Pistejakauma

2%

0%

0%

1%

1%

8%

10%

29%

25%

23%

Pisteytykset

rating 90,000

DRUGS
Käyttäjä

rating 90,000

Aivan loistava Chaplin. Ja varsinkin musiikkia on käytetty erinomaisesti ja mieleenpainuvasti. Jo musiikit ansaitsevat pari tähteä. Chaplin on oma erinomainen itsensä ja homma toimii. Ehdoton klassikko.

Hiisi
Käyttäjä

rating 90,000

En tajua miksi jotkut dissaavat tätä Chaplinin heikoimpien joukkoon. Nerokas leffa. Ei mikään tappohauska, mutta sisältää huikeita kohtauksia. Pienenä tämä oli myös aika jännittävä. Se myöhemmin lisätty ääniselostus on kieltämättä turha, mutta onneksi tästä on saatavilla muitakin versioita.

Juki
Käyttäjä

rating 90,000

Parasta Chaplinia koskaan ja yksi elokuvahistorian parhaista komedioista. Legendaarisia kohtauksia leffassa ovat mm. kenkäateria, sämpylätanssi ja lopussa nähtävä talolla keikkuminen. Leffa on paikoin todella hauska, mutta on mukana myös hieman koskettaviakin hetkiä. Chaplin loistaa roolissaan eriskummallisena kulkurina ja myös muut näyttelijät ovat hyviä rooleissa. Leffa olisi muuten täydellinen, mutta Chaplinin kertojaääni laskee puolikkaan pisteen.

Key
Käyttäjä

rating 90,000

Hersyvää tilannekomiikkaa ja puhuttelevia hetkiä. Kertojaäänestä en tosin pitänyt, mutta siitä huolimatta erittäin viehättävää katsottavaa.

Kookosbanaani
Käyttäjä

rating 90,000

Paras Chaplin-elokuva mitä tiedän. Huumoria riittää näinkin vakaassa asiassa, kuin köyhyys, mikä silloin oli yleistä.

norman_bates
Käyttäjä

rating 90,000

Ei Chaplinin paras, mutta damn good silti. Ikäisekseen visuaalisesti vaikuttava. Legendaarisia kohtauksia löytyy, kuten kengän syönti, sämpylätanssi ja kielekkeen laidalla roikkuva mökki!

OZMOxD
Käyttäjä

rating 90,000

Piti kyllä hymyn korvissa. Oikein ihmetellä täytyy ihmisten mielikuvituksen monimuotoisuutta tuohon aikaan.

4,5/5

Ville
Tähtääjä

rating 90,000

Mainio komedia Chaplinilta. Sisältää paljon ikimuistoisia kohtauksia ja onnistuu olemaan varsin hauska. Pahimpana ärsytyksenä on jälkikäteen lisätty selostus. Se jotenkin latistaa homaa.

Addeh
Käyttäjä

rating 90,000

AngelEyes
Käyttäjä

rating 90,000

ANGO
Käyttäjä

rating 90,000

barros
Käyttäjä

rating 90,000

Batman
Käyttäjä

rating 90,000

chocopop
Käyttäjä

rating 90,000

Cuagwe
Käyttäjä

rating 90,000

D-McH
Käyttäjä

rating 90,000

Dickey
Käyttäjä

rating 90,000

E-Mies
Tykittäjä

rating 90,000

Ertzi
Käyttäjä

rating 90,000

Glorry
Käyttäjä

rating 90,000

Gossyy
Käyttäjä

rating 90,000

Hande88
Käyttäjä

rating 90,000

Hanski
Käyttäjä

rating 90,000

Herman Tottooro
Käyttäjä

rating 90,000

imppa
Käyttäjä

rating 90,000

jaamas
Käyttäjä

rating 90,000

Jack Bauer
Käyttäjä

rating 90,000

Kaga
Käyttäjä

rating 90,000

Kay09
Käyttäjä

rating 90,000

keijomies
Käyttäjä

rating 90,000

KimmoW
Käyttäjä

rating 90,000

klauskinki
Käyttäjä

rating 90,000

Leppäkerttu
Käyttäjä

rating 90,000

lokomoo
Käyttäjä

rating 90,000

Manco
Käyttäjä

rating 90,000

mcleffa92
Käyttäjä

rating 90,000

meze1
Käyttäjä

rating 90,000

Movie maker
Käyttäjä

rating 90,000

ms
Käyttäjä

rating 90,000

ossjuh
Käyttäjä

rating 90,000

Pix
Käyttäjä

rating 90,000

recreazion
Käyttäjä

rating 90,000

rustuid
Käyttäjä

rating 90,000

Taantuma
Käyttäjä

rating 90,000

-Testament-
Käyttäjä

rating 90,000

The Man with No Name
Käyttäjä

rating 90,000

TheDude
Käyttäjä

rating 90,000

TheNameless
Käyttäjä

rating 90,000

Timpsi
Käyttäjä

rating 90,000

Turbulenz
Käyttäjä

rating 90,000

Vilperi
Käyttäjä

rating 90,000

William Wernus Film
Käyttäjä

rating 90,000

zanne
Käyttäjä

rating 90,000

Zoidberg
Käyttäjä

rating 90,000

Elokuvan tiedot

Kultakuume
Kultakuume arvosana 4,19

Kultakuume (1925)

Alkuperäinen nimi: The Gold Rush

Genret:
Komedia
Valmistusvuosi:
1925
Pituus:
72 min
Ohjaajat:
Charles Chaplin
Käsikirjoittajat:
Charles Chaplin
Pääosanäyttelijät:
Charles Chaplin, Georgia Hale, Henry Bergman, Mack Swain, Malcolm Waite, Tom Murray
Maat:
USA