Pistejakauma

0%

1%

1%

2%

3%

9%

16%

33%

21%

14%

Pisteytykset

rating 70,000

Ben Turpin
Käyttäjä

rating 70,000

Tylsiä kohtia oli enemmän ku kuvittelin, mutta silti ihan hyvä ja aika pelottava

Chinook
Käyttäjä

rating 70,000

Vasta lopussa leffasta tuli sellanen vau!-elämys. Hienot roolisuoritukset.

James_Bond
Käyttäjä

rating 70,000

Toiset kehuvat täydelliseksi. No, onhan tämä hyvä ja hienosti syvällinen teos, mutta tästä puuttuu sellainen kunnon trillerin omainen jännite, jossa saa odottaa loppuratkaisua ym. Haley Joel Osmentin mahtavuus on tullut jo kaikille varmaan selväksi. Oikeastaan hän lienee suurimpia vaikutuksia elokuvan tasoon. Bruce Willis on aika hiljainen, ei muutenkaan suosikkinäyttelijöitäni. Kuudes aisti ei ole todellakaan mikään perusleffa elementteineen, mutta poikkeavuudestaan huolimatta ei mikään mestariteoskaan. Pidin elokuvan pohdiskelevasta tyylistä, jokseenkin välillä oli mitään sanomaton olo. Tulkinnan varaan on asioita jätetty ja niin pitääkin. Draamana hieno, mutta kauhuna omaa vain pari joitakin säikäyttäviä kohtauksia. Kulkee enimmäkseen psykologisella tasolla, paikoitellen valitettavan huterastikin.

Kauhuhullu
Käyttäjä

rating 70,000

Kuudes aisti on psykologiseksi trilleriksi aika hyvä, mutta se jättää paljon potentiaalia hyödyntämättä. Humioiden Osmentin tuon aikaisen iän, oli hän roolissaan erinomainen, ja voitti jopa Williksen.

lollero
Käyttäjä

rating 70,000

Turhan pitkäveteinen mutta loistava leffa silti.

OneMoreGoddamnHippieAndMyHeadWillExplode
Käyttäjä

rating 70,000

Shyamalanin kirkkaasti paras elokuva, jonka maine perustuu pitkälti lopputwistin varaan. Kuudes aisti onnistuu kuitenkin myös matkan varrella puistattamaan katsojaansa, ja sen tulisi epäilemättä löytää tiensä jokaisen trillerifriikin katsomislistalle.

Uytp7
Tähtääjä

rating 70,000

Mainio trilleri, mutta Pasilan kautta spoilattu loppuratkaisu vei terävimmän kärjen. Toisaalta eipä Bruce Willis minusta ole aivan omimmillaan tällaisissa filmeissä. Näyistä kärsivää lasta näyttelevä Haley Joel Osment on A.I:n tapaan tässäkin mahtava silloin nuoresta iästään huolimatta.

Suurenmoisen hämärä tunnelma pitää kuitenkin filmin viihdyttävyysarvot kohdillaan eikä ohjaaja Shyamalan onneksi sorru turhaan pelleillyyn draamassaan tahi kauhuelementeissään. Täytyy katsoa uudestaan joskus huomatakseen kaikki pienet jipot.

Villetys
Käyttäjä

rating 70,000

Kuudes aisti on hyvin onnistunut draaman ja trillerin sekoitus. Juoni etenee rauhallisesti ja se pitää katsojan mielenkiinnon elokuvaa kohtaa ihan hyvin kasassa. Näyttelijöissä Bruce Willis tekee mainion roolin psykologina ja myös Haley Joel Osment on uskottava kuolleita näkevänä pikku poikana. Lisäksi elokuvan loppuratkaisu on toimiva ja nerokas.

Western
Käyttäjä

rating 70,000

hyvä leffa, kerran taisin säikähtääkin.

2-Edge
Käyttäjä

rating 70,000

__IIPO__
Käyttäjä

rating 70,000

akinnah
Käyttäjä

rating 70,000

aLammi
Käyttäjä

rating 70,000

Apocalypse Dude
Käyttäjä

rating 70,000

arpum
Käyttäjä

rating 70,000

arskamahis
Käyttäjä

rating 70,000

Arz
Tykittäjä

rating 70,000

Atzki
Käyttäjä

rating 70,000

barros
Käyttäjä

rating 70,000

Bewlay
Käyttäjä

rating 70,000

BJ
Käyttäjä

rating 70,000

Blisters
Käyttäjä

rating 70,000

Blooddrunk
Käyttäjä

rating 70,000

Brutus
Käyttäjä

rating 70,000

Chaoz
Käyttäjä

rating 70,000

chocopop
Käyttäjä

rating 70,000

claw
Käyttäjä

rating 70,000

ConuX
Käyttäjä

rating 70,000

daiLy
Käyttäjä

rating 70,000

de
Käyttäjä

rating 70,000

Devastatia
Käyttäjä

rating 70,000

Dickey
Käyttäjä

rating 70,000

Domini
Käyttäjä

rating 70,000

Edelweiss
Käyttäjä

rating 70,000

EL_Wray
Käyttäjä

rating 70,000

Elvis69
Käyttäjä

rating 70,000

Etana
Käyttäjä

rating 70,000

etell
Käyttäjä

rating 70,000

Evelyn
Käyttäjä

rating 70,000

Goebbels
Käyttäjä

rating 70,000

hehahi
Käyttäjä

rating 70,000

Hiisi
Käyttäjä

rating 70,000

hollanti123
Käyttäjä

rating 70,000

Iciph3r_
Käyttäjä

rating 70,000

Jamii
Käyttäjä

rating 70,000

Jamppahattu
Käyttäjä

rating 70,000

JanneVaan
Käyttäjä

rating 70,000

Jarno Väistö
Ylläpitäjä

rating 70,000

jeremy
Käyttäjä

rating 70,000

Jii89
Käyttäjä

rating 70,000

Joukkoruhoase
Käyttäjä

rating 70,000

juba
Käyttäjä

rating 70,000

Justifier
Käyttäjä

rating 70,000

Juuna5
Käyttäjä

rating 70,000

Kaamos
Käyttäjä

rating 70,000

KaiZeri
Käyttäjä

rating 70,000

Katmand0r
Käyttäjä

rating 70,000

Kese
Käyttäjä

rating 70,000

koala
Käyttäjä

rating 70,000

KolmasMies
Käyttäjä

rating 70,000

Kristiina68
Käyttäjä

rating 70,000

Kumkvatti
Käyttäjä

rating 70,000

lage
Käyttäjä

rating 70,000

Linkous
Käyttäjä

rating 70,000

M16
Käyttäjä

rating 70,000

mannapuuro
Käyttäjä

rating 70,000

Maukka
Käyttäjä

rating 70,000

mb
Käyttäjä

rating 70,000

mersilja
Käyttäjä

rating 70,000

meze1
Käyttäjä

rating 70,000

Mikaro
Käyttäjä

rating 70,000

mike
Käyttäjä

rating 70,000

Miliisi
Käyttäjä

rating 70,000

mollikainen
Käyttäjä

rating 70,000

Mr.Nobody
Käyttäjä

rating 70,000

ms
Käyttäjä

rating 70,000

Nicolaias
Käyttäjä

rating 70,000

Pamela
Käyttäjä

rating 70,000

paranoia
Käyttäjä

rating 70,000

pikkumusta85
Käyttäjä

rating 70,000

pölypallero
Käyttäjä

rating 70,000

Rautaperho
Käyttäjä

rating 70,000

Rinbe
Käyttäjä

rating 70,000

Riseri
Käyttäjä

rating 70,000

Roostercock
Käyttäjä

rating 70,000

roskisprinsessa
Käyttäjä

rating 70,000

Rue Morgue
Käyttäjä

rating 70,000

Sduiv
Käyttäjä

rating 70,000

Silver Machine
Käyttäjä

rating 70,000

Sonix
Käyttäjä

rating 70,000

Spielburger
Käyttäjä

rating 70,000

sulo
Käyttäjä

rating 70,000

Tek-
Käyttäjä

rating 70,000

Tilipitappi
Käyttäjä

rating 70,000

tonsa
Käyttäjä

rating 70,000

tony22
Käyttäjä

rating 70,000

turha_aforismi
Käyttäjä

rating 70,000

tykki
Käyttäjä

rating 70,000

ude
Käyttäjä

rating 70,000

unknown mind
Käyttäjä

rating 70,000

*viivi*
Käyttäjä

rating 70,000

Viljami
Ylläpitäjä

rating 70,000

Waki
Käyttäjä

rating 70,000

Wayne 64
Käyttäjä

rating 70,000

wolf87
Käyttäjä

rating 70,000

ykkosbonus
Käyttäjä

rating 70,000

Elokuvan tiedot

Kuudes aisti
Kuudes aisti arvosana 4,02

Kuudes aisti (1999)

Alkuperäinen nimi: The Sixth Sense

Genret:
Draama,
Valmistusvuosi:
1999
Pituus:
107 min
Ohjaajat:
M. Night Shyamalan
Käsikirjoittajat:
M. Night Shyamalan
Pääosanäyttelijät:
Bruce Willis, Haley Joel Osment, Olivia Williams, Toni Collette
Maat:
USA
Kielet:
englanti