Arvostelu

Näinä muovisten tehoste-elokuvien aikana on todella hienoa, että hollywoodissa on Tarantinon kaltaisia miehiä.

Pitkältä tuntuvan, ja minua kummastuttavan(olihan elokuva jo valmistunut ajat sitten) puolivuotisen jälkeen Kill Bill Vol. 2:en saa vihdoin viimein suomen ensi-iltansa. Odotukset ovat kovemmat kuin minkään elokuvan kohdalla pitkään aikaan. Kill Bill Vol. 1:en kun jätti teatterista lähdetty niin mukavan kutinan, sellaisen kun joskus aikoinaan lapsenan näki vaikka Terminator 2:en. Tätä tunnetilaa lähdin teatteriin havittelemaan.

Ensimmäinen shokki ykkösestä pitäville tulee olemaan se, kuinka ikäraja on tippunut k-15:sta, ja sen myötä myös ykkösosan hervottomat ja veriset taistelukohtaukset loistavat lähes poissaolollaan. Jos Vol. 1:en oli verinen kung fu toiminta, Vol. 2:en on enemmänkin perinteisempää Tarantinoa, dialogipainotteista rikosdraamaa. Alkuperäinen suunnitelma julkaista Kill Bill yhtenä kokonaisena elokuvana olisi saattanut koitua ainakin minun kohdalla kohtaloksi. Elokuvien yhteenlaskettu kesto kun huitelee siinä 4 tunnin tienoilla.

Molemmista osista paistaa alta, että kyseessä kuitenkin oli alunperin yhtenäinen elokuva. Sinänsä mielenkiintoista kuinka näin pitkän elokuvan juonen voi kuitenkin kuvata yhdellä vaivaisella lauseella. On todettava että sitä fiilistä, josta alussa puhuin, ei missään vaiheessa päässyt iskemään täydellä teholla. Mukaan on mahtunut myös varsin suuria ärsykkeitä. Kun puhutaan nykyajan "äijä"-näyttelijöistä, on yksi heistä Michael Madsen. Ei vaikuta jotenkin uskottavalta, että joskus maailman parhaisiin tappajiin kuuluva henkilö alentuisi siivoilemaan vessoja, ja kuuntelemaan pomon vittuilua. Myös morsiamen ja Billin lopullisessa kohtaamisessa on ryssitty pahasti. Siihen on haettu Leonen spagettiwesterneistä tuttuja elementtejä, mutta lopputulos ei ole kyllä läheskään sama.

Jottei taas aivan mollaamiseksi menisi, on elokuvassa hyviäkin puolia, ja paljon niitä onkin. Uma Thurmanin kiinalaisen kung fu-opettajan opeissa on varsin koominen nostalgiatrippi vanhoihin kung fu-elokuviin. Billin hahmo on syvempi kuin ensimmäisen osan perusteella koskaan pystyi kuvittelemaan. Hän paljastuu loppujen lopuksi varsin ajattelevaiseksi, semmoisen Harry Callahan-moraalin omistavaksi henkilöksi. Billin on kuitenkin pakko kuolla, ja jäinkin hyvässä mielessä elokuvan jälkeen pohtimaan, "mitä jos....." Dialogi ei ole aivan edellisten elokuvien veroista, mutta se myös poikkeaa hyvin paljon edellistä Tarantinon elokuvista. Mitään ikimuistoista, Reservoir Dogsin alun Madonnateorian kaltaista klassikkoa emme tässä elokuvassa pääse kuulemaan. Mutta pirun loistavaa kamaa siltikin. Sekä aivan hemmetin hieno elävältä hautaamiskohtaus, joka aluksi ahdistaa aivan pirusti, ja päättyy nauruun. Sanottakoon vain että Evil Dead-fanit tulevat putoamaan penkiltään.

Vastustajat ovat moittineet Tarantinoa aina saman elokuvan uudelleen filmaamisesta. Kill Bill elokuvat rikkovat tämän kaavaan, ainakin osittain. Elokuvissahan ei oikeastaan ole loppujen lopuksi mitään, mitä ei olisi nähty. Tosin musiikkipiireissä on sanonta: "Viisas lainaa, nero varastaa". Tarantino on tällä periaatteella onnistunut luomaan itsensä näköisiä ja kuuloisia elokuvia, josta loistaa kirkkaana puhdas rakkaus elokuvataidetta kohtaan. Näinä muovisten tehoste-elokuvien aikana on todella hienoa, että hollywoodissa on Tarantinon kaltaisia miehiä. (Ja ilmeisesti on monimuukin, sillä elokuva on amerikassa paljastunut varsinaiseksi kassamagneetiksi.)

nimimerkki: Onnen_Rusina

Pisteet: rating 80,000


Vieras Arvosteltu: 03.05.2004
Katsottu: Teatterissa

rating 70,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Peli on menetetty
Peli on menetetty arvosana 4,04
Peli on menetetty
Memento
Memento arvosana 4,19
Memento
Yön ritari
Yön ritari arvosana 4,25
Yön ritari
Taivas ja helvetti
Taivas ja helvetti arvosana 4,33
Taivas ja helvetti

Elokuvan tiedot

Kill Bill: Volume 2
Kill Bill: Volume 2 arvosana 4,03

Kill Bill: Volume 2 (2004)

Alkuperäinen nimi: Kill Bill: Vol. 2

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2004
Pituus:
134 min
Tunnetaan myös nimillä:
Kill Bill 2
Ohjaajat:
Quentin Tarantino
Käsikirjoittajat:
Quentin Tarantino
Pääosanäyttelijät:
Daryl Hannah, David Carradine, Gordon Liu, Michael Madsen (I), Perla Haney Jardine, Uma Thurman
Maat:
USA
Kielet:
englanti, kantoninkiina, mandariinikiina, espanja