Krull ja näkymätön vihollinen (1983)

Pölyinen, ikävä pökäle, jonka kaikki tahtovat unohtaa.

Voihan kalukukkaro! Krull ja näkymätön vihollinen on niitä leffoja, jotka kalskahtavat mahtipontiselta miekka & magia -viihteeltä. Sitä se yrittääkin olla, vaan pelkkä yritys ei aina riitä.

Tähtien sodan menestyksen huumassa tehty Krull ja näkymätön vihollinen on Tupperware-kopio, johon on raastettu puoli kiloa prinsessan ryöstöä, yksi nahkea paha setä, raa'alle päärynälle maistuva sankari (Marshall) ja eltaantuneelle kalsarihielle haiseva pussillinen sankarin apujoukkoja. Mitäpä muuta voisi sanoa leffasta, jonka keskeisin henkilö on eloisa kuin puupölli ja muut hahmot lukumääränsä takia rankasti karrikoituja rosmoja, joiden perässä roikkuu yksi henkevä kyklooppi ja täystollo velhonrääpäle. Sankarin ja hänen joukkojensa missiota siivittää James Hornerin ylevä musiikki, joka kuulostaa pahasti siltä, kuin James olisi kuunnellut sävellystyönsä aikana liikaa ammattiveljensä John Williamsin E.T. -rainaan tekemää scorea. Musiikki on silti, silmäähivelevistä orgaanisista muodoista ja vehreistä luonnonmaisemista koostuvan lavastuksen rinnalla, elokuvan parasta antia.

Joku voi pitää Masters of the Universe -elokuvaa köyhällä juonella varustettuna pullisteluna, mutta Krulliin verrattuna sekin on fantasiagenressä kuin shakespearea konsaan. Kökköisen näköiset taistelut saavat katsojan nyyhkimään, miksi tällaiseen sontaan on sijoitettu puupenniäkään ja muka-syvälliset legendajorinat ovat niin kliseistä rasvaisia, että luiskahtavat kevyesti läpi katsojan hyppysten. Harva elokuva on niin suuri pettymys kuin Krull; se ei tarjoa edes camp-huumoria kuivakkuudessaan. Pölyinen, ikävä pökäle, jonka kaikki tahtovat unohtaa - joukossaan luultavasti myös Liam Neeson, jolla on "kunnia" näytellä rainassa sitä kolmattakymmentäviidettä marttyyriä, joka korisee kuolintuskissaan, että älkää minusta huoliko, minun maineelleni tässä oli taistoa jo tarpeeksi.

Söpö
Ylläpitäjä, 677 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 01.07.2009
Katsottu: Kotona