Kummisetä osa II

(1974)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Kummisetä osa II
Genret: ,
Maat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:The Godfather: Part II
Valmistusvuosi:1974
Pituus:192 min
Pisteytyksiä: 881
Tarkka arvio: 4.34

Michael Corleonesta on juuri tullut isänsä Viton seuraaja mahtavan mafiasuvun päämiehenä. Saamme seurata Michaelin kamppailua 50-luvulla perheen koossa pitämiseksi ja jos mahdollista vielä suuremman vallan hankkimiseksi. Pääosa perheen tuloista saadaan Los Vegasin kasinoista. Michael yrittää laajentaa liiketoimintaa Kuubaan, mutta vallankumous estää hänen suunnitelmiensa toteuttamisen. Nuori Michael tulee yhä epäluuloisemmaksi ympäristöään kohtaan. Hän epäilee kaikkia ja jää lopulta täysin yksin. Kaikki hänen läheisensä ovat joko jättäneet hänet tai tulleet teloitetuksi…

 

Leffasarjan osat: Kummisetä (1972), Kummisetä II (1974), Kummisetä III (1990)

Arviot

Tämä on toinen maailman paras elokuva.

Michael Corleone(Al Pacino) päätyi edellisessä osassa Corleonen perhesirkuksen johtajaksi ja pitää nyt isältään saamien tietojen avulla perhettä koossa. Michaelin ego on pöhöttönyt muutaman vuosien varrella kun Corleonien mahti on kasvanut kasvamistaa ja Michael on päättänyt myös kiillottaa julkista puoltakin. Eräänä iltana tapahtuu kumminkin hävytön, jokseenkin tavallinen ”whack-yritys” ja Michael aikoo mutisematta sylkäistä nämä mädät omenat […]

Arvosteltu: 24.10.2003

Vito Corleone kähisee ensimmäiset tarjoukset joista ei voi kieltäytyä.

Kummisetä 2 ei ole tyypillinen alokuvan jatko-osa. Leffassa kuljetaan kahden sukupolven tarinaa rinta rinnan. Vito Corleonen takkuista alkutaivalta Sisilian tuppukylästä Nykin suburbaniin viedään Michael Corleonen tarinan ohessa. Kaksi elokuvaa on ympätty samaan ja pituuttakin kertyy parin normaalileffan verran. Vaikka leffan kesto onkin 192 minsaa, se ei kuitenkaan heikennä kokonaisuutta. Tarvii vain olla vihkiytynyt mafiavetoihin tai […]

Arvosteltu: 23.05.2003

Klassikoita, joita kenenkään ei pitäisi missata.

It was you,Fredo.You broke my heart.. Kummisetä II jatkaa suoraan siitä,mihin ikimuistoinen ykkösosa päättyi. Vanhan Don Corleonen menehdyttyä perhen kuopus Michael(loistava, loistava Al Pacino)otti Corleonen dynastian ohjat käsiinsä, joskin hieman erilaisella otteella kun isäukkonsa. Jatko-osa kertoo Michaelin noususta ja tuhosta perheen hallitsijana,mutta samalla on käynnissä myös toinen ”sivujuoni”, jossa seurataan nuoren Viton Corleonen (loistava, loistava […]

Arvosteltu: 24.06.2003

Vaikka leffa kestää yli kolme tuntia, ei sen aikana juuri ehdi kyllästyä.

Palataanpa juurille. Miten Don Vito Corleonesta tuli Don Vito Corleone? 1900 luvun alkupuolella mies syntyi Sisiliassa. Paikallinen mafia tappoi hänen veljensä, isänsä ja myöhemmin vielä äidinkin. Vito muutti pikkupoikana Jenkkeihin, mahdollisuuksien maahan. Siellä hän vaihtoi nimensä sukunimensä Corleoneksi, ja eleli elämäänsä. Aikuisena hän törmää Clemenza nimiseen pikkurikolliseen. Clemenzan ja muutaman muun kanssa Vito alkaa pyörittää […]

Arvosteltu: 29.08.2003

The Godfather part II olisi miltei täydellinen elokuva ilman pituutta, jota olisi voinut karsia pois.

Kummisetä 2:n kohdalla juoniselostuksen teko on niin mahdottoman vaikeaa ja turhaa, että jätän sen suosiolla pois. Coppolan jatko-osa hienolle Kummisedälle on jopa sitä aitoa ja ensimmäistä parempi! Tarina on massiivisempi kuin ensimmäisessä osassa, mutta massiivisuus vaatii elokuvalta myös pituutta. Sitä on tässä leffassa pikkuisen liikaa. Tekijätiimin panos kuitenkin näkyy hienosti toteutetussa ympäristössä ja huolellisesti suunnitelluissa […]

Arvosteltu: 06.07.2004

Elokuva pursuaa viisasta juonenkuljetusta ja loistavia näyttelijäsuorituksia kivenkovalta tähtikaartilta.

Kummisetä-trilogia on yksi parhaimpia elokuvatrilogioita. Ykkönen on mm. rankattu Imdb:n parhaimpien elokuvien listan ykköseksi. Ykkönen voitti myös kolme Oscar-pystiä. Sitten se kakkonen. Yleensä menestyselokuvien jatko-osat ovat väsähtäneitä tai muuten huonoja. Kummisetä 2 onkin poikkeus tuossa kategorissa. Elokuvaa pidetään jopa onnistuneempana kuin ykkösosaa. Omasta mielestä tuo ei ole totta mutta ei Kummisetä 2:n mahtia voi kiistää. […]

Arvosteltu: 30.07.2004

Hieno elokuva perheen noususta ja tuhosta.

Kummisetä menestyi niin hyvin, että sille voitiin laatia jatko-osa. Tämä saikin kuusi Oscaria. Tämän elokuvan tekoon tuntui osallistuneen lähes koko Francis Ford Coppolan suku, sillä pari hänen sukulaistaan oli sivuosissa ja hänen isänsä Carmine Coppola teki osan elokuvan musiikkista. Michael Corleonesta (Al Pacino) on tullut Corleonen mafiasuvun pää. Suvulla ei kuitenkaan mene hyvin. Michael Corleone […]

Arvosteltu: 09.12.2004

Kokonaisuutena koruton kuvaus mafian nurinkurisesta arvomaailmasta ja sen vaikutuksesta yhteiskuntaan.

Corleonen perhe on vahva. Michael Corleone (Pacino) on ehdoton komentaja vähäiseenkin kilpailuun kykenevien kuoltua. Tarkoitus on laajentaa liiketoimintaa New Yorkia laajemmalle alueelle. Pääasiassa Kuubaan ja Las Vegasiin, mutta esteitä nousee tielle. Vallankumous vie bisnekset Kuubasta, joku perheen jäsenistä on kavaltaja ja mafiajärjestöt joutuvat tarkkailun alaisiksi. Häikäilemätön, armoton, itsekäs ja pitkävihainen Michael selviytyy vaaroista, mutta hinta […]

Arvosteltu: 17.08.2005

Ensimmäistä osaa paljon synkempi ja tummempi, sekä väkivaltaisempi.

Erinomaisen ensimmäisen osan jälkeen oli aika katsastaa kaksi vuotta myöhemmin tehty jatko-osa: Kummisetä II. Lähdin hyvin odottavaisilla ennakkoasetelmilla katsomaan elokuvaa, sillä ensimmäinen elokuva oli ehdolla 11 Oscar-palkintoon ja voitti niistä kolme. Kakkonen oli ehdolla 10 palkintoon ja voitti lopulta kuusi. Kakkososan tarina onkin paljon syvempi. Elokuva koostuu kahdesta toisiinsa kietoutuvasta tarinasta. Ensimmäisessä seurataan Vito Corleonen […]

Arvosteltu: 06.07.2008

Tarina yhden miehen kamppailusta itsensä kanssa sekä elämästä perheen päänä ja aviomiehenä

Kummisetä-trilogia on maineikas ja tunnettu elokuvasaaga, joka on saavuttanut sekä kriitikoiden että suuren yleisön suosion aina ensimmäisen elokuvan ilmestymisestä saakka. Ohjaaja/tuottaja/käsikirjoittaja Francis Ford Coppolan elokuvat käsittelevät järjestäytyneen rikollisuusjärjestön, Italian mafian, toimintaa yleisesti sekä mafiaperhe Corleonen elämää 1900-luvun alkuajoista aina 1970-luvulle. Ensimmäisen elokuvan keskiössä oli perheen pää, kummisetä, Don Vito Corleone (Marlon Brando). Rikollisuudestaan huolimatta Viton […]

Arvosteltu: 21.02.2010

Kommentit & Pisteytykset

santtu
Hirnu
Dirty_Sami
Ben Turpin
L0ckba
Jurpo
sinkkuli
Pulu
Toi-Lai-Lee
Tertsi
Mietiskelijä
porssiman
Hneken
Also Starring
Darkman900
joulupukki
JiiHoo
hydra
keimokoo
Hebe
Schmier
Titanic
El Zaphod
jaiprod
era
Sadacdur
Psykoloki
Tkachuk7
Urpotus
Kylixx
DRUGS

Lisää luettavaa