Kummituskopla (1996)
- Alkuperäinen nimi:
- The Frighteners
- Tuotantovuosi:
- 1996
- Ohjaajat:
- Peter Jackson
- Pääosissa:
- Jeffrey Combs, John Astin, Michael J. Fox, Peter Dobson, Trini Alvarado
- Maat:
- Uusi-Seelanti, USA
- Pituus:
- 110 min
- Genret:
- Komedia, Trilleri, Kauhu
Keskiarvo
Arvostelut (2): 
Pikatuomiot (41):
Oma pikatuomio
Uusiseelantilaisen Peter Jacksonin ura on kulkenut outoja teitä. Käsikameralla kuvattu ja muutenkin amatöörimäinen Bad Taste räjäytti potin vieden nuorenmiehen maailmalle vuonna 1987. Kulttisplatteria seurasivat Meet the Feebles sekä kaksikymmenkertaisella budjetilla tuotettu roiskintajatko Braindead (1992). Vuoden 1996 The Frightenersiin mennessä meno oli jo muuttunut, ja tehosteet kasvattaneet osuuttaan siihen malliin, että jotakin, ei ehkä LotR-trilogian kokoista, mutta suurta oli jo odotettavissa.
The Frightenersiin eli Kummituskopla edustaa kauhukomediaa , ja vieläpä hyvin. Jacksonin ryhmän kiivas, ja osin vanhentunut, tehosteputki voisi häiritä edes astettakin vakavammin otettuna, mutta juuri tällaisessa kieli poskessa tai jopa irralleen revittynä vedetyssä hommassa se vain lisää asennetta.
Kummituskopla on ajalta, jolloin itse Michael J. Fox oli voimissaan ja pystyi tähdittämään karismallaan elokuvaa. Hän esittää Frank Bannisteria, vaimonsa menettänyttä arkkitehtia, joka unelmatalonsa rakentamisen sijaan keskittyy tienaamaan oman kummituskoplansa kanssa. Frank pistää järkyttävän menneisyytensä tuomilla voimilla tuonpuoleisesta kurkistavat ystävänsä aluksi kummittelemaan koteihin ja sitten ”manaa” talon rahaa vastaan puhtaaksi. Mutta siinä vaiheessa, kun kuoleman koura kurkottelee Fairwaterin kylään ja paha Sielujen Kerääjä ottaa omansa, on Frankin puututtava asiaan.
Hahmopuolella vietetään varsinaista juhlaa. Foxin liioitellun puhdasmielinen pelastaja ja Trini Alvaradon vielä puhdasmielisempi sankaritar Lucy saavat rinnalleen hulluja laidasta laitaan. Kummitusarmeijaan kuuluvat niin rääväsuinen mustaihoinen haamu kuin vanhuudesta kärsivä, tavattoman sympaattinen aavevaari Judge. Oma tapauksensa on myös heti alkuminuuteilla oman paikkansa loistokomediahahmogalleriasta ottava Ray suorastaan v*ttumaisen ärsyttävässä pikkumaisuudessaan. Pihissä, idiootissa bodarissa on ainesta Frankin "haamujengiläiseksi" asti. Silti kaiken hahmopommittelun jälkeen päävoiton täräyttää kotiinsa, kuin jokin suomalainen peruspena lauantai-iltana lottolappua tarkastaessa, ei yhtä koomisen tavismaisesti, mutta superfriikillä tavalla. Star Trekeissä ja pikkuleffoissa uraa luonut Jeffrey Combs vääntää ensin kasvonsa vääristyneen hätkähdyttäviin ilmeisiin ja sitten saa vielä lauottavakseen leffan parhaat replat sekä yllärit, joten tällä kertaa jo mainitusta hahmogalleriasta liikenee paikka korkeammaltakin. Jopa komedioiden kultaisimmilta kunniapaikoilta. Eikä muuten vähiten vekkulien traumojen ja harvinaisen rasvaisen letin takia. Hahaa.
Kummituskopla on yllättävän monipuolinen elokuva. Mainintansa jo saanut Ghostbusters ei ole hengessä vain läpinäkyvien haamukummajaisten ja leffan genren takia, vaan mukana on myös samaa puolikuivaa, mutta silti hulvatonta asennetta. Psyko saa osansa pahiskonkkaronkan ilmeilystä. Loihtijoina kaikelle toimivat siis, kuten yleensäkin Jacksonin tuotannoissa, Jackson vaimonsa Franin kanssa. Rakenne yltää laajalle, hipoen juuri jättielokuvien suoranaista efektimättöä, tarraten draamadialogiin, palaten takaisin komedian ”repsauttavaan” maailmaan ja sieltä taas jonnekin tuonpuoleiseen. Kokemuksena se kaikki aaltoilu on jopa elokuvan yleismittapuulla perin voimakasta. Saati sitten kökön kauhukomedian saralla.
Kuuluja hyvän elokuvan merkkejä lueteltaessa yksi on se, että hahmojen puolesta elää. Kummituskopla onnistuu kauhukomediana täyttämään tämän vaatimuksen jopa ”kuolleilla hahmoillaan”. Osittain hupaisan liioitellun draamansa, mutta pääosin vain hyvän käsikirjoituksen, takia. On helppo olettaa, että Jackson jo nuorena katsonut kauhuleffansa tarkkaan, vahtinut niiden aaltoilevaa kliseemerta ja oppinut sittemmin yhdistämään sen lapsekkaaseen seikkailuasenteeseen. Naurattaen ja viihdyttäen. Sillä Kummituskoplahan on leffaa aidoimmillaan, suoraan sydämestä ammennettuna (olkoonkin, että Viikatoiva pääpahis mieluusti ruttaa uhrinsa sydämet linttaan). LotR-trilogian pauhuva mahtipontisuus piilee myös kuvioissa, ovelasti taustalla. Suureksi osaksi toki tämä on Danny "Mahtipontisuus" Elfmanin sävelten ansiota.
Kun lopuksi leffan yksi mörrimöykky tunnustaa kilpailevansa itse Gacya ja kumppaneita vastaan tappolistansa kanssa, ruudulle läjähtää kalloin käyty lähitaistelu ja vuoden 1964 Fairwaterin joukkomurha liittyy mukaan kuvioihin, kelpaa Sormusherra-miehen vähemmän kuuluisaa kummajaiskoplaa kehaista kerran jos toisenkin. Lopputekstien valuessa alas Don't Fear The Reaperin tahtiin on aika kummallisen kiva olo.
Siis tarkoitan Kummituksellisen.
Pisteet:
Arvosteltu: 09.11.2007
Katsottu: Kotona
Peter Jackson on todistanut tasaisen laadukkaalla ohjaajaurallaan kykenevänsä tekemään niin aivotonta trashia (Meet the Feebles) kuin älykkäitä ja moniulotteisia ihmiskuvauksiakin (Taivaalliset olennot). Huomattuaan Uusi-Seelantilaisen hobitin kyvyt Universal palkkasi tämän toteuttamaan ison budjetin kauhukomediaa Kummituskopla, mutta pieni hätiköinti näkyy lopputuloksessa ilkeästi.
Michael J. Fox esittää dekkaria, joka näkee kuolleita ihmisiä. Kummaan kykyynsä mies on sopeutunut jo aikapäiviä sitten, mutta tempautuu tahtomattaan mukaan yliluonnolliseen mysteeriin, kun kotikaupungissa alkaa yhtäkkiä sattua eriskummallisia kuolemantapauksia. Erilaisten mutkien kautta selviää, että homma juontaa juurensa vanhasta massamurhatragediasta, ja itse Kuolemallakin saattaa olla näppinsä pelissä.
Kummituskoplan efektit ovat hienoa katseltavaa, ja visuaalisuus on muutenkin rosoisen näyttävä. Toisinaan, etenkin loppukohtauksessa, tunnelma on erittäin painostava ja lapsille leffa ei siksi todellakaan passaa. Homma läsähtääkin siihen, että leffan töksähtelevät puujalkasutkaukset ovat liian lapsellisia sille yleisölle, jota verisyys ei häiritse. Kauhun ja komedian sekoittelu ontuu siis pahasti, eikä epätasainen kokonaisuus näyttäisi osaavan päättää, mitä oikein haluaisi olla.
Fox on elementissään tällaisissa rooleissa ja vetelee homman läpi rutiinilla. Pari vuotta myöhemminhän jäbä ilmoitti sairastavansa Parkinsonin tautia, ja on nyttemmin tehnyt "näkymättömämpää" työtä, kuten ollut äänenä useissa animaatioleffoissa. Roolijaot ovat muutenkin ihan onnistuneet. Musavalinnat ovat sopivia fiilistelyyn, mutteivät jää päähän.
Kertakatseluna pläjäys toimii köykäisesti, isolla poppoolla luultavasti paremmin. Mittatilaustyölle touhu hieman lemahtaa, sille ei voi mitään. Jacksonille ensimmäinen megabudjetilla tehty elokuva on varmasti ollut hyvin opettavainen temmellyskenttä, joten ihan turhaksi Kummituskoplaa ei voine haukkua.
Pisteet:
Arvosteltu: 10.08.2004
Katsottu: Kotona
