoinen kesken puheen yhtäkkia lauluun ja tanssiin puhkeaminen kuitenkin vie omalla kohdallani väkisinkin hiukan leffasta ja sen "realismista" pois. Jotenkin sitä ei voi ottaa enää vakavasti.
Varsinkin alussa näitä tanssiin ja lauluun puhkeamis kohtauksia oli vähän liikaa. Pidin jälkipuoliskosta enemmän, jossa luotettiin siihen perinteiseen leffakerrontaan enemmän. Tämä on kuitenkin täysin yksilöllistä ja uskon, että monille juuri leffan alku on sen paras osa.

La La Land on kertakaikkisen huikea audiovisuaalinen kokemus. Se palauttaa elokuvien taianomaisen fiiliksen menneiltä ajoilta ja vanhan ajan romantiikka suorastaan tihkuaa siitä, mitä nykypäivänä ei enää näe. Deittileffana tämä on lähestulkoon täydellinen Ohjaaja Damien Chazelle on käsittämättömän lahjakas kaveri. Hän saa uskomattomalla tavalla leffoihinsa välitettyä hänen palavan rakkautensa musiikkiin ja elokuviin. Jonkun muun käsissä tämä elokuva olisi ollut täydellinen pannukakku.
Kirkkaasti paras musikaali mitä on ikinä tehty ja melko vahva ennakkosuosikki parhaan elokuvan Oscarin voittajaksi. Tämä jos joku istuu täydellisesti raadin makuun.

Miketti
Käyttäjä

rating 90,000

Menee aivan Whiplashin kantaan kiinni. Tämä jää henkilökohtaisista syistä itselleni varsin murheelliseksi elokuvakokemukseksi.

Mowgli
Tykittäjä

rating 90,000

Odotan jo malttamatta, mitä Damien Chazelle keksiikään seuraavaksi. Vimmainen Whiplash iski tajuntaan, ja niin tekee myös La La Land. Whiplashin tavoin elokuva herättää musiikkinsa eloon loistavasti vauhdikkaiden ja värikkäiden kuviensa kautta. On aina ilo seurata näin kokonaisvaltaisesti aisteja hellivää audiovisuaalista kokemusta.

Goslingin ja Stonen kemiat on todettu toimiviksi jo aiemmin, eikä tälläkään kertaa parivaljakon työhön saa pettyä. Sinänsä jopa erikoista, että kumpikaan ei ole millään tavalla erityisen lahjakas laulaja, mutta he saavat silti välitettyä esiintymisellään jotakin, mitä ei aina taitavin laulajakaan onnistu saavuttamaan.

La La Land ei olekaan millään tapaa täydellinen elokuva. Siinä on paljon yksiulotteista ja moneen kertaa nähtyä, jopa kliseistä. Näitä kliseitä kuitenkin kieputellaan pariinkin otteeseen ympäri todella yllättävästi. Lopussa jopa niin sielusta tarraavalla tavalla, että kyyneliltä ei voinut välttyä.

Sanoisin arvostavani käytännössä joka osa-alueelta onnistuneen elokuvan sijaan hieman epätäydellistä elokuvaa, joka kuitenkin onnistuu herättämään näin upeita tunteita laidasta laitaan. Maagisenkin ilottelun ja katkeransuloisen realismin yhdistely toimii ja Whiplashin tapaan Chazelle on jälleen onnistunut rakentamaan tajunnanräjäyttävän loppuhuipennuksen, joka jättää miettimään elokuvaa varmasti päiväkausiksi. Näitä kappaleita menisin mieluusti uudestaankin hyräilemään leffateatteriin.

norman_bates
Käyttäjä

rating 90,000

Lähes täydellinen musikaali, joka on huikea sekoitus jumalaista musiikkia, sekä perinteistä tarinankerrontaa hyödyntävää modernia tarinankerrontaa.

Päätähdet Stone ja Gosling ovat upeita, ja kumpikin osoittautuu myös loistavaksi laulajaksi. Kappaleista erityisesti kaunis Audition ja lumoava City of Stars jäivät mieleen.

Myös kuvaus, lavastus ja puvustus erittäin upeaa. Elokuvaa on enemmän kuin ilo katsella.

Tämä on niitä elokuvia, jotka imaisevat mukaansa, ja elokuvan loputtua leijailin omalaatuisessa transsitilassa vielä kymmeniä minuutteja päättymisen jälkeen!

La La Land ei ole täydellinen elokuva, mutta kokemuksena se on täydellinen!

Cuagwe
Käyttäjä

rating 90,000

elokuvafanittaja
Käyttäjä

rating 90,000

Iciph3r_
Käyttäjä

rating 90,000

Ihmiskarhu
Käyttäjä

rating 90,000

Jonttura
Käyttäjä

rating 90,000

keijomies
Käyttäjä

rating 90,000

MersuZ
Käyttäjä

rating 90,000

Movieboyy
Käyttäjä

rating 90,000

Patu74
Käyttäjä

rating 90,000

QT
Käyttäjä

rating 90,000

reykir
Käyttäjä

rating 90,000

RRoosaj
Käyttäjä

rating 90,000

TomCruise
Käyttäjä

rating 90,000

UltimateJT
Käyttäjä

rating 90,000

Von Liebermann
Käyttäjä

rating 90,000

William Wernus Film
Käyttäjä

rating 90,000

Xsamid
Käyttäjä

rating 90,000

xXLoGXx
Käyttäjä

rating 90,000

Elokuvan tiedot

La La Land
La La Land arvosana 3,94
Genret:
Komedia,
Valmistusvuosi:
2016
Pituus:
128 min
Ohjaajat:
Damien Chazelle
Käsikirjoittajat:
Damien Chazelle
Pääosanäyttelijät:
Emma Stone, Finn Wittrock, J.K. Simmons, Meagen Fay, Rosemarie DeWitt, Ryan Gosling
Maat:
USA
Kielet:
englanti