Arvostelu

Missä on Tarantinolle tyypillinen loistava dialogi? Korvattu päättömällä actionilla.

Kill Bill on kauan odotettua lisää Tarantinon ohjaustöiden joukkoon. Muut leffat häneltä ovat jo arvostettuja. Valitettavasti Kill Bill ei ansaitse mielestäni sitä samaa arvostusta. Morsiamen (Thurman) häissä tapahtuu verilöyly, mutta Morsian jää henkiin. Hän päättää kostaa tekijöille, joista päävastuussa on Bill. Ennen Billiä hänen on tapettava monta hänen välikättään. Toimintapainotteinen juoni vie aina Japaniin saakka.

Ihmettelin leffaa katsoessani koko ajan, missä on Tarantinolle tyypillinen loistava dialogi? Se oli korvattu päättömällä actionilla, joka oli kyllä toteutettu tyylillä, mutta ilman tunnetta. Lisäksi käsikirjoituksen lapsellisuus sai aivan ihmettelemään, onko Tarantino tullut hulluksi. Se, että tämä on Tarantinon elokuva, ei todista, että se olisi automaattisesti hyvä. Pakko myöntää, etten voi parhaalla tahdollanikaan kehua tätä mitenkään erinomaiseksi. Suuren suosioon leffa on päässyt luultavasti verileikittelyn ansiosta, joka menee lopussa täysin yli. Melko varmaa on, että massoille Kill Bill uppoaa varmasti eniten sen toimintapitoisuuden ansiosta. Tarantinolta pohjanoteeraus, joka on silti ihan kiva toimintaryske, mutta Tarantinolta osasin odottaa vain niin paljon enemmän.

nimimerkki: Viisas

Pisteet: rating 70,000

Viisas
Käyttäjä, 111 arvostelua
Arvosteltu: 15.05.2004
Katsottu: DVD

rating 90,000

Kill Bill Volume 1 on taidetta

Vieras 04.07.2004

rating 90,000

Saman kategorian TOP-leffoja

Eyes Wide Shut
Eyes Wide Shut arvosana 3,87
Eyes Wide Shut
The Shining - Hohto
The Shining - Hohto arvosana 4,16
The Shining - Hohto
Oldboy
Oldboy arvosana 4,32
Oldboy
Seitsemän samuraita
Seitsemän samuraita arvosana 4,34
Seitsemän samuraita

Elokuvan tiedot

Kill Bill: Volume 1
Kill Bill: Volume 1 arvosana 4,08

Kill Bill: Volume 1 (2003)

Alkuperäinen nimi: Kill Bill: Vol. 1

Genret:
Toiminta,
Valmistusvuosi:
2003
Pituus:
111 min
Tunnetaan myös nimillä:
Kill Bill, Kill Bill 1
Ohjaajat:
Quentin Tarantino
Käsikirjoittajat:
Quentin Tarantino
Pääosanäyttelijät:
Chiaki Kuriyama, Daryl Hannah, Gordon Liu, Lucy Liu, Sonny Chiba, Uma Thurman, Vivica A. Fox
Maat:
USA
Kielet:
englanti, japani, ranska