Arvostelu

Vasta kenraaliharjoitus genrensä mestariteoksille.

Sergio Leonen Kourallinen dollareita lukeutuu kaikkien aikojen tunnetuimpien länkkärien joukkoon. Elokuva on niin tunnettu, että jo sen nimi on suorastaan käsite – itse asiassa jopa elokuvaa itseään tunnetumpi. Lisäksi elokuvalla ilo ja kunnia pitää hallussaan Clint Eastwoodin tähdittämän Dollaritrilogian ensimmäisen osan sijaa, vaikka kronologisesti taidetaankin olla itse asiassa sarjan viimeisessä osassa. Oli tai ei, nautinnollinen western joka tapauksessa.

Muukalainen (Eastwood) saapuu meksikolaiseen San Miguelin kaupunkiin lähellä Yhdysvaltojen rajaa. Kohta Muukalainen jo sekaantuukin Rojon sekopääveljesten ja sheriffi John Baxterin jengien väliseen sisällissotaan vetäen tasapuolisesti kumpaakin nenästä. Kun lisäksi soppaan sekoittuvat satunnaiset ainekset, kuten kaupungin ainoat yhä elossa olevat puolueettomat veijarit haudankaivaja (Egger) ja baarimikko Silvanito (Calvo), yhdysvaltalainen ratsuväki, Meksikon asevoimat, kaunis & kiistelty nainen Marisol (Koch) sekä arkullinen kultaa, ovat ainekset melkoiseen veijaritarinaan kattilassa. Sattumina sopassa lilluu erinomainen näyttelijäkaarti, kuten kylmän tyyni Clint Eastwood sekä psykopaattinen Gian Maria Volonte (Rojon veljesten sotaisa päällikkö) ja mausteena toimii Ennio Morriconen tyynen hienovarainen musiikki, joten nauttimatta ei voi olla.

Mutta täydellinen western Kourallinen dollareita ei ole. Vaikka sen maailmankuva onkin brutaaliudessaan ja nihilistisyydessään melkoinen askel eteenpäin klassisen amerikkaistyylin ”pahat intiaanit ja karjavarkaat vastaan John Wayne -sheriffi” –asetelmasta, ei Leone vielä länkkäridebyytissään kykene osoittamaan sitä briljanssia, mikä hänen myöhemmissä eepoksissaan nousi johtotähdeksi. Esimerkiksi väkivalta on Kourallisessa dollareita aika erilaista kuin myöhemmissä Leone-elokuvissa; vaikka mässäilystä pidättäydytäänkin, rusikointia esitellään paikoin varsin hanakasti. Ei se silti elokuvaa varsinaisesti huononna – päinvastoin, se tuo elokuvaan rujoutta, mikä käy hyvin yhteen sen kuvaaman synkän yhteiskunnan ja lohduttoman aavikon kanssa – mutta muuttaa kuitenkin itse elokuvan tyyliä olennaisesti. Kourallinen dollareita on edelleen ”tavallinen” kuvaus väkivallasta villissä lännessä, vaikka sen maailmankuvasta uupuvatkin varsinaiset hyvät ja pahat. Juuri siinä piileekin elokuvan sekä suurin vahvuus että heikkous: toisaalta se ei valikoi puoltaan, eivätkä sen enempää välinpitämättömät Rojot kuin Baxteritkaan voi odottaa armoa kovan maailman kolhittavana ollessaan. Mutta toisaalta elokuvan puoliväli käy väistämättä hivenen itseään toistavaksi, kun Eastwood muuttaa kantaansa uudestaan ja uudestaan ja singahtelee kahden jengin välillä kuin risteilyohjus. Huikea lopetus sen sijaan on silkkaa timanttia, ja nihilistisessä kylmyydessään sammuttaa ne vähätkin valopilkut, mitä satunnaiset toivon pilkahdukset ovat San Migueliin sytyttäneet.

Kukaan todellisuudentajultaan normaali ihminen ei varmasti kuvailisi Sergio Leonen lännenelokuvia realistiseksi – ei kukaan tällaisia pyssytaisteluja tai kovistelukilpailuja käy – mutta dollarikourallisessa on helppo nähdä tietynlaista "symbolista realismia". Villin lännen armottoman fantasiauniversumin ohella elokuvan teemojen voi nähdä kuvaavan kaikkia niitä maailmoja, joihin ihminen on jalallaan astunut. Tämä kylmä maailma on läsnä myös modernissa yhteiskunnassa.

Visuaalisesti Kourallinen dollareita on jopa uskomattoman kaunis; kohtaukset ovat erinomaisesti aseteltuja ja jopa auringon sijainnin kaltaiset seikat ovat tarkkaan harkittuja. Toisilleen rööki huulessa revolveria hipelöiden irvistelevät miehet kasvattavat upeiden lähikuvien ja Morriconen musiikin tuella kohtausten intensiteetin tavan takaa huippuunsa.

Ongelmana ei olekaan se, millainen Kourallinen dollareita on, vaan millaisia jatko-osia, mestariteoksia ja jäljitelmiä se poiki. Kourallinen dollareita synnytti kokonaan uuden genren, spagettiwesternin, ja vaikka se on edelleen yksi alansa klassikoista ja vahvimmista teoksista, on sanottava, että sekä Leonen että muiden ohjaajien käsissä spagettiwesternin huippu oli vasta tulossa. Sergio Corbucci versioi Djangossa melko samantapaisen tarinan vieläkin paremmin lopputuloksin, vieden kuvauksen puhtaan väkivallan hallitsemasta maailmasta makaaberiin maksimiinsa asti. Leone itse nosti Dollaritrilogian seuraavissa osissa kaikki ensilänkkärinsä vahvuudet toiseen potenssiin hyläten samalla heikkoudet ja amerikkalaisesta westernistä periytyvät konventiot, mitä Kourallisessa dollareita osaltaan rajoitti pitäytyminen Akira Kurosawan Yojimbon antamassa mallissa sekä elokuvan verrattain lyhyt kesto. Niinpä sen – kuten monen muunkin edelläkävijän – kohtalona on jäädä jälkeläistensä varjoon ja toimia vasta kenraaliharjoituksena genrensä mestariteoksille.

Pisteet: rating 60,000

Miihkali
Tykittäjä, 171 arvostelua
Arvosteltu: 29.10.2009
Katsottu: Kotona

Saman kategorian TOP-leffoja

Batman ja Pakkasherra
Batman ja Pakkasherra arvosana 3,70
Batman ja Pakkasherra
RoboCop
RoboCop arvosana 4,11
RoboCop
Logan
Logan arvosana 3,91
Logan
Heat - ajojahti
Heat - ajojahti arvosana 4,20
Heat - ajojahti

Elokuvan tiedot

Kourallinen dollareita
Kourallinen dollareita arvosana 4,13

Kourallinen dollareita (1964)

Alkuperäinen nimi: Per un pugno di dollari

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
1964
Pituus:
96 min
Tunnetaan myös nimillä:
A Fistful of Dollars
Ohjaajat:
Sergio Leone
Käsikirjoittajat:
A. Bonzzoni, Clint Eastwood, Duccio Tessari, Fernando Di Leo, Jaime Comas Gil, Sergio Leone, Víctor Andrés Catena
Pääosanäyttelijät:
Antonio Prieto, Clint Eastwood, Gian Maria Volonté, José Calvo, Joseph Egger, Marianne Koch, Sieghardt Rupp, Wolfgang Lukschy
Maat:
Italia, Länsi-Saksa, Espanja
Kielet:
italia