Arvostelu

Kuluvan vuosituhannen paras elokuva taitaa olla kyseessä.

Morsiamen kostoreissu jatkuu. Paljon on tullut ruumiita ja paljon niitä vielä tulee, se on varma. Listalla ovat ainakin Billin veli Budd, yksisilmäinen Elle Driver ja tietysti itse Bill. Mutta nyt Morsiamen uhrit ovat saaneet varoituksen, ja ovat tarkkaavaisina.

Nyt kakkososan nähtyäni ymmärrän miksi QT halusi jakaa elokuvan kahteen osaan. Ensinnäkin, tapporeissusta olisi tullut yli nelituntinen spektaakkeli, joka olisi saattanut aiheuttaa lievää pakaroiden puutumista, ja toiseksi, elokuvan tyyli olisi muuttunut ihan kokonaan puolessa välissä. Kill Bill vol.2 ei nimittäin sisällä tuota ykkösen kohuttua väkivaltaa ja mäiskettä juuri ollenkaan, sen ansiot ovat jossain ihan muualla. QT ohjaa jälleen aivan loistavasti, henkilöhahmoihin painotetaan enemmän kuin ykkösessä, ja näyttelijäsuoritukset paranevat samalla entisestään. Uma Thurman on vieläkin aivan mahtava, David Carradine joka nousee tässä osassa selvästi enemmän esille samoin, ja Daryl Hannahkin on oikein hyvä. Silti, shown varastaa loistava Michael Madsen Buddina, juopoksi ratkenneena ex-tappajana joka toimii nykyisin tissibaarin ulosheittäjänä. Ja musiikki. Jos soundtrack oli jo ykkösessä eräs maailman parhaista, ja se on tässä vielä parempi, niin voitte arvata kuinka hyvä se on. Se on HYVÄ.

Siinä missä Kill Bill vol.1 oli loistavaa väkivaltaviihdettä (vaikka sisälsikin taiteellisia ansioita), on Volume 2 ehta taidepätkä, ja loistava sellainen. Kumpikin osa on erinomainen elokuva, mutta Volume 2 selvästi parempi. Taitaapa vielä vallata paikan Top-10 listaltani... Kuluvan vuosituhannen paras elokuva taitaa olla kyseessä.

Pisteet: rating 100,000

Raato-A
Tykittäjä, 483 arvostelua
Arvosteltu: 23.07.2004
Katsottu: Teatterissa

rating 70,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Fight Club
Fight Club arvosana 4,21
Fight Club
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita arvosana 3,99
Ugetsu - kalpean kuun tarinoita
Uhrilampaat
Uhrilampaat arvosana 4,22
Uhrilampaat
Rocky
Rocky arvosana 4,17
Rocky

Elokuvan tiedot

Kill Bill: Volume 2
Kill Bill: Volume 2 arvosana 4,03

Kill Bill: Volume 2 (2004)

Alkuperäinen nimi: Kill Bill: Vol. 2

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2004
Pituus:
134 min
Tunnetaan myös nimillä:
Kill Bill 2
Ohjaajat:
Quentin Tarantino
Käsikirjoittajat:
Quentin Tarantino
Pääosanäyttelijät:
Daryl Hannah, David Carradine, Gordon Liu, Michael Madsen (I), Perla Haney Jardine, Uma Thurman
Maat:
USA
Kielet:
englanti, kantoninkiina, mandariinikiina, espanja